Keskustelua herättävällä metsän jatkuvalla kasvatuksella on vankka metsäekologinen perusta. Boreaalisen, pohjoisen havumetsän luontaista dynamiikkaa jäljittelevä menetelmä pitää metsän peitteisenä ja erirakenteisena. Hakkuut tehdään poimintahakkuina tai pienaukkohakkuuna kuvioittain, yläharvennuksella poimitaan myös järeämpiä puita.
Saksassa käytiin jo pari kolme sataa vuotta sitten keskustelua siitä, tulisiko metsiä käsitellä kuten viljelykasveja pellolla ja puutarhassa, vai antaa niiden kehittyä oman luontaisen dynamiikkansa mukaisesti jatkuvan kasvatuksen tapaan. Suomessa metsänkäsittelyä koskeva lainsäädäntö kehittyi 1800-luvulla siten, että varovainen poiminta- tai siemenpuuhakkuu säilyi hyvän metsänhoidon mallina aina 1910-luvulle. Vuoden 1928 yksityismetsälain mukaan avohakkuu ja sitä seuraava metsänviljely tuli kyseeseen vain poikkeustapauksissa metsänhoitolautakunnan hyväksymän suunnitelman mukaisesti.
Talonpojat olivat 30-luvulle tultaessa tottuneet harsimaan eli poimimaan hakkuukypsiä tukkipuita metsistään. Selluteollisuuden vähempiarvoisen kuitupuun tarve aiheutti kuitenkin sen, että metsänomistajat velvoitettiin pienempien, keskenkasvuisten puiden hakkuuseen eli alaharvennukseen. Yhtenä metsänhoitohistoriamme taitekohtana voidaan pitää vuoden -48 harsintajulkilausumaa, jossa kuusi merkittävää metsäalan vaikuttajaa tuomitsi paitsi huonoksi nähdyn määrämittaharsinnan myös varsinaisen harsinnan (poimintahakkuut) sekä yläharvennukset.
Harsintajulkilausuman suosittelema jaksollinen metsänkasvatus, metsän kasvatus tasarakenteisena, ajettiin satojen oikeustapausten avulla ainoaksi hyväksytyksi kasvatusmenetelmäksi. Taimimikkovaiheen jälkeiset alaharvennukset sekä avohakkuuna tehtävä päätehakkuu muodostuivat ainoaksi sallituksi käytännöksi.
Jaksollisen kasvatusmenetelmän perusteena oli siis kuitupuun saannin turvaaminen selluteollisuudelle. Aikaisemmin uskottiin, että menetelmä myös myötäili metsän luontaista dynamiikkaa. Käsityksenä oli, että luonnonmetsät kehittyisivät metsäpalojen ja myrskyjen jälkeen laajoiksi tasaikäikäisiksi metsiksi, joita jaksollisen kasvatuksen mukaiset talousmetsät jäljittelisivät. Tämä käsitys on osoittautunut virheelliseksi. Jo ensimmäisen valtakunnan metsien inventoinnin (1921–1924) tuloksista olisi voitu päätellä, että metsämme kehittyvät luonnostaan säännönmukaisen erirakenteisiksi.
1980-luvulta lähtien kansainvälinen tutkimus on osoittanut, että boreaaliset havumetsät kehittyvät niin sanotun häiriödynamiikan mukaisesti. Havumetsiä aika ajoin koettelevat kulot ja myrskyt eivät tapa kaikkia puita, vaan metsät kehittyvät mosaiikkimaisiksi, erirakenteisiksi kasviyhteisöiksi. Luonnonmetsät sisältävät kaikenikäisiä puita, niissä on runsaasti lahopuuta, keskimäärin 60–120 kuutiometriä hehtaarilla. Juuri lahopuiden puuttuminen talousmetsistämme on syynä siihen, että uhanalaisista eliölajeistamme suurin osa on nimenomaan metsälajeja, pääosin lahopuita vaativia sieniä ja selkärangattomia.
Metsäekologisen tietämyksen lisääntyminen johti suurelta osin siihen, että vuoden 2014 metsälaissa jatkuva kasvatus hyväksyttiin jälleen sallituksi metsänkasvatusmenetelmäksi. Metsänomistaja voi nyt itse päättää, miten hän metsiään hoitaa.
Tutkimusten mukaan puuntuotos m³/ha on jatkuvassa kasvatuksessa yhtä hyvä tai parempi kuin jaksollisessa kasvatuksessa. Metsätalouden kannattavuutta tarkastellaan nykyisin käyttämällä nykyarvoa, joka ottaa tulojen ja menojen suuruuden lisäksi myös niiden ajallisen jakautumisen. Nykyarvoa laskettaessa kaikki nettotulot diskontataan nykyhetkeen ja summataan. Nykyarvo siis ilmoittaa, mitä heti saatavaa rahamäärää tietty, myöhemmin saatava tulo vastaa eli mikä rahamäärä kasvaa nettotulon suuruiseksi, jos se sijoitetaan kasvamaan korkoa korolle. Optimaalisessa jatkuvassa kasvatuksessa nykyarvo on aina positiivinen. Jaksollisessa kasvatuksessa nykyarvo menee negatiiviseksi 3–4 prosentin korkokannalla, tätä suuremmilla korkokannoilla jatkuva kasvatus on aina kannattavampaa. Viljely- ja taimikonhoitokulut tekevät silloin jaksollisesta kasvatuksesta heikommin kannattavaa.
Monitavoitteisessa metsätaloudessa huomioidaan puuntuotannon lisäksi myös monia muita seikkoja, kuten keräilytuotteet, hiilen varastointi ja vesitasapainon säätely, riista, lajistollinen monimuotoisuus, geenivarojen ylläpito ja miellyttävät ulkoiluympäristöt. Kun tarkastelu laajennetaan pelkästä puuntuotannosta monikäyttömetsätalouteen, jatkuva kasvatus on tasaikäismetsätaloutta selvästi kannattavampaa. Tämän takia esimerkiksi Turun kaupunki ja Salon seurakunta ovat siirtäneet metsänsä jatkuvaan kasvatukseen. Metsähallitus on päättänyt ensi vuonna nostaa jatkuvan kasvatuksen osuuden 25 prosenttiin monikäyttömetsien pinta-alasta. Yksityismetsänomistajista runsas neljännes on siirtynyt jatkuvaan kasvatukseen ainakin osassa metsistään.
Jatkuvan kasvatuksen suosio on ollut voimakkaassa kasvussa, mikä on heijastunut siinä, että metsäsuunnittelua tarjoavat metsäpalveluyritykset ovat alkaneet reagoida kasvaneeseen kysyntään. Kun googlaa esimerkiksi Arvometsän, Innoforin tai Metsätietopalvelu Silmun sivuille, voi tarkastella, mitä jatkuvan kasvatuksen metsäsuunnittelu käytännössä merkitsee. Pohjoismaisia kasvumalleja alkaa jo olla metsäsuunnittelun teoreettiseksi pohjaksi, tulevaisuudessa käyttöön saadaan varmasti uusia ja entistä tarkempia malleja.
Myös Lounais-Hämeen luonnonsuojeluyhdistys päätti viime vuonna teettää jatkuvan kasvatuksen metsäsuunnitelman, yhdistyksellä on hallinnassaan noin 600 hehtaarin suojelualueen lisäksi 220 hehtaaria talousmetsää Urjalan Raikon kartanon mailla. Metsänhoitajatasoisen metsäsuunnittelijamme kanssa olin vastikään seuraamassa jatkuvan kasvatuksen leimikon hakkuuta. Kuvio käsiteltiin kauttaaltaan 20 metrin uravälein. Ylispuustoltaan noin 50-vuotiaasta männiköstä harvennettiin ylitiheät ryhmät, laatuharvennuksena poistettiin vialliset puut, alikasvosta säästettiin mahdollisimman paljon ja paikoin yläharvennettin järeämpiä runkoja arvokkaampaa tukkisaantoa lisäämään. Kokeneelta motokuskilta työ sujui suvereenisti pienen alkuopastuksen jälkeen. Kuviolle palataan taas 15–20 vuoden hakkaamaan. Aukottoman hyvä systeemi, voisi sanailla, homma toimii ja on satavarmasti kannattavaa.
Mikko Hovila
MMM agronomi,
Lounais-Hämeen
luonnonsuojeluyhdistyksen johtokunnan jäsen