Missä valot?

0

Ei huomaa joulun olevan tulossa, kun kävelee Someron Joensuuntiellä: joulukadun valot pimeänä suurimman osan vuorokautta! Mikä onkaan tarkoitus?
Joulukadun valoja kaipaava

Hei sinä nuori polkupyöräilijä Kultelassa. Käytä heijastimia ja valoja pyörässä, ettet jää huomiotta.
Turvallisuutesi tähden

Kela-taksinkuljettajat, miksi ette kaikki käytä suojamaskeja? Suojatkaa ensin itsenne ja samalla suojaatte myös meidät riskiryhmäläiset. Varokaa olemasta tartunnan kantajia, sillä Kela-taksin käyttäjät ovat kaikki riskiryhmäläisiä.
Yksi kyydissä pelkäävä sairas matkustaja

Sotien jälkeen tehtiin Pohjois-Suomeen valtava avohakkuu, Osaran aukeat. Ei senaikaisia metsureita kukaan poliitikko haukkunut luonnon raiskaajiksi.
Make

Somero-lehdessä olleen uutisen mukaan Somero aikoo paikata talouttaan myymällä Lamminniemen kiinteistön toiminnasta vastaavalle, itse omistamalleen, yhtiölle. Kaupalla ei ratkaisevan taloudellisen kokonaisuuden, kuntakonsernin, tulos tai vakavaraisuus muutu mihinkään, tällainen kauppavoitto eliminoidaan konsernitilinpäätöstä laadittaessa. Ainoa olennainen muutos on se, että valtio perii kaupasta varainsiirtoveron, ilmeisesti toistasataatuhatta euroa; rahan, joka on poissa tärkeämmistä kohteista.
Kreikkalaista kirjanpitoa

Salontien risteyksen metsätyö on poikkeavaa. Kiinnostuneena seuraan, jäävätkö kasatut oksat rikastuttamaan maaperää tulevan kasvun varmistamiseksi. Vai tuleeko vielä ryhmä Trump haravoineen keräämään pois loputkin ravintoaineet alueelta.
Metsäkeskustelua

Olen ihmetellyt sellaista asiaa, että ennen kirjoitetut tekstit tarkastettiin ennen painoon menoa ja julkaisua. Nykyään lähes kaikissa lehdissäkin on kirjoitusvirheitä päivittäin. Nyt Postin punaisessa joulukorttikuoressa on maininta, joka antaa ymmärtää , että lähetys on vastaanottajalla 7 päivää ennen postituspäivää.
Irma