Poliisin joulu Lounais-Suomessa – ja millaisiin soittoihin hätäkeskukset ovat vastanneet

0

Poliisi on hoitanut tänä vuonna erilaisia hälytystehtäviä jouluaatto aamusta joulupäivä aamuun Varsinais-Suomessa 150 ja Satakunnassa 77 kappaletta. Vastaavana ajankohtana viime vuonna tehtävämäärät olivat Varsinais-Suomessa 173 ja Satakunnassa 75. Varsinais-Suomen tehtävämäärissä on näin ollen pientä laskua. Satakunnassa tehtävämäärä on pysynyt suunnilleen samana.

Joulurauha julistettiin Turussa jouluaattona puolen päivän aikaan Vanhalla Suurtorilla ilman yleisöä. Alue oli aidattu ja kansalaiset seurasivat tapahtumaa suorana lähetyksenä televisiosta. Poliisi oli tapahtumapaikalla, mutta se ei aiheuttanut viranomaisille tehtäviä.

Kotihälytysten määrä suhteessa viime vuoteen on pysynyt samana Lounais-Suomen poliisilaitoksen alueella. Tänä vuonna Varsinais-Suomessa on ollut 35 erilaista kotihälytystä ja Satakunnassa 17 kotihälytystä jouluaattoa edeltävästä illasta joulupäivän aamuun. Vastaavana ajankohtana viime vuonna määrä oli Varsinais-Suomessa 41 ja Satakunnassa 13. Kotihälytysten syynä voi olla perheväkivalta, henkilö häiriöksi, häiritsevä meteli tai muu syy.

Liikenneonnettomuuksista poliisille on ilmoitettu Lounais-Suomessa tänä jouluna seitsemän kertaa. Viime vuonna määrä on ollut vastaavana ajankohtana jouluaattoa edeltävästä illasta joulupäivän aamuun 21 eli viime vuoteen nähden lasku on huomattava. Liikenneolosuhteet vaikuttavat oleellisesti näihin tehtävämääriin kuten myös liikenteen määrä.

Porissa kuorma-auto ja siihen kytketty perävaunu suistui tieltä valtatie 8:lla Porissa Hangassuon kohdalla jouluaattona aamulla. Perävaunun lastina ollut puukuorma levisi tielle ja katkaisi liikenteen Turun suuntaan. Liikenne oli osittain poikki noin kaksi tuntia. Kukaan ei loukkaantunut tapahtuman yhteydessä. Tapahtuma-aikaan valtatie oli liukas ja jäinen. Poliisi tutkii asiaa liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

Rattijuopumukseen liittyviä tehtäviä poliisilla on ollut tänä jouluna 27 kappaletta. Viime vuonna vastaavana ajankohtana määrä on ollut 24. Poliisi ei ole suorittanut koronan aikana massapuhalluksia samalla tavalla kuin aikaisemmin, mutta tällä ei ole ollut laskevaa vaikutusta rattijuopumusten määrään.

Salossa paikkakuntalainen mies ja nainen murtautuivat autoliikkeeseen jouluaattona illan suussa ikkuna rikkomalla. Kaksikolla oli hallussaan autoliikkeelle kuuluvia auton avaimia sekä muuta omaisuutta. Poliisi otti kiinni tekijät rikoksesta epäiltyinä varkauteen.

Liedossa Kuljettajantie 2:ssa sijaitsevaan Helly Hansenin varastoon on murtauduttu 16.-24.12.2020 välisenä aikana. Varkaus huomattiin joulupäivänä iltapäivällä. Varastosta on anastettu Helly Hansen -merkkisiä työtakkeja tuhansien eurojen arvosta.

Naantalin Muumimaailman ulkoilmateatterin lavalle kerätty palokuorma oli sytytetty palamaan. Tulipalosta ilmoittaneen ulkopuolisen ripeän toiminnan ansiosta vahingot jäivät suhteellisen pieniksi. Tapahtumapaikalta oli poistunut tapahtuman aikoihin kolme henkilöä, joista yhdellä oli ollut oranssi takki. Poliisi tutkii asiaa tuhotyönä.

—————————————-

Minkälaisiin tilanteisiin hätänumerosta pyydettiin joulupyhinä apua?

Hätänumeroon tehtiin joulupyhinä eniten ilmoituksia tehtävälajeista muu sairastuminen, kaatuminen ja rintakipu. Suurin osa tehtävistä välitettiin ensihoidolle.

Hätäkeskukset vastasivat 24.12.2020 klo 00:00 – 26.12.2020 klo 24:00 välisenä aikana      19 587 hätäpuheluun. Viime vuonna vastaava luku oli 19 685. Hätäpuheluista 100 prosenttiin vastattiin 30 sekunnissa (vuonna 2019 100%).

Hätäilmoitusten perusteella viranomaisille välitettiin 10 626 hälytystehtävää (vuonna 2019 10 839 tehtävää). Tehtävät jakautuivat eri toimialoille seuraavasti: ensihoito 59 %, poliisi 32 %, pelastus 4 % ja sosiaalipäivystys 4 %. Kolme yleisintä hätäkeskustietojärjestelmään kirjattua hälytystehtävää olivat muu sairastuminen, kaatuminen ja rintakipu. (Vuonna 2019: muu sairastuminen, kaatuminen ja rintakipu)

Viranomaistoimijoiden kolme suurinta hälytystehtävää olivat seuraavat:

  • Ensihoito: muu sairastuminen, kaatuminen, rintakipu
  • Poliisi:  ilkivalta, järjestyslakirikkomus tai muu häiriökäyttäytyminen, tieliikenneonnettomuus pieni, päihtynyt henkilö
  • Pelastus: tieliikenneonnettomuus pieni, palohälytys, tieliikenneonnettomuus muu
  • Sosiaalipäivystys: alaikäisen katoaminen/karkaaminen tai muut erityisvaikeudet, välittömän huolenpidon tarve, alaikäisen kiireellinen hoidon- ja huolenpidon arviointi