Somero-lehdellä 12 000 lukijaa

0
Somero-lehden

Somero-lehti osallistui tänä vuonna ensimmäistä kertaa monen muun paikallislehden tavoin Kansalliseen Mediatutkimukseen . Toisin kuin aiemmin käytössä ollut levikintarkastus, Kansallinen mediatutkimus ei mittaa sitä kuinka moni tilaa lehden, vaan sitä kuinka moni lukee sitä.
Tuloksena oli, että Somero-lehdellä on keskimäärin 12 000 lukijaa. Todellisuudessa luku on vielä korkeampi, sillä tutkimuksessa oli vain painettu lehti.
Somero-lehden verkkosivuilla on tänä vuonna ollut esimerkiksi tammi–kesäkuussa 66 000 käyttäjää ja 205 000 sivujen katselukertaa.
Kansallinen Mediatutkimus (KMT) on printtimedia-alan yhdessä toteuttama tutkimuskokonaisuus, jossa selvitetään sanoma- ja aikakauslehtien lukijamääriä sekä lukijakunnan rakennetta ja lukutapoja. Lisäksi KMT:ssä kerätään tietoa myös yleisestä median käytöstä, kuluttamisesta, asenteista, harrastuksista sekä kiinnostuksenkohteista. Tutkimuksen omistaa MediaAuditFinland ja tiedonkeruun toteuttaa TNS Gallup Oy.
Tänä vuonna julkaistun KMT-tutkimustiedon mukaan 95 prosenttia suomalaisista lukee viikoittain sanoma- tai aikakauslehteä. Viime vuoden aikana tapahtui muutos digitaalisten ja painettujen sisältöjen kuluttamisessa. Median digisisältöjä kulutti 81 prosenttia ja painettuja 74 prosenttia vastanneista.
Painettuja sanomalehtiä lukee kaksi kolmesta ja aikakauslehtiä puolet.
Kansallista Mediatutkimusta on tehty vuodesta 1972. Mutta viime vuonna se uudistui kokonaan. Tutkimusteknisesti merkittävin uudistus oli nettilomakkeiden mobiilioptimointi, minkä myötä tutkimukseen on helppo ja nopea vastata myös puhelimella. Vastaajista 56 prosenttia tekikin näin.