SoVo otteli tuplasti Keski-Suomessa

0
Antti Korhonen (19) ja Guri Qerimi löysivät tehovireen Joutsassa. Kaksikko saalisti yhteensä kolme maalia ja viisi tehopistettä.

Teksti Juha Laakso, kuva Kari Eerikäinen

Someron Voima Futsal vietti viikonlopun Keski-Suomen maisemissa pelaten miesten Futsal-Liigan ottelut Jyväskylässä ja Joutsassa.
Kotiin tuomisikseen SoVo keräsi jokseenkin ennakko-odotusten mukaisesti kolme sarjapistettä. Lauantaina se kärsi 2-6 (0-4) tappion sarjan kärkijoukkueisiin lukeutuvalle Kampuksen Dynamolle ja rökitti seuraavana päivänä Joutsan Seudun Pallon komein 9-1 (4-1) numeroin.
Lauantaina Jyväskylässä SoVo pysyi isäntiensä vauhdissa seitsemän minuuttia, mutta sitten tuli pelille lopullisen suunnan antanut romahdus. KaDy latoi kolme maalia minuutin ja viidentoista sekunnin sisään.
Kampus tiedetään johtoasemaansa kurinalaisesti puolustavaksi joukkueeksi, joten vierasjoukkueen lähtökohdat takaa-ajolle eivät olleet suotuisat. Kun kotijoukkue iski ennen taukoa vielä kerran tuloksekkaasti, kiinni kurottavaa jäi vieraille loppupeliin aivan liikaa.
Toisella jaksolla SoVo pääsi paremmin mukaan peliin ja kavensi eron kolmeksi maaliksi, mutta sen vakavammin vierasjoukkue ei kyennyt jyväskyläläisten voittoa uhkaamaan.

Työnteko alkoi maistua

Lauantaina ”työhaalarit” jäivät turhan monelta SoVon pelaajalta koskemattomina pelikassin pohjalle. Seuraavana päivänä ne löytyivät jokaisen sovolaisen yltä ja koko joukkueen työmoraali Joutsan liikuntahallissa oli sen mukainen.
Pyhäpelin alku tosin meni somerolaisittain penkin alle, kun JoSePa täräytti avausmaalin jo kahdeksantoista sekunnin kuluttua aloituksesta.
Tämä yksi puolustuksen paha merkkausvirhe riitti SoVolle herätykseksi ja viimeiset 39 minuuttia ja 42 sekuntia vieraat hallitsivat peliä miten tahtoivat.
Suvereenin esityksen jälkeen SoVo otti kolmannen voittonsa kaikkien aikojen kolmannelta Joutsan vierailultaan. Myös näiden seurojen molemmat Someron kohtaamiset ovat päättyneet SoVon voittoon.

Qerimi yllätti tehoillaan

SoVon pelaajista Arber Istrefi oli virkeä jo lauantain pelissä ja jatkoi samaan tahtiin JoSePaa vastaan. Tehopisteitä miehen tilille kertyi neljä (3+1) ja syöttöpinnojen määrä olisi voinut olla suurempikin, jos vieruskaverit olisivat hyödyntäneet ”Arben” maukkaita tarjoiluja tehokkaammin.
Yllättävämpi tehoilija oli yleensä puolustuksen lukkona viihtyvä Guri Qerimi (2+1). Hän sai – ja otti – tavallista enemmän vapauksia hyökkäyssuuntaan ja kolminkertaisti alkukauden maalisaldonsa.
Heräämisen merkkejä oli nähtävissä myös Valdrin Rashican (1+3) otteissa. Mies pelasi Gezim Vocan (1+1) tavoin sunnuntaina vasta futsalkauden neljännen ottelunsa.

Manzo päätti Vocan pelin

Vocan osalta ottelu päättyi ennen aikojaan toisen jakson puolivälin paikkeilla. Parilta edelliseltä kaudelta SoVon riveistä tuttu, nykyisin joutsalaisseuraa edustava Joonas Manzo näet teloi sovolaisen pelikyvyttömäksi.
Tahallaan Manzo ei varmastikaan vanhaa seurakaveriaan rusikoinut, mutta pallontavoittelua seurannut jälkipotku Vocan sääreen oli joka tapauksessa osoitus huolimattomasta ja seurauksista piittaamattomasta pelitavasta.
Potkun seurauksena Voca menetti tasapainonsa ja kaatuessa hänen polvensa nitkahti ikävännäköiseen asentoon. Huoltaja Hannu Manninen antoi parhaan mahdollisen ensiavun, mutta kentälle Vocalla ei enää tällin jälkeen ollut asiaa.

Kaksi peliä viikonloppuna

Jyväskylässä SoVon maalivahtina pelasi Niko Rikkilä, joka torjui ne laukaukset jotka torjuttavissa olivat. Sunnuntaina tolppien väliin asteli Nevzat Mustafa, jonka iltapäiväpuhde oli JoSePan saamattomuuden vuoksi huomattavasti helpompi.
Mikäli liigapelit jatkuvat suunnitellusti, SoVo kohtaa tulevana lauantaina monitoimitalossa sarjakärki FC Kemin. Sunnuntain ohjelmaan on merkitty ottelu Mad Maxia vastaan Valkeakoskella.

Sovolaisten tehosaldot:
Arber Istrefi 4+2=6 (+8/-5=+3)
Valdrin Rashica 1+3=4 (+6/-4=+2)
Guri Qerimi 2+1=3 (+4/-2=+2)
Gezim Voca 2+1=3 (+4/-4=0)
Antti Korhonen 1+1=2 (+7/-4=+3)
Nikola Erceg 0+2=2 (+6/-4=+2)
Mergim Bushi 1+0=1 (+5/-1=+4)
Pyry-Ville Korhonen (+4/-2=+2)
Vilho Ståhlström (+1/-1=0)
Valdrin Seferi (0/-2=-2)
Maalivahdit:
Nevzat Mustafa (+9/-1),
Niko Rikkilä (+1/-5)
Varoitus: Rashica (1.)

Futsal-Liigan sarjatilanne:
FC Kemi 9 8 0 1 0 46-13 25
KaDy 10 8 0 0 2 48-20 24
Mad Max 12 8 0 0 4 63-44 24
GFT 9 6 1 1 1 45-22 21
Akaa F. 8 6 0 1 1 44-26 19
SoVo 10 5 0 1 4 53-31 16
ToPV 8 4 2 0 2 42-22 16
Riemu 8 3 1 0 4 31-25 11
___________________________
PJK 11 3 0 2 6 34-49 11
Sievi FS 10 3 1 0 6 33-49 11
———————————–
Ilves FS 10 2 2 1 5 24-40 11
JoSePa 9 2 1 1 5 23-39 9
___________________________
HIFK FS 9 1 0 0 8 8-42 3
PP-70 13 1 0 0 12 26-98 3