Veripalvelu toimii ja verenluovutuspisteet pidetään auki pandemiatilanteessakin. Verta ei voi valmistaa keinotekoisesti, joten on ensiarvoisen tärkeää, että terveet ihmiset jatkavat verenluovuttamista, vaikka muita sosiaalisia tilanteita suositellaankin vältettäväksi.
Somerolla verta voi luovuttaa tänään maanantaina 21.12. seurakuntakeskuksessa (Härkäläntie 1) kello 13.30-18. Varaa aika etukäteen: veripalvelu.fi/ajanvaraus.
Potilaat tarvitsevat noin 800 verenluovuttajan apua joka arkipäivä myös meneillään olevan koronapandemian aikaan. Verenluovutuspaikat eivät ole yleisötilaisuuksia, joten aluehallintovirastojen määräykset kokoontumisrajoituksista eivät koske niitä.
Huolehdimme turvallisuudesta
”Olemme tehneet verenluovutuksessa käymisen mahdollisimman turvalliseksi. Käytössä on ajanvaraus, joten paikalla on kerralla rajattu määrä ihmisiä. Muut kuin verenluovuttajat eivät tällä hetkellä voi tulla luovutustiloihimme.
Ohjaamme pitämään muihin tiloissa oleviin 1-2 metrin turvavälin ja pesemään kädet heti tiloihin saavuttaessa. Suosittelemme vahvasti suu-nenäsuojusten käyttöä verenluovuttajille. Luovuttajat saavat Veripalvelusta kasvomaskin. Myös henkilökuntamme käyttää kasvomaskeja. Luovuttajan tulee riisua maski lyhyesti ainoastaan tunnistautumista varten ja syömisen sekä juomisen ajaksi”, SPR:n Veripalvelu tiedottaa.