Vuonna 2010: Kaikenlainen röyssääminen ja tappelukset kielletty

0
Monokkaan Joulusirkuksessa nähtiin vauhdikkaita temppuja.

Somero-lehti 21.12.2010

Teksti ja kuvat Salli lehtinen

Someron Kulttuurin luomus Kiiruun jolu alkaa olla traditio paikkakunnalla. Hyisestä ilmasta talon lämpöön astuneelle se tarjosi sekä tohinaa että rauhoitumista.
Seimi, lampaat karsinassaan ja taivaallista kirkkautta loistava enkeli virittivät jouluevankeliumin sanomaan kivimakasiinissa. Juha Nokan lampaat ovat tottuneet esiintymään ja suhtautuivat tyynesti ympärillä pyörineisiin ihmisiin.
Tämän vuoden tapahtumaan haluttiin vanhan ajan joulun tuntua, jota saatiin työnäytöksistä. Margit Ahlbom-Messi teki 4H-kerholaisten kanssa olkikoristeita, Mervi Murtola valoi mehiläisvahakynttilöitä, Soila Paajanen kutoi lauta- ja pirtanauhaa, ja Raimo Paajanen sai vanhan kansankin leikkimään hyrrän pyöritystä ja lapset ihmettelemään puista sahuri-lelua.
Pallojen, enkelien, ruusujen ja karkkipötköjen valmistus villasta märkähuovuttamalla veti lapsia puoleensa. Lasten Kulttuuriyhdistys Nupun aktiivit antoivat opastuksen.
Joulutapahtuman järjestäjät suunnittelivat alkujaan, että vanhan ajan joulu rauhoitetaan myynniltä. Mielet olivat muuttuneet. Myyntipöydiltä voi löytää Someron Joulun, taulun, kukkopillin, huovutetun kaitaliinan, kynttilän, piparitalon tai villasukat.
Salissa oli mahdollisuus seurata jouluista ohjelmaa. Kaikki oli somerolaisten kulttuurijärjestöjen aikaansaannosta ja tulos monipuolinen ja tasokas.
Pekka Leppälä viritti mielet joulun tunnelmaan pianomusiikilla ja säesti perään Laulumiesten laulut. Someron Nuorisoseuran ryhmä tanhusi. Monokas toi estradille täksi jouluksi valmistamansa riehakkaan Joulusirkuksen. Tuliryhmä taiteili pihalla tulitemppuja. Leijonien Tiernapoika -ryhmä esitti komeasti perinteikkään laulunäytelmän. Loppulaulut kajautti Somerniemen Musiikkiteatterin lauluryhmä varmaan tyyliinsä.
Musiikkiteatterilaisten rivistä astui esiin Emmi Ali-Yrkkö ja luki joulurauhan julistuksen, joka perustui Raimo Suokkaan kirjoittamaan, Turun joulurauhan julistusta myötäilevään tekstiin. Paljon saanut yleisö poistui tyytyväisenä.
Varttuneen ikäpolven edustajat Seija ja Raimo Lehto tulivat ovien auettua ja viihtyivät viimeiseen ohjelmanumeroon asti, neljä tuntia yhteen putkeen. Poiskaan ei malttanut lähteä, kun oli niin hyvää ohjelmaa. Raimo Lehto kokeili huovuttamista ja sai aikaan palloja. Vaimo kokoaa punaisista huopapalloista itselleen kaulanauhan.