Vuonna 2010: Välkky tuli jalankulkijoiden turvaksi

0
Välkky asennetaan suojatiestä ilmoittavaan liikennemerkkiin tien molemmille puolille. Laitetta ruuvaa paikalleen tuotekehittelystä vastannut Timo Bruns.

Somero-lehti 31.12.2010

Teksti ja kuvat Sauli Kaipainen

Liikenneonnettomuuksien määrä suhteessa asukaslukuun kulkee Somerolla yhä huonompaan suuntaan. Se on pistänyt kaupungin keksimään asian eteen nopeita ja edullisia keinoja.
Suojateiden näkyvyys sekä toisaalta autoilijoiden kunnioitus jalankulkijoita kohtaan on parannuslistan kärkipäässä. Ratkaisu löytyi Välkky-havainnekapseli -nimen saaneista varoituslaitteista.

Välkkyvalot tulevat kolmeen vaarallisimpaan paikkaan

Kahden hengen asentajaryhmä ruuvasi havainnevalokapseleita Someron suojatietolppiin keskiviikkoiltana.
Somerolle välkyt saatiin pahimpiin paikkoihin. Kiiruun puiston kohdalla suojatiellä on paljon käyttäjiä ja seuraavaksi pahimmat paikatkin oli helppo löytää.
– Jostain kumman syystä autoilijat huomioivat museon kohdalla olevan suojatien varsin kehnosti. Ovatko heidän ajatuksensa liikenneympyrässä vai missä, sitä on jo vaikeampi sanoa.
– Lahden koulun kohdalla ongelmana ovat suuret nopeudet. Kuudenkympin rajoitusta noudatetaan siellä huonosti, mutta sinne varoittimia ei nyt saatu asennettua, maanrakennusmestari Jyrki Rinta-Paavola toteaa.
Havainnepylväissä on sinistä ja valkoista valoa vilkuttavien led-polttimoiden lisäksi myös heijastimet. Ne parantavat suojatietolpan erottumista. Valot toimivat akulla, joten välkyt voidaan haluttaessa siirtää uuteen paikkaan. Valon näkyvyys on normaaliolosuhteissa yli 200 metriä ja rankassa lumisateessakin yli 50 metriä.
Välkky-valo on suomalainen keksintö. Toinen Somerolle saapuneista miehistä on Havainne Oy:n toimitusjohtaja Jonas Geust, toinen tuotekehityksestä vastaava Timo Bruns.
– Olemme pieni yritys. Laitteita on toimitettu noin vuoden verran ja tuotekehitys vei kolmisen vuotta. Suomessa pimeä aika on pitkä, joten uskomme tämän tuotteen markkinoihin. Niitä menee tällä hetkellä enemmän kuin Perttelissä toimiva kokoonpanotehdas Masamuovi ehtii tuottaa, Jonas Geust kertoo.
Välkky-valon tunnistinosa havaitsee suojatietolpan viereen odottamaan tulleen jalankulkijan. Sen jälkeen alkaa vilkkua vuoronperään sininen ja valkoinen led-valo, joiden on tarkoitus kiinnittää autoilijan huomio jalankulkijaan. Valo aktivoituu vain tarvittaessa, kun ihminen on vierellä.
Tieliikennelain mukaan ajoneuvon kuljettajan on annettava esteetön kulku jalankulkijalle, joka on suojatiellä tai astumassa sille.
– Näinhän se ei käytännössä toimi, sen meistä valitettavasti tietää jokainen. Jalankulkijan tulee noudattaa omalta osaltaan varovaisuutta. Jos autoilija päättää jatkaa matkaa jalankulkijasta ja välkystä huolimatta, niin jalankulkijan on viisaampi pyrkiä väistämään, Timo Bruns muistuttaa.