Ysiluokkalaiset kirjoittivat novelleja

Kiiruun koulun yhdeksäsluokkalaiset ovat kirjoittaneet äidinkielen tunnilla novelleja ja ottaneet aiheeseen sopivan kuvan.

Novellikimara alkaa nyt Iida Koivun jouluisella tarinalla sekä Tuukka Tervon kirjoituksella. Jatkoa seuraa tuonnempana.

Joulupukin yllätys

Varjot alkoivat pidentyä. Oli jo ilta, mutta minua ei väsyttänyt vielä. Mietin kaikkea, mitä veljeni oli sanonut minulle joulupukista. En voinut millään uskoa, että pukkia ei ole olemassa.

Heräsin aamulla siihen, kun ulkoa tuli paljon valoa huoneeseeni ja tiesin siitä heti, että lunta oli maassa. Kipitin rappuset nopeasti alas ja menin kertomaan äidille ja olin niin innoissani. Puin äkkiä vaatteet päälle ja lähdin ulos tekemään lumiukkoa. Muistin, että en ole avannut vielä joulukalenterin luukkua, joten juoksin heti takaisin sisälle ja avasin luukun yhdeksäntoista.

Olin kirjoittanut joulupukille jo ajoissa. Kirjoitin hänelle näin: ”Hei. Olen Iina ja olen 7-vuotias. Tänä jouluna toivon lahjaksi vain pehmolelun minun kokoelmaani. Olen omasta mielestäni ollut kiltti, mutta samaa ei voi sanoa veljestäni. Toivottavasti saat kirjeeni. Iloisin Terveisin Iina.”

Iina oli todella innoissaan joulusta, sillä hän piti joulukoristeista, pipareista ja riisipuurosta. Iinan mielestä jouluna pitää olla lunta, joten hän oli erityisen iloinen aamulla.

– Äiti, onko joulupukkia olemassa? Iina kysyi varovasti.

– Totta kai on. Pukki on käynyt meillä aina jouluaattona, ja olemme aattoaamuna katsoneet sitä ohjelmaa telkkarista, äiti vastasi.

– Kyllä minä sen tiesin, mutta halusin vain varmistaa, Iina kertoi hiljaa.

Oli jo 23. päivä, ja lunta vain satoi lisää. Iina oli herännyt aikaisin leipomaan pipareita äidin kanssa. Iina soitti vielä isoisälle varmistaakseen, että hän tulee jouluna. Iina ei vaan malttanut odottaa, että on jouluaatto. Iinan isä oli lähdössä hakemaan joulukuusta metsästä, ja Iina halusi lähteä mukaan, mutta hänellä oli piparien teko kesken.

– Voisinko mennä isän mukaan hakemaan kuusta? Iina kysyi innoissaan.

– No, totta kai voit mennä. Kyllä minä saan nämä piparit tehtyä yksinkin, äiti vastasi.

Isä ja Iina olivat olleet metsässä jo ainakin tunnin, mutta he eivät olleet löytänyt vieläkään hyvää kuusta. He kävelivät metsässä todella pitkään, kunnes löytyi juuri sopiva kuusi, joka sopi täydellisesti olohuoneeseen.

Oli jo aika pimeää, joten isä ja Iina päättivät lähteä kävelemään kotiin päin, vaikka heidän piti vielä jäädä metsään juomaan kaakaota, kun äiti oli laittanut sitä heille mukaan.

Iina halusi vielä ruveta illalla koristelemaan kuusta, joten hän koristeli sen ihan yksin. Sillä aikaa, kun Iina koristeli kuusta, isä oli pajassa tekemässä vielä töitä ja äiti lämmitti taloa. Isoveli oli tekemässä yläkerrassa ihan rauhassa korttitaloa.

Oli jouluaatto ja aamuyö, jolloin kaikki muut nukkuivat paitsi äiti, koska hän oli ottamassa kinkkua pois uunista. Iina heräsi riisipuuron tuoksuun ja äidin ja isän jutteluun. Iina meni alakertaan, ja siellä oli puuro pöydässä, joten hän meni syömään. Tämän jälkeen hän meni katsomaan jouluohjelmia televisiosta ja niitä hän katsoi pitkään.

Isä ilmoitti, että joulusauna on valmis ja sinne saisi mennä. Iina meni äidin kanssa saunaan, ja heillä soi siellä joululaulut. Äiti oli ostanut Iinalle upean punaisen mekon, jonka hän puki saunomisen jälkeen.

– Isovanhemmat saapuivat! Iina huudahti.

– Hyvää joulua koko perheelle! mummi ja ukki sanoivat yhteen ääneen.

– Tulkaa äkkiä katsomaan meidän joulukuusta, Iina höpisi.

– No, me tullaan, mummi vastasi.

Iina oli niin ylpeä hänen itse koristelemastaan kuusesta.

Äiti ja mummi alkoivat valmistamaan jouluruokia, ja isä vei ukin pajalle katsomaan jotakin. Iina odotti niin innoissaan, että joulupukki saapuisi. Hän katseli ikkunasta, näkyisikö poroja pihalla. Iina ei jaksanut koko ajan katsella vain pihalle, joten hän meni auttamaan mummia palapelin teossa. Äiti tuli auttamaan myös, ja he saivat yhdessä tehtyä sen.

Kello alkoi olla jo aika paljon, ja Iinaa alkoi harmittamaan, jos joulupukki ei ehdikään tulemaan. Kaikki yrittivät vain lohduttaa, että kyllä se pukki varmaan kohta tulee, mutta ei pukkia vain näkynyt. Iinaa alkoi jo väsyttämään, mutta hän jaksoi silti valvoa. Yhtäkkiä joku koputti oveen.

– Onkos täällä kilttejä lapsia? kuului joulupukin ääni.

– Nyt pukki tuli! Iina sanoi ääni väristen.

– No niin tuli, äiti vastasi.

Joulupukki istui tuolille, ja isä toi ulkoa mukanaan isoja säkkejä, joissa oli lahjat. Iina halusi mennä pukin syliin laulamaan jonkin laulun, mutta ei muistanut minkään joululaulun sanoja.

– En muista laulun sanoja, Iina sanoi hiljaa pukille.

– Ei se mitään. Lauletaan yhdessä, pukki vastasi.

Pukki alkoi jakaa lahjoja, ja Iina sai niin paljon niitä, ettei hän itsekään meinannut uskoa. Kaikki lahjat oli jaettu, ja pukin oli aika lähteä, mutta sitä ennen pukki kuiskasi Iinalle yhden asian.

– Sinulle olisi vielä yksi lahja, mutta se olisi ulkona, pukki kuiskasi todella hiljaa Iinalle.

Iina laittoi takin päälle, ja kaikki muut jäivät sisälle ihmettelemään omia joululahjojaan. Iina meni ulos ja ei nähnyt mitään pakettia missään, joten hän kysyi joulupukilta: Eihän täällä ole mitään pakettia?

– Se ei ole paketissa. Katsopas taivaalle, pukki vastasi.

Iina katsoi taivaalle ja näki vain mustan taivaan, jossa oli tähtiä. Pukki käski Iinan katsoa vielä vähän tarkemmin. Yhtäkkiä alkoi kuulua ääntä, ja sitten näkyi poroja, jotka lensivät taivaalla. Iina ei ollut ikinä nähnyt poroja eikä varsinkaan taivaalla.

– Vau! Iina sanoi suu auki.

Joulupukkia ei näkynytkään vieressä, vaan hän oli mennyt rekeen. Iina vilkutti pukille, ja pukki lähtikin nopeasti, eikä taivaalla näkynyt kuin kirkas tähti. Iina meni sisälle eikä sanonut kenellekään mitään, mitä oli nähnyt ulkona.

– Tästä en kertoisi koskaan kenellekään, Iina ajatteli mielessään.

Iida Koivu

Unesta todellisuuteen

Tuuli vain jatkoi yltymistään, mikä sai kehoni vapisemaan kylmyydestä.

Lumi narisi kenkieni alla kävellessäni tuntemattomaan. Pakkanen paukkui yhä lujemmin, enkä tuntenut enää sormiani. Vaihtoehtoja ei ollut. Edessäpäin näkyi vain tumma suuri rakennus. Kaukaa katsottuna se näytti suurelta linnakkeelta. Joka tapauksessa se näytti olevan paikka, jossa hermoja raastavalta tuulelta ja kylmyydeltä voisi jotenkin välttyä. Hetken matkaa käveltyäni aloin hahmottaa, mikä tuo suuri rakennus oli. Se oli kirkko, ja nyt olin sen portaiden edessä. Missään ei ollut ketään. Tuntui siltä, että jokin olisi ohjannut minut sinne. Ihan kuin jokin haluaisi kertoa minulle jotain. Avasin kirkon ovet hitaasti. Ne olivat pelottavan ja julman näköiset, valtavan suuruutensa takia.

Lähdin kulkemaan kohti alttaria. Tunsin, kuinka veri alkoi taas virtaamaan kehossani ja paikkani alkoivat lämmetä. Kirkossa oli imelä tuoksu, joka muistutti kotini ullakkoa. Tuuli ulvoi ulkona kovin, mikä sai kirkon vanhat puurakenteet nitisemään. Pölyhiukkaset leijailivat ilmassa tyynen rauhallisina, mikä teki hengityksestäni raskasta. Nyt huomioni kuitenkin vei alttarissa sijaitseva suuri taulu Jeesuksesta ja hänen opetuslapsistaan. Tauluun oli maalattu väärinpäin punainen risti, joka oli kammottavan näköinen. En voinut uskoa silmiäni, että joku oli pilannut niin arvokkaan taulun.

”Aamupalalle”, huusi äiti alakerrasta. Olin hämmentynyt, tai siis helpottunut. En oikeastaan osaa sanoa, kumpaa olin. Se olikin vain unta. Tyyny oli läpimärkä hiestä, eikä peittokaan sen kuivempi ollut. Nyt oli aika unohtaa kuitenkin uni ja valmistautua aamiaisen kautta koulun järjestämään joulukirkkoon.

Lähdin kävelemään kohti kirkkoa. Maa pilkotti joistain kohdin lumen alta, mutta pääosin lumi oli peittänyt koko maan. Tunsin kylmän tuulen taas menevän paitani alle. Oli minulla sentään kädessäni hanskat, jotka taistelivat puolestani kylmyyttä vastaan. Sain ne äidiltä joululahjaksi. Odotin kaveriani kirkon edessä pitkään. Kaverillani oli tapana myöhästellä. Lopulta hän tuli paikalle ja menimme juosten kirkon ovelle, koska ulkona hyytävältä tuulelta oli mahdoton suojautua.

Someron kirkko, johon nyt olimme menossa, muistutti hieman unessa olevaa kirkkoa. Kirkko, johon olimme nyt menossa, oli huomattavasti pienempi. Astuessamme kirkkoon sisälle minä lyyhistyin. Taulu oli muuttunut. Tauluun oli maalattu samanlainen risti väärinpäin kuin unessa. Ihmiset olivat hämmentyneitä, ja kaikki olivat pysähtyneet. Jokainen kirkossa ollut oli hiljaa ja tuijotti taulua. Ainoastaan kirkonkellot jatkoivat kilkatustaan. Sydän oli ainoa, joka riemastui tapahtuneesta.

Tuukka Tervo

Ohjeita oppilaille novellin kirjoittamisesta

Ensin oppilaan oli mietittävä novellille aihe ja päättää teema. Tuli valita novellin kirjallisuudenlaji, jos halusi novellin noudattavan esimerkiksi kauhun tai dekkarin piirteitä. Piti suunnitella novellin henkilöt.

Novellin tapahtumien piti liittyä tai olla mahdollinen Somerollakin. Virikkeenä käytettiin itse otettua kuvaa.

Pohdittavana oli, kirjoittaako juoni-, tilanne- vai modernin novellin. Tuli miettiä hetkiä, jotka ovat koskettaneet, ihastuttaneet tai ärsyttäneet, ja valita yksi hetki ja rakentaa novelli vaikka sen ympärille. Apua sai aprikoimalla, millaisia käännekohtia ihmisen elämässä voi olla. Esimerkiksi nuori saa kuulla, että hänellä on isosisko, jonka vanhemmat ovat antaneet vauvana adoptoitavaksi tai naapurin pitkäaikaissairas mummo saa lottovoiton.

Pohjana saattoi olla hetki, jossa tunsi vahvasti ja joka vaikutti myöhempään elämään. Tunne saattoi olla myönteinen tai kielteinen. Siitä hetkestä sai pohjaa novellille. Mielikuvituksessaan saattoi muuttaa tapahtuma-aikaa, henkilöitä ja juonenkäänteitä.

Tuli päättää, onko novellin loppu suljettu vai avoin. Tärkeää oli myös antaa novellille hyvä nimi/otsikko.