Viisi vuotta sitten Marja koki burn outin, joka muutti hänen elämäänsä.
Marja työskenteli toimistotyössä. Huonekaverina oli nainen, jonka elämäntapa kuormitti Marjaa eri tavoin. Tämä oli paljon poissa milloin mistäkin syystä. Marja paikkasi huonekaverinsa työt. Marja oli velvollisuudentuntoinen, eikä ollut kymmeneen vuoteen poissa yhtään sairauspäivää.
Huonekaveri oli ollut pitkään esimiehen selvä suosikki. Esimies ei huomioinut Marjaa niin kuin tämä olisi kaivannut. Vielä tässä vaiheessa huonetoveri oli myös Marjan perhetuttu ja sekaantui hänen asioihinsa ristilukkimaisella otteella. Näin Marja koki olevansa ahdingossa, josta ei ollut ulospääsyä.
Marja itse eli onnellisessa parisuhteessa. Lapset olivat jo onneksi aikuisia. Marja yritti parhaan kykynsä mukaan suoriutua tehtävistä ja vaikeista työpaikan ihmissuhteista. Hän ei itse huomannut uupumuksen kehittymistä sairaudeksi. Hän muuttui leppoisasta ihmisestä helposti kiukustuvaksi. Myös univaikeuksia alkoi olla. Marja pyrki itse peittelemään oloaan. Ja näin vaivihkaa työuupumus alkoi nostaa päätään.
Kannattelevana asiana toimistossa oli pari muuta naista, jotka olivat säilyneet Marjan ystävinä. Mutta sitten toinen lähti toimistosta pois ja tuki väheni. Marja peitteli tilannettaan, sillä hän halusi jaksaa. Hän ei ottanut yhteyttä työterveyshuoltoon, koska kannellahan ei saa. Vanha kasvatus istui lujassa ja uupumus vain lisääntyi.
Siinä vaiheessa aviomies oli sitä mieltä, että nyt olisi vihdoin aika mennä työterveyshuoltoon. Sinne Marja lopulta menikin ja sai viiden päivän sairausloman diagnoosilla fyysinen ja psyykkinen ylirasitus.
Ensimmäinen reaktio sairauslomaan oli ääretön väsymys. Sitten tuli hyvä olotila, voimia ikään kuin alkoi virrata kasapäin. Hyvän olon tunteen jälkeen tuli pelkotila, ettei voi palata enää samaan paikkaan. Tuli oikea tunnemyrsky. Erityisesti esimiestään Marja alkoi inhota.
Hän otti työterveyshoitajaan yhteyttä ja tilanne kehittyi niin, että toinen lääkäri antoi lisää sairauslomaa. Siinä vaiheessa Marja hakeutui psykiatrille. Hän koki, että oli kipeän oloinen ja halusi selvitellä itseään syvemmin.
Naispsykiatrin olemus jo antoi turvaa, oli kuin olisi äidin kohtuun palannut. Psykiatri jatkoi sairauslomaa ja Marja kävi useita kertoja hänen luonaan. Pariin kuukauteen ei laitettu mitään lääkitystä ja sen jälkeen oli hoitona masennuslääkitys ja terapia. Diagnoosina oli keskivaikea masennus.
Sairauslomansa aikana Marja luki paljon psykiatrista kirjallisuutta, luki vanhoja työtodistuksiaan saadakseen varmuuden, että osaa jotain sentään, ulkoili ja puhui paljon aviopuolisolleen. Läheisen tuki oli erityisen tärkeää. Marja koki tulevansa ihmisaraksi ja pelkäsi jatkuvasti työkavereiden kohtaamista.
Sairauslomaa määrättiin kaikkiaan viisi kuukautta, jonka aikana käytiin työterveyspalaveri. Tuloksena oli 15 kerran lyhyterapia kaksi kertaa viikossa ja päätös, että on saatava kokoon sellainen kokous, jossa Marjan esimies on mukana. Sellainen järjestettiinkin ja siitä ei ollut kummempia tuloksia.
Oleelliseksi osaksi terapiatyöskentelyä muodostui psykiatrin vastaanottokäyntien ja kokoustapahtumien purkaminen kirjalliseen muotoon. Marja antoi nämä tekstit myös terapeutille ja kokousten osanottajille. Kerran työterveyslääkäri huudahtikin: ”Kuinka muistat näin tarkasti, oliko sinulla nauhuri mukana?” Nauhuria ei tarvittu – kongnitiivisista ongelmista huolimatta muisti toimi! Tällä tavalla Marja sai kipeät asiat pois mieltä rasittamasta.
Ihmiset suhtautuivat työpaikalla Marjan sairastumiseen kartellen hänen käydessään työterveyspalaverissa. Marja yritti viestittää, ettei tämä tartu. Muut tuttavat suhtautuivat luontevasti. Itse hän suhtautui pelkäävästi, ettei voi palata enää entisiin kuvioihin.
Hänelle järjestettiin uudelleensijoitus uuteen toimistoon.Uudet työkaverit ottivat mukavasti vastaan.
Lääkitys kesti vajaan vuoden. Marja kokee nykyisin olevansa onnellinen ihminen. Burn out -kokemustaan hän ei antaisi pois. Ohjenuorana hän pitää nykyisin sitä, että on kuunneltava itseä ja on oltava armollisempi itselle. Loppuunpalamisen hän näkee itsensä kohdalla väistämättömänä tapahtumasarjana huonekaverin painostuksen alla.
Nyt hän tuntee omat voimavaransa ja on terveesti itsekäs. Uupumuksen raja voi olla veteen piirretty häilyvä viiva, jota itse on vaikea havaita ja vielä vaikeampi tunnustaa.