– Jos kaikki menee kuten on suunniteltu, kuljetukset ja muut, niin torstaina aloittelemme pienissä määrin terveydenhoitohenkilökunnan korona-rokotuksia Somerolla, kertoo terveyskeskuksen johtava lääkäri Arja Lukka.

Hänen mainitsemansa pienissä määrin tarkoittaa, että alkumetreillä rokotetaan muutama kymmenen henkilöä.

Arja Lukka sanoo, että suuren yleisön rokotuksia saadaan vielä odottaa.

– Sitä ei pysty vielä millään sanomaan, milloin niin sanotut joukkorokotukset alkavat. Se riippuu esimerkiksi siitä, tuleeko meille rokotetta kerralla isompia määriä, sanoo Lukka vaikuttavista tekijöistä.

THL:n suositus rokotusjärjestyksestä on, että ensin rokotetaan terveydenhuollon ammattihenkilöt, jotka hoitavat potilaita, ja joilla on suurin riski kohdata virus ja sairastua. Sitten rokotettavina ovat sosiaalihuollon asumispalvelujen ja laitoshoidon tehostetun palvelun toimintayksikköjen eli ympärivuorokautisen hoivan henkilökunta ja asukkaat. Sen jälkeen rokotetaan ikääntyneet ja henkilöt, joilla on vakavalle koronavirustaudille altistavia perussairauksia. Vakavalle koronavirustaudille erittäin voimakkaasti altistavia sairauksia ovat esimerkiksi krooninen vaikea munuaissairaus, elinsiirto, akuutti syöpähoito ja vaikea krooninen keuhkosairaus.

Näiden jälkeen on muun väestön vuoro päästä rokotettavaksi.

Tartuntataudeista vastaava hoitaja Airi Suonpää sanoo, että itse taudin puitteissa ei ole tapahtunut uutta. Pyhien aikana on näytteitä otettu vähemmän Varsinais-Suomessa ja Somerolla. Tästä osittain johtuu myös, että positiivisia tapauksia on todettu vähenevässä määrin.

– Loppiaisen jälkeen alkavat joulun ja uudenvuoden juhlinnan tulokset näkymään. Toivottavasti tilanne ei ryöstäydy käsistä. Esimerkiksi uutiset Lapin pyhien ajan matkailusta ovat masentavia. Vaikka pyhien ajan on ollut rauhallista, voi tilanne muuttua nopeastikin huonompaan, pohtii Suonpää.

Maskin käytöstä sekä hygieniaohjeista on vahva suositus.

– Odotellaan nyt rauhallisesti. Muistetaan annetut turvallisuusseikat. Kyllä tämä tästä, rauhoittelee Arja Lukka.