Kultelan kylästä alkanut härkätuliperinne ruuhkauttaa totutusti liikenteen Hämeen Härkätiellä näin loppiaisena. Tulia sytytellään hämärän laskeutuessa.
Monina vuosina Kultelassa on nähty elävien tulien lisäksi myös lumiveistoksia.
Tulia on tuhansia lyhdyissä ja ilman.
Tapahtuma sai alkunsa siitä, kun Härkätien varren asukkaat Kari ja Seija Löfberg laittoivat 2000-luvun alkupuolella 14–15 roihua Laukkolammen jäälle jouluaattona. Monet huomasivat kauniit roihut ja asia otettiin puheeksi myös Kultelan Kyläyhdistyksessä. Päätettiin, että muutkin asukkaat laittaisivat tulia pihoilleen ja lähiympäristöön.
– Loppiaisen sitten poltettiin ylijääneitä tai puoliksi palaneita tulia uudestaan, Löfberg muistelee.
– Vuoden 2003 lopussa Härkätie-yhdistys otti yhteyttä ja ehdotti, että tätä käytäntöä levitettäisiin laajemmallekin, Löfberg kertoo.
Härkätie-yhdistys innostikin heti vuoden 2004 alussa tienvarren asukkaita Turusta Hämeenlinnaan tulien sytyttämiseen. Tapa on levinnyt ja suosio kasvanut vuosi vuodelta.
(kuvat Sari Merilä ja Sauli Kaipainen)
