
Kaupungin liikuntakoordinaattori Saija Ahola on innoissaan kunnon talvesta. Sellaista ei ole koettu Somerolla muutamaan vuoteen.
Hän kannustaa ottamaan ilon irti talvesta ja ulkoilusta.
– Lähtekää hiihtämään. Hiihto on monipuolinen liikuntamuoto, joka kehittää lihaskuntoa, kestävyyttä ja tasapainoa. Menkää luistelemaan ja reippailemaan luontoon. Kukin oman kuntonsa ja tarpeidensa mukaan.
Mukavaa on vaikkapa lumipallojen pyöritteleminen, lumiukon teko, lumessa telmiminen ja ilakointi hippaa leikkien perheen kanssa pihalla.
Voi suunnistaa pulkkamäkeen. Niitä on tarjolla Havuharjulla, Rankkulassa ja Pitkäjärvellä Alhaistentien varressa.
Pulkkamäkietiketti
– nouse mäen päälle sivusta, älä lasku-uraa pitkin
– ylhäältä tuleva väistää aina alempana olevaa
– pidä hauskaa, nauti ja iloitse yhdessä
– mäen alla väistä ja poistu lasku-uralta
– jos sattuu, auta ja tarvittaessa soita 112
– muista oma vastuullisuus, älä tee vaarallisia tyhmyyksiä
Turvallisuus- ja kemikalivirasto, Suomen Latu
Liikuntakoordinaattorin puhelin on soinut, kun väki on kysellyt, ovatko ladut ja jäät kunnossa. Palautetta on annettu muun muassa nopeudesta, jolla kaupunki ja apuvoimat saivat ulkoliikuntapaikat kuntoon.
– Innostus johtuu varmaankin osittain koronasta, osittain pitkään kaivatusta kunnon talvesta, pohtii kaupungin maanrakennusmestari Jyrki Rinta-Paavola.
Kaksikko sanoo, ettei pidä unohtaa, että ulkoilla voi muuallakin kuin valmiilla reiteillä.
– Metsässä voi samoilla ja tehdä itse ladun hankeen. Kunhan muistaa jokamiehen oikeudet eikä mene toisten pihapiireihin tallustelemaan, ohjeistaa Ahola.
Suunnitelmissa on hankkia kaupungille muutamat lumikenkäparit, joita voisi lainata monitoimitalolta.

Ajettuja latuja on Rankkulassa, Pitkäjärvellä ja Ämyrillä. Hovimäestä lähtevä lenkki päättyy Kallen laavulle, sillä Esakallion puoleisella alueella tehdään metsätöitä.
– Siksi nyt ei voi lähteä Esakalliolta tälle lenkille, tähdentää kaupungin liikuntakoordinaattori Ahola.
Pajulaan Metsä-Koivulaan saataneen piakkoin valmiiksi noin kilometrin mittainen hiihtolenkki. Sen varrella on myös nuotiopaikka. Havuharjun mäessä ja Iso-Valkeella on myös laavut, jonne kaupunki vie nuotiopuita valmiiksi.
Järven jäälle Havuharjun rannasta Hovimäen rantaan ei ole tehty luistelubaanaa eikä hiihtolatua.
– Tuskin tänä talvena sellaista tuleekaan. Sinne ei ole mitään asiaa heikon jäätilanteen vuoksi, sanoo Rinta-Paavola.
Latu- ja jäätilannetta voi seurata Someron kaupungin sivuilta kohdasta Ajankohtaista. Sinne on merkitty osoitteineen, missä ladut ja ulkojäät sijaitsevat ja milloin ladut on viimeksi ajettu.
Joensuun, Kirkonmäen, Oinasjärven ja Pitkäjärven kouluilla pääsee luistelemaan, samoin jäähallin vieressä olevassa kaukalossa sekä sen pikku jääalueella. Havuharjun mäkeen liki laavua on tulossa uusi jääalue. Se ei ole vielä valmis.
– Pohjaa ei ole vielä saatu tampattua tarpeeksi kovaksi, kertoo Rinta-Paavola.
Someron Esan hiihtojaosto järjestää ilmaisen hiihtokoulun sunnuntai-iltapäivällä Rankkulassa. Viime sunnuntaina opeteltiin jo perinteistä hiihtotapaa, tulevan sunnuntaina on vuorossa vapaa hiihtotyyli.
– Koululaisten hiihtoloman aikaan kaupunki järjestänee lapsille ja nuorille hiihtokoulun. Se riippuu pitkälti siitä, minkälainen lumitilanne on tuolloin, toteaa liikuntakoordinaattori.
Ahola ja Rinta-Paavola neuvovat huomioimaan kanssakulkijat. Latu- ja mäkietikettiin kuuluu, että ylhäältä alas laskeva väistää alempana olevia ja takaa tuleva edessä hiihtäviä. Takana oleva voi pyytää latua, jolloin edessä olija väistyy syrjään uralta.
– Laduilla ja jäillä on sijaa taidoissaan eritasoisille. Pitää sopeutua siihen, että paikalla on ”ammattilaisia” himoliikkujia, luonnosta nauttivia ja vasta hiihtämään ja luistelemaan opettelevia, muistuttaa Ahola.
– Ladut ovat kaikkien käytössä. Samoin jäät: siellä on yhtä aikaa mailattomia ja kiekkoa lätkiviä. Täytyy huomioida muut ja katsoa, mihin kiekon lyö. Me kaikki mahdumme jäille ja laduille.
Laduilla ei saa kävellä, sillä syntyy vaaratilanteita hitaammin liikkuvista kävelijöistä, ja uralle muodostuu hankalia kuoppia ja möykkyjä.
Saija Ahola sanoo, että vaikka ollaan ulkona, niin tulee muistaa koronasuositukset eli pidetään huolta turvaetäisyyksistä eikä yskitä, eikä niistetä eritteitä nenästä lumihankeen. Pidetään ulkonakin huolta käsihygieniasta.
– Odotetaan maltilla vuoroa nuotiopaikoilla. Jos näyttää olevan tungosta, niin mene vaikka laskemaan vielä hetkeksi pulkkamäkeen tai kierrä hiihtolenkki uudestaan. Palaa sitten katsomaan, joko nuotiolla olisi tilaa paistaa makkarat.