Kritiikkiä laduista, tiedotussivuista, rokotuksista…

0
Latuja kaivataan muuallekin kuin kuntoradoille.

90-vuotias tätini hiihti pellolle lenkin yhdessä 88-vuotiaan naapurini kanssa. Ei jäänyt odottamaan kunnan apua. Voisimmeko me nuoremmat olla samoin omatoimisia?
”Sosiaalihuoltoa”

Latuja on helppo itsekin tehdä. Mikä estää tekemästä ladun urheilukentälle ja hiihtävän siellä ympyrää.
Ei kaikkea tarvitse pyytää

Somerniemelle on jo oikein hyvä pyörätie Ihamäen kautta. Hyvin vetää, ei ole ollut ruuhkaa viime aikoina.
Talvipyöräilijä

Kiitos nimimerkille ”Yksi monien puolesta”. Täällä toinen, jonka mielestä Somerolla on liikaa pelkästään kilpaurheilijoille sopivia latuja. Rankkula, Pitkäjärvi ja Somerniemi ovat kaikki vaarallisen mäkisiä. Moni tykkäisi hiihtää, mutta Someron nykyisillä hiihtoladuilla jää himohiihtäjien jalkoihin. On toisaalta myös paljon viljelijöitä, jotka eivät tykkää, että heidän pelloillaan hiihtää. Kaupunki voisi kysyä luvat kuntoon ja tehdä ladut.
Jäillekään ei asiaa

Tosi fiksuja ne Lounean linkille tietä rakentavat. Kävelin sukset kädessä paikan ohi, kun latu oli työmaan takia poikki. Kysyivät kuinka leveän väylän latu vaatii, he tekevät tien viereen sille väylän. Keskustelin hetken heidän kanssaan.
Hiihtoa huomioivia

Someron kaupungin Ajankohtaista koronasta -sivu netissä: Joulun ja vuodenvaihteen testaus ja hakeutuminen päivystykseen yhä ohjeena. Sivu päivitetty viimeksi 15.1.2021, vaikka nyt on tammikuun loppupuoli! Tämä ei varsinaisesti herätä luottamusta, kun muualla asuvat ja oman paikkakunnan väki etsivät ajantasaista tietoa. Ottakaa vastuu tiedotuksesta ja päivittäkää sivu niin, että katsotte sitä ulkopuolisen silmin, joka hakee tietoa ensi kertaa. Päivitys useammin, vaikka tiedot eivät muuttuisi. Joulun ohje antaa kuvan, että ketään ei kiinnosta pitää sivua ajan tasalla. Tämä antaa ihmisille hällä väliä kuvan koronasta.
Speku

Traktori pois kaduilta. Omistaja löytyy rekkarin perusteella. Ihme, että annat työkoneesi häirikkökäyttöön.
Sivusta seurannut

Kaupungin kannattaisi kysellä aurauskonsulttia Forssan suunnalta. Forssan suunnalla tuntuu konsultteja riittävän!
Verorahat Forssaan

Tuleeko lehteen kaupungin tai terveyskeskuksen ilmoitus, milloin mikäkin ikäryhmä rokotetaan. Ja missä.
Huolestunut kysyy

THL:n toimitusvaikeudet Comirnaty -rokotteen suhteen jatkuvat. Rokotteita toimitetaan kuntiin asukasluvun mukaan sairaanhoitopiirien kautta. Kaikki Somerolle jaetut rokotteet on rokotettu heti niiden saavuttua. Nykyisillä rokotusmäärillä väestön rokotuksiin päästään aikaisintaan maaliskuussa. Rokotusten aikataulusta sekä koronarokotusten rokotusjärjestyksestä tullaan tiedottamaan viipymättä Somero-lehdessä sekä Someron kaupungin nettisivuilla.
Kati Tuomisto-Lundberg vastaava terveydenhoitaja