Ladut tyydyttävässä ja jopa erinomaisessa kunnossa

0
Veera Hälli kävi luistelemassa Rankkulan jo viikko sitten maanantaina. - Oli hirveä polte, kun pitkästä aikaa pääsi hiihtämään, omakuvan ottanut hiihtäjä sanailee.

Viime viikon lumisateet toivat talven Somerolle viime talven vesisateiden ja ikävän tauon jälkeen.

Talviharrastukset ovat hyvin tervetulleita, kun liikuntaharrastukset muutoin ovat koronan takia olleet liki jäissä.

Hiihtoladuista tyydyttävässä kunnossa ovat Pitkäjärven taukotuvan 3 kilometrin perinteisen tavan peltolenkki, jolla vapaa tyyli ei onnistu. Taukotupa on vastikkeettomassa käytössä, joten omista eväistäkin voi pysähtyä nauttimaan.

Myös Rankkulan pururadan 1,7 kilometrin pituisella kuntoradalla onnistuvat tyydyttävästi sekä perinteinen että vapaa tyyli.

Somerniemelle lunta on ilmeisesti satanut enemmän kuin Somerolle. Ämyrin kuntoradan valaistu 2,4 kilometrin osuus on jopa erinomaisessa kunnossa, jolla onnistuvat molemmat hiihtotyylit. Myös Ämyrin metsälenkki suo erinomaiset olosuhteet perinteiselle, mutta ei kuitenkaan vapaalle tyylille.

Latuja ajava Janne Puotsaari teki perjantaina pohjat Hovimäestä Kallen laavulle, matkat noin 4,3 kilometriä, mutta vapaata uraa ei vielä ole. Syynä tilanteeseen ovat metsätyöt. Jäälle hän ei ole arvannut kelkallaan mennä, eikä siellä muitakaan ole ajanut. Jäät ovat heikkoja ja niiden päällä on vettä.

Kaupungin liikuntakoordinaattori Saija Ahola kertoo, että Esakallion lenkin loppuosa Hovimäestä Kallen laavulle, on kuitenkin saatu kuntoon perinteiselle hiihtotyylille. Reitin varrella on myös laavu ja grillausmahdollisuus.

Naapurikunnan Tammelan Torronsuolle ei ole vielä voitu ajaa uria latukoneella. Lumen vähyys vaivaa.

Luistinratoja on Joensuun, Kirkonmäen, Pitkäjärven ja Oinasjärven kouluilla. Häntälään on yhteisin voimin tehty luistelurata Kyläkeskukselle.

Pulkkamäkiä on Havuharjulla, Rankkulassa sekä Pitkäjärvellä osoitteessa Alhaistentie 75. Pitkäjärvellä on myös nuotiomahdollisuus ja Havuharjulla seisoo komea laavu makkaranpaistopaikkoineen.

Kaupungin sisäliikuntatilat on suljettu koronatilanteen takia näillä näkymin 24.1. asti. Liikuntapalveluiden ohjatut ryhmät alkavat aikaisintaan 25.1. Koronaviruksen herkemmin tarttuva muunnos on kuitenkin saapunut Suomeen, minkä johdosta tartuntojen pelätään jopa räjähtävän nykyisiin verrattuna.

Parasta on siis nauttia ulkoliikuntamahdollisuuksista! Torstaina–lauantaina on ennustettu mahdollisesti jopa plusasteita ja räntä- tai jopa vesisateita. Niiden jälkeen ennustetaan pakkasten jälleen jatkuvan.