91-vuotias Maire Koistinen ei koe olevansa yksinäinen, vaikka yksin asuukin. Hän uskoo, että henkistä ja fyysistä vireyttä ja elämäniloa pitävät yllä jokapäiväinen liikunta, ruokailurytmi, pieni puuhastelu sekä sosiaaliset suhteet. Siihen kuuluu lapsena opittu voimistelu, maukas ja ravitseva ruoka, käsityöt, lukeminen ja puhelinkeskustelut läheisten kanssa.
– Käsitöitä on oltava. Sellaista helppoa, että voi samalla katsoa televisiota, kuunnella radiota tai seurata puutarhassa eläimiä, sanoo Maire Koistinen, jonka mielestä käsityöt rentouttavat, samoin ulkona liikuskelu.
Hän panee joka aamu oman koneensa käyntiin. Lääkäri kyseli, mitä se koneenkäynnistys pitää sisällään.
– Olen makuulla. Nyrkkeillen ilmaan. Pyörittelen ranteita ja nilkkoja. Sitten nousen varovasti sängyn laidalle istumaan ja teen pari liikettä ja venytystä lisää. Minä herättelen kropan pikku hiljaa.
Aamupalaksi on kaurapuuro ja päälle marjoja. Kun annos on nautittu, hän juo kupillisen kahvia ja tekee samalla yhden sudokun ja lukee lehden.
– Joskus ratkaisen sen helpon, joskus vaikean, kertoo Koistinen päänupin valmistamisesta päivän koitoksiin.
Kun Maire Koistinen ja miehensä Tauno Koistinen olivat töissä, niin he menivät aamukuudelta uimaan muutaman sadan metrin päässä olevaan uimahalliin.
– Se aloitti hyvin päivän, oli valmis töihin, kertoo kätilönä ja terveydenhoitajana Somerolla elämäntyönsä tehnyt Maire Koistinen. Hänen miehensä opetti metallitöitä koulussa.
Vesi on tuttu elementti lapsuusajoilta. Perhe asui Sorsakosken kylässä Leppävirralla.
– Osmajärvi oli aivan kodin vieressä. Kun olin nousemassa järvestä, niin yleensä tuli kaveri rannalle ja palasin veteen pulikoimaan. Me lapset melkein asuimme järvessä, nauraa Maire Koistinen, tyttönimeltään Hynninen.
Pariskunnalla oli mökki Särkjärvellä. Siellä lämmitettiin sauna, uitiin ja kuljettiin metsässä, marjastettiin. Talvella käytiin avannossa ja hiihdettiin. Nyt mökki on tyttären perheen kesäpaikkana.
– Hei, katsos. Tuolla omenapuussa on orava, huikkaa mumma kutoessaan sukkaa tyttärensä Jaana Valtosen tyttären Mian poikaystävälle. Sukkia on syntynyt joinakin vuosina niin paljon, että niitä on viety diakoniatoimistoon joulupaketteihin jaettavaksi.
Hetken päästä puuhun lennähtää lintu, mustarastas.
– Minulla on hullu into eläinten ja yleensäkin luonnon seuraamiseen. Olemme kaikki Herramme muurahaisia.
– Kirkkoa ja jumalanpalveluksia olen kaivannut korona-aikana. Kuuntelen aamuhartauden radiosta, kertoo entinen kirkko- ja naiskuorolainen.
Hän oli aikanaan perustamassa Somerolle naiskuoroa.
– Jäin pois, kun ajattelin, että ääni ei ole enää sellainen, joka sen pitää olla kuorolauluun. Se erottuu joukosta, kertoo musiikista suurta iloa saava alttoääni. Eläkkeelle jäätyään hän kävi Ritva Ilvesniemen kanssa ilahduttamssa laululla, jutustelulla ja hartiahieronnalla hoivakotien väkeä.
– Ritva sanoi minua gramofoniksi.
Silloin tällöin mieleen muistuvat menneet työajat; äitiysvalmennuksen, rentoutumisharjoitusten ja irtosolunäytteiden aloittamiset Somerolla ja kylillä Tupaillat, joissa annettiin myös terveyskasvatusta.
– Ruoasta pidän huolen. Syön hyvin ja terveellisesti.
Hän käy itse kaupassa, kirjastossa ja muilla pikkuasioilla. Tilaa ruoat terveyskeskuksen keittiöltä maanantaiksi, keskiviikoksi ja perjantaiksi tuplana. Kaupungin tarjoama ruoka maistuu hyvältä.
– Sitä voi maustaa oman maun mukaan. Valmistan siihen lisää salaattia.
Korona on rajoittanut rakasta harrastusta, liikuntaa. Ei ole ollut Someron Liikunnan tuolijumppaa, eikä Loiskeeseen pääse vesijuoksemaan. Ennen hän meni uimahalliin puolen päivän aikaan, kun siellä ei ollut tungosta. Tinki oli vesijuosta altaanmitta kymmenen kertaa. Hän huomasi, että usein hujahtikin 20 mittaa. Saunareissu meni samalla.
– Kaipaan harrastuksia ja ihmisten kanssa juttelua. Mutta järki pelaa sen verran, että tiedän, etteivät joukkotapaamiset ole nyt järkeviä. Ja ymmärrän kulkutautiajanjaksot kokeneena, että eristäytymällä suojellaan itseä ja muita, ja estetään taudin leviäminen. Pidetään nyt vaan varamme.
Maire Koistinen asuu yksinään 100 neliön asunnossa Kiiruuntien varressa. Miehensä kuoli yhdeksän vuotta sitten.
Talo on täynnä pariskunnan tekemää taidetta ja käyttötavaraa.
– Kaikki metalliset ovat Tanin tekemiä ja matot, liinat ja vastaavat ovat minun käsialaani.
Leskirouva pitää talonsa siistissä kunnossa. Hän saa tarvittaessa pientä apua ystävältään Tuula Heinoselta.
– Ymmärrän, ettei yhdeksänkymppinen enää voi yksin pudistella mattoja ja riekkua tikkailla.
Humppilassa asuva Jaana-tytär soittaa joka päivä äidilleen kello 18:n maissa. Vaihdetaan kuulumiset; kysellään, mitä päivän aikana on tapahtunut, onko jotain erityistä. Viikonloppuisin diakonina työskentelevä tytär tulee käymään.
Kun Maire Koistinen jäi yksin miehensä kuoleman jälkeen, niin tytär huolestui äitinsä selviämisestä, ja enemmän kun Somerolla asuva poika, Risto Koistinen menehtyi. Kun äiti alkoi lähestyä 90:tä, niin tytär pyyteli jättämään pyöräilyn.
– Kysyin, että minkä takia. Kun voin kaatua. Oli tietysti huolissaan minusta, kertoo Koistinen tyttären huolenpidosta.
Vuosi sitten Maire Koistinen kaatui lähellä kotiaan.
– Mielestäni ei ollut liukasta, mutta jollain lailla kaaduin ja löin takaraivoni. En tiedä, meninkö hetkeksi tajuttomaksi. Nousin ylös ja menin sisään. Seuraavana päivänä soitin Someron terveyskeskukseen lääkäri Laila Koivaaralle, joka passitti minut Saloon tutkimuksiin. Verta oli vuotanut aivoihin. Otin uudenvuoden 2020 vastaan Someron vuodeosastolla. Nyt kaikki on hyvin.
– Kaatumisen jälkeen olen ollut kiltisti, hymyilee ikäihminen pikkutyttömäisen tottelevaisesti.
Kaatumisen jälkeen piti hankkia rollaattori Sporttikoneesta.
– Se on mummojen Morris.
Maire Koistinen soittelee viikoittain myös veljilleen Leppävirralle, Jorma Hynniselle (s.1941) ja synnyinkodin sijoilla asuvalle Osmo Hynniselle (s. 1935) sekä siskolleen Ulla Saarikivelle (s. 1949) Kouvolaan.
– Lastenlasten annan elää omaa elämäänsä. En halua häiritä. He soittelevat merkkipäivinä tai kun haluavat kertoa minulle omista asioistaan, esittelee hän ylpeänä kaartiaan: tyttärensä kahta lasta Tiinaa ja Miaa sekä poikansa Riston jälkikasvua Karria, Riittaa ja Raijaa. Lastenlastenlapsiakin on jo Helmin, Davidin, Maunon ja Hilman verran.
– He ovat mumman rakkaita.
Ovesta saattaa piipahtaa sisään Riikka Koistinen, joka on edesmenneen Risto-pojan toinen vaimo.
– Viimeksi kun Riikka tuli, niin sanoi Nallen vetäneen niin, että oli tultava, nauraa koiran tuomasta miniästään.
Perjantaisin jutustelemassa ja teellä käy ystävä Marjukka Malkki, sukulaistyttö, joka on asettunut miehensä kanssa Somerniemelle. Yksi ystävä, Maija Eräkorpi, noutaa aika ajoin Kiiruuntieltä Soisalon Seudun. Paikallislehti on kummallekin savolaistytölle tuttu, kuten uutisten seuraaminen niin lehdistä, televisiosta ja radiosta.
Korona-aikana vieras pitää maskin kasvoillaan ja turvavälin. Keinutuoli on asetettu sopivalle etäisyydelle sukanneulomisnurkasta.