Tänä iltana kysyin lapsilta ruokapöydän äärellä, oliko mitään, mitä he erityisesti kaipaisivat Suomesta. Yleisellä tasolla heti tuli mieleen suomalainen ruoka. Kaikki kolme alkoivat huutaa, että tänne pitäisi heti saada karjalanpiirakoita, punajuurisalaattia ja Oltermanni-juustoa. Luca, 12, sanoi, että Lidlin fetajuustotaskut myös maistuisivat juuri nyt. Minttu, 9, oli sitä mieltä, että olisi kiva päästä Hesburgeriin maistelemaan taas soijatortilloita. Uskon, että kaikki nämä asiat tulevat aina vahvasti muistuttamaan heidän lapsuudestaan Suomessa.
Sitten puhuimme Somerosta. Millaisia muistoja heillä oli ja mikä siellä oli heidän mielestään kivaa?
Pizzat Didimissä, sanoi yksi. Ranskalaiset ja ”se punainen dippi” Jussin Baarissa, sanoi toinen. Niin … ja Café Rose tietenkin! Rosessa oli vain aina niin vaikea päättää, mikä leivos olisi tänään se päivän paras.
Luca kaipasi tiistain yleisurheilukisoja, Niko uimahallia ja Minttu Tokmannia. Kuismalle oli myös aina kiinnostava mennä katsomaan, oliko sinne tullut uusia leluja.
Lapset ovat viihtyneet hyvin englantilaisessa koulussa (vaikka nyt kaikki koulut ovat koronan takia täällä kiinni).Kaikki kuitenkin muistelivat, että koulu oli myös Somerolla kivaa.
Niko muisteli, kuinka kiva oli käydä kavereiden kanssa luistelemassa. Vanhempi tyttäreni Lucy muistaa Vanhojen tanssit ja Kiiruun puistossa käynnit aina koulupäivän jälkeen.
On ihana puhua omien lastensa kanssa Somerosta, josta heillä on samanlaisia tärkeitä muistoja kuin minulla omasta lapsuuteni Suomesta. Asuimme Somerolla seitsemän vuotta ja olisimme jääneet sinne pidempäänkin, jos työpaikka olisi löytynyt jostain läheltä.
Täällä Englannissa minulla on työpaikka, jossa viihdyn hyvin. Toimin psykoterapeuttina mielisairaalassa. Jokainen päivä on sekä haastava että erilainen. Koen olevani tarvittu – tunne, jota valitettavasti en Suomen työmarkkinoilla ikinä kokenut, vaikka kovasti yritinkin.
Mutta silti puhumme perheenä usein Somerosta. Se on osa meidän koko perheemme historiaa.
Sitten kun pääsemme tämän koronapandemian jälkeen joskus taas matkustamaan, tulemme varmasti Somerolle käymään. Istumme Café Rosessa, tilaamme ”sitä punaista dippiä Jussin Baarista,” näemme vanhoja ystäviä, tapaamme englanninkerhon kanssa ja vaihdamme kuulumisia.
Meillä on täällä Devonissa vahvat, iloiset ja tärkeät muistot elämästämme Somerolla. Toivon mukaan saamme joskus myös tänne Etelä-Englantiin somerolaisia vieraita!
Nyt jo tammikuussa täällä laulavat linnut, ensimmäiset kukat kukkivat, eikä kenelläkään ole talvihaalareita päällä. Kesällä tämä rantakaupunki, jossa asumme, on täynnä vieraita, värejä ja elämää. Tuli mieleen, että olisipa ihanaa, jos Somerosta ja Dawlishista voisi joskus tulla ystävyyskaupunkeja.
Tervetuloa kuitenkin tänne paikkaan tutustumaan!
Jody Merelle
psykoterapeutti