Tulen sytyttänyt murhasta elinkautiseen vankeuteen

0

Someron keskustan tuntumassa systytetystä tulipalosta tuli murhatuomio. Varsinais-Suomen käräjäoikeus tuomitsi Micke Henri Mikael Häggmanin, 24, elinkautiseen vankeuteen murhasta ja tuhotyöstä. Hänen todettiin sytyttäneen toukokuussa tulipalon Pärnämäentien rivitaloasunnossa, ja jättäneen nukkumassa olleen asukkaan palamaan hengiltä.
Kuulustelukertomusten mukaan on illan aikana juotu olutta, viinaa ja pontikkaa. Aluksi asunnolla oli neljä miestä, mutta yksi oli poistunut paikalta aiemmin. Isäntä oli vetäytynyt nukkumaan sänkyynsä kahden vieraan jatkaessa ryyppäämistä. Jossain vaiheessa toinen vieraista oli sammunut sohvalle.
Häggman oli sytyttänyt tupakansytyttimellä tuleen isännän lakanan kulman, josta tulipalo oli levinnyt koko asuntoon. Häggman oli töninyt sammuneen kaverinsa hereille ja he olivat lähteneet ulos niin nopeasti, että 41-vuotiaan kaverin kengät ja puhelin olivat jääneet asuntoon. Käräjäoikeus hylkäsi tälle luetut syytteet heitteillepanosta ja kuolemantuottamuksesta.
Käräjäoikeus katsoi, että Häggman oli tahallaan sytyttänyt lakanan, joka oli nukkumassa olleen uhrin sängyllä. Oikeus totesi elävän ihmisen polttamisen olevan raakaa ja julmaa. Nukkumaan jäänyt mies oli voimakkaan humalan ja lääkkeiden käytön takia puolustuskyvytön. Miehen pääasiallisena kuolinsyynä olivat pään, vartalon ja raajojen kolmannen asteen palovammat.
Oikeus totesi Häggmanin aiheuttaneen hengen ja terveyden vaaraa myös rivitalon muille asukkaille.
Käräjäoikeus tuomitsi Häggmanin maksamaan useita korvauksia niin henkisistä kärsimyksistä kuin aineellisista vahingoista. Uhrin aikuiselle pojalle hänet velvoitettiin maksamaan 7 500 euroa henkisestä kärsimyksestä, 2 000 euroa tuhoutuneesta koti-irtaimistosta sekä 1 600 euroa hautaus- ja perunkirjoituskuluista. Henkisistä kärsimyksistä tuomittiin maksamaan uhrin alaikäiselle pojalle 12 000 euroa, avopuolisolle 5 000 euroa ja poikapuolelle 3 000 euroa.
Taloyhtiön kolmelle asunnonomistajalle maksettavaa tuli kaikkiaan 21 500 vuokratuloista, jotka nämä menettivät tulipalon takia yli vuoden ajalta. Uhrin seinänaapurille on korvattava 5 100 euroa tuhoutuneesta omaisuudesta ja muille naapureille muutamia satoja euroja sekä Asunto Oy Someron Kotilinnalle kertyneitä kuluja noin 2 800 euroa.
Häggman joutuu maksamaan If Vakuutusyhtiölle 174 226 asunto-osakeyhtiölle maksetuista korvauksista ja muille vakuutusyhtiöille näiden asukkaille maksamista korvauksista noin 17 000 euroa.
Valtio perii oikeuslääketieteellisestä ruumiinavauksesta 2 600 euroa. Maksettavaksi jää lisäksi muun muassa oikeudenkäyntikuluja ja todistelukustannuksia.
Varsinais-Suomen käräjäoikeus oli ratkaisustaan yksimielinen. Tuomittu on passitettu Turun vankilaan.