Futsal-Liigan runkosarjaan lisää pelipäiviä

0

Teksti Juha Laakso, kuva Kari Eerikäinen

Miesten Futsal-Liigan runkosarjan kaudella 2020-21 piti alkuperäisen sarjaohjelman mukaan päättyä 13.3. Ottelusiirtojen vuoksi pelaamatta on kuitenkin jäänyt niin paljon pelejä, että suman purkamiseksi runkosarjan kestoa pidennettiin parilla viikolla.

Someron Voima Futsalin osalta runkosarjan piti päättyä 13. 3. kotiotteluun Espoon GFT:tä vastaan. Muokatussa sarjaohjelmassa somerolaisjoukkueelle tulee noin kolmen viikon pelitauko maaliskuun alkuun ja GFT saapuu vierailulle vasta 28. maaliskuuta.

SoVo on välttynyt ottelusiirroilta kohtalaisen hyvin ja sillä on pelattuna eniten otteluja (19) yhdessä PJK:n ja PP-70:n kanssa. Tänä viikonloppuna SoVon on määrä kohdata vieraskentillä Tornion Palloveikot ja FC Kemi, joilla on lukuisten siirtojen vuoksi takanaan vasta neljätoista pelattua ottelua.

Ennen pohjoisen kiertuettaan ja runkosarjan seitsemää viimeistä otteluaan SoVo majailee liigataulukossa kuudentena. Somerolaisten ottelukohtainen pistekertymä on kuitenkin vasta seitsemänneksi paras. Yltäminen lopullisessa runkosarjataulukossa viiden parhaan joukkoon vaatisi lähes täydellistä onnistumista päätöskierroksilla.

Pudotuspeleissä somerolaisjoukkue nähtäneen tänäkin keväänä, mikäli niiden makuun yhden välivuoden jälkeen taas päästään.

Liigan henkilökohtaisessa maali- ja tehopistetilastossa SoVon Arber Istrefi on etenemässä kohti viidettä Futsal-Liigan pistepörssikuninkuuttaan. Tai oikeammin neljättä, sillä vaikka SoVon tehotykki oli tilaston keulapaikalla myös viime keväänä sarjan keskeytyshetkellä, virallista pörssivoittoa tuosta ei kirjattu.

Istrefi on ennen viikonvaihdetta sarjan maali-, syöttö- ja pistetilastojen kärkinimi teholukemillaan 38+21=59. Seurakaveri Gezim Vocan nimissä oleva yhden runkosarjakauden maaliennätys on enää kahden osuman päässä ja niin ikään Vocan hallussaan pitämään piste-ennätykseen on etäisyyttä kuusi pistettä.

Yhden kauden syöttöennätys – ainakin viimeisellä kymmenen vuoden jaksolla – on 33. Sen kokosi silloista Leijona Futsalia edustanut Nenad Racic kaudella 2014–15.

KaDyn Jukka Kytölälle ja SoVon nykyiselle pelaajavalmentajalle Nikola Ercegille , tuolloin Sievi FS:n riveissä, on kirjattu parhaimmillaan 32 syöttöpinnaa.

Kahdeksalla pelaamallaan liigakaudella Istrefi on latonut 206 runkosarjamaalia ja niistä 196 on syntynyt somerolaisseuran paidassa.

Kuluvalla kaudella SoVo on ehtinyt peluuttamaan seitsemäätoista kenttäpelaajaa ja neljää maalivahtia. Heistä seitsemän kenttäpelaajaa ja kolme maalivahtia ovat kuluvan kauden liigadebytantteja.

Maalinteossa on onnistunut kaksitoista sovolaista, joista täksi kaudeksi somerolaisseuraan siirtyneet Antti ja Pyry-Ville Korhonen sekä Guri Qerimi, Vilho Ståhlström ja Verneri Nummi ovat viimeistelleet ensimmäiset miesten pääsarjaosumansa.

Maalivahdeista eniten pelivastuuta, kymmenessä ottelussa yhteensä vähän päälle 360 minuuttia, on saanut kantaakseen SoVon liigatulokas Nevzat Mustafa .

SoVo Futsal, pelaajakohtaiset tilastot

Kenttäpelaajan nimen perässä: Ottelut kokoonpanossa (ottelut kentällä) maalit+syötöt = tehopisteet (oman joukkueen tekemät maalit pelaajan ollessa kentällä/vastustajan tekemät maalit pelaajan ollessa kentällä = näiden lukujen erotus – lukujen keskimääräinen likiarvo/ottelu) keltaiset kortit-punaiset kortit

Arber Istrefi 19 (19) 38+21=59 (+83/-57=+26 – n. +1,4/ottelu) 3-0

Mergim Bushi 15 (15) 17+6=23 (+54/-34=+20 – n. +0,9) 2-1

Antti Korhonen 18 (18) 11+8=19 (+45/-32=+13 – n. +0,7) 3-1

Nikola Erceg 19 (19) 6+11=17 (+53/-49=+4 – +0,2) 3-0

Gezim Voca 6 (6) 7+4=11 (+18/-16=+2 – +0,3) 1-0

Valdrin Seferi 18 (15) 4+6=10 (+36/-22=+14 – +0,9) 1-1

Pyry-Ville Korhonen 17 (17) 3+7=10 (+27/-19=+8 – +0,5) 1-0

Valmir Seferi 9 (8) 3+6=9 (+24/-21=+3 – +0,4) 1-0

Guri Qerimi 16 (16) 5+3=8 (+24/-9=+15 – +0,9) 6-0

Valdrin Rashica 4 (4) 1+4=5 (+12/-8=+4 – +1) 1-0

Vilho Ståhlström 14 (10) 2+1=3 (+12/-4=+8 – +0,8) 1-0

Verneri Nummi 17 (9) 1+0=1 (+3/-4=-1 – -0,1) 0-0

Ruj Jovanovic-Hyvärinen 14 (5) 0+0 (+6/-2=+4 – +0,8) 0-0

Joonas Reijonen 6 (2) 0+0 (+2/-0=+2 – +1) 0-0

Samuli Laine 6 (1) 0+0 (+1/-0=+1 – +1) 0-0

Kasperi Laine 9 (6) 0+0 (+2/-2=0 – 0) 0-0

Elmeri Andersson 8 (2) 0+0 (+0/-1=-1 – -0,5) 0-0

Maalivahdit:

Nevzat Mustafa 13 (10) 361.24 – (+47/-27=+20 – +2) 0-1

Niko Rikkilä 9 (6) 227.05 – (+30/-18=+12 – +2) 0-0

Verneri Salomaa 11 (7) 142.26 – 0+2=2 (+17/-19=-2 -0,3) 0-0

Joel Salonen 5 (2) 10.01 – (+1/-2=-1 -0,5) 0-0

Maalivahdin nimen perässä: Ottelut kokoonpanossa (ottelut kentällä) kokonaispeliaika minuuteissa – maalit+syötöt = tehopisteet (oman joukkueen tekemät maalit pelaajan ollessa kentällä/vastustajan tekemät maalit pelaajan ollessa kentällä = näiden lukujen erotus – keskimääräinen likiarvo/ottelu) keltaiset kortit-punaiset kortit