Ihmetystä ja vastausta Kiiruun koulusta

0

Sisälläkö välitunnit nykyään istutaan? Miksi ei mennä ulos? Sellainen sää, ettei voi olla ulkona, on muutaman kerran vuodessa. Vai onko siellä joku ulko-olento-klubi niille, jotka kiellosta huolimatta haluavat olla ulkona. Mikä voi olla perustelu sisällä olemiselle?
Vanhaa Kiiruun koulua käynyt

Miksi Kiiruun koulun käytäville ei tuoda sohvia? Miksiköhän pitäisi kunnan veronmaksajien rahoilla ostaa tuhansien eurojen sohvakalustoja rikottaviksi. Niin kauan kuin rikkominen ja tuhoaminen on voimissaan, seiskää. Siellä oli hienot ja mukavat sohvat, kun koulu valmistui, mutta mahtaakohan olla enää edes rungotkaan ehjiä? Nuorilla terveillä jaloilla voitte aivan hyvin seistäkin.
Vandalismia?

Koronaohjeistuksen takia penkit ja istuinryhmät on väliaikaisesti poistettu auloista. Välitunteja voi viettää ulkona tai sisällä, ja sään ollessa hyvä oppilaita onkin paljon ulkona. Lukujärjestyksessä ei nykyään ole montaa yhteistä välituntia, koska oppitunnit alkavat porrastuksista johtuen eri aikaan tai ilman välituntia tai sisältävät muuta toimintaa, kuten esimerkiksi oppilaskunnan välipalakioski. Joka välitunti on kuitenkin mahdollista mennä ulos ja siellä onkin erilaista välituntitoimintaa, jopa ohjattua.
Janne Aaltonen, Kiiruun koulun rehtori

Hienoa kun muistetaan hyviä asiakaspalvelijoita. Drockila on ehdottomasti tittelinsä ansainnut. Iloinen ja osaava mies. Siinä jää isot saappaat tyhjiksi, kun hän lopettaa hommat.
Asiakas

Saa nähdä, minkälainen doping-uutinen taas pätkähtää ilmoille, niin on tapana käydä ennen isoja hiihtokisoja. Varmaan joku taho on taas kytännyt oikeaa hetkeä ja pantannut tietojaan.
Kisoja odottava

Olisi hienoa, jos saataisiin hyvä ryhmä siirtämään lunta metsän puolelta Esakallio–Hovimäki -ladun kuluneisiin kohtiin lumilapiolla ja kolilla. Voi siellä tietysti yksinkin auttaa.
Hyvä työ

Paljon onnea kauppias Mikko Lundénille ja henkilökunnalle aivan ansaitusta tunnustuksesta!
Vakiasiakas

Käytetäänkö Somerolla isommissa firmoissa maskia? Itse olen nähnyt Somerolla, ettei käytetä. Olen kauhuissani. Käyttäkäi hyvät ihmiset ja miettikäi! Suojaatte itseänne ja toisia.
Ihmetteleväinen

Haluan kiittää Someron Hinausta esimerkillisestä asiakaspalvelusta. Tällaisia yrittäjiä tarvitaan.
Peter Nielsen

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here