
Tien käyttäjät odottaneet vuosikymmenet parempaa
Sandra-Maria Lindholm Juotteen mitta Kimalantien kunnon suhteen on täysi. Ämpäri on ylittynyt monella muullakin tien käyttäjällä. Useat kerrat!
Tien alkupää on Turuntie 857:ssä, entisellä Limanin kaupalla, joka tien tavoin on rapistunut paikallaan jo vuosia.
Toinen pää on kohdassa, jossa saavutaan Häntälän kylänkeskustaan ja Häntäläntien risteykseen. Matka on Google Mapsin mukaan 9,4 kilometriä, ajoaika autolla 11 minuuttia.
Lindholm Juote laati kirjelmän, johon hän kerää tienkäyttäjien allekirjoituksia helmikuun loppuun asti.
– Sitten laitan kirjeen menemään liitekuvineen Ely-keskukseen. Kuvia huonosta tiestä saa myös lähettää tänne, kylässä kolme vuotta asunut nainen evästää Häntälä – Kerkola – Talvisilta – Syvänoja -ryhmän 177:ää jäsentä Facebookissa.
Ryhmän keskustelussa hän kirjoittaa: ”Tää tän päiväinen tekohengitys ei taas pitkälle auta, on varmaan maanantaina jo taas samassa kunnossa. Monesta kohtaa vaatis isompaa korjausta. Menee autot rikki ja hampaat tippuu, eikä toi isojen kuoppien kierteleminen oo kauhean turvallista. Monessa kohdassa on kans kallistus/välimatka ojaan todella huono. Varsinkin näillä pehmeillä keleillä saa varoa ettei vie ojaan.”
– Kovasti mietin, mikä olisi fiksuin tapa allekirjoituksiin talvikeleillä. Viime perjantaina aloitimme kotimme pihassa, jossa keräsimme tunnin verran nimiä.
Lista on nyt Lindholm Juotteen perheen postilaatikossa, osoitteessa Kimalantie 912. Toisen listan otti kerättäväkseen Mikko Häggman, joka kävi kyläilemässä heti ensimmäisenä iltana, luvaten kantaa vastuuta runsaasta allekirjoittajajoukosta.
– Nimen saa varmaan joka talosta, Häggman painottaa.
Keskustelu Fb-ryhmässä on säilynyt.
”Ely-keskuksen tehtävä on täällä maaseudulla pitää yllä sorateitäkin”, Sandra-Maria Lindholm Juote opasti ihmisiä. Sai vielä säestystä: ”Se on tienkäyttäjien oikeus ja velvollisuus”.
Asian jamaa kuvaa Marja-Leena Romun postaus: ”Silloin kun asuimme kyseisen tien varrella, teimme monia valituksia tiestä naapurien kanssa. Destian mies kävi ihan paikalla meitä kuulemassa. Kun reklamoimme tien kunnosta hän sanoi meille sanasta sanaan, että se on vähän omakin valinta, missä asuu. Että ajatus heillä on tuon kaltainen.”
Tietä lanaillaan ja sorastetaan, mutta tekohengitykset eivät auta. Perjantai-iltana Lindholm Juotteen pihassa kävivät Merja ja Yrjö Teräväinen. Ilmeni, että Yrjö Teräväinen keräsi edellisen listan 20–30 vuotta sitten. Pahainen tie on viihtynyt tapetilla ennenkin.
– Lehtosen Väinön kanssa nimiä kerättiin, mentiin talosta taloon. Mihin lienee roskakoriin joutunut, sillä mitään vastausta en pysty muistamaan siitä. On kai mennyt mappi Ö:hön, Yrjö Teräväinen epäilee.
Teräväinen on asunut koko ikänsä Kimalantien varressa. Hän tuntee kunnostusten historiaa.
– Ennen sitä suolattiin ja savettiin, ja oli luultavasti monia viikkoja ihan asvaltin veroinen. Nyt homma on koko ajan huonontunut. Määrärahoja kunnostuksiin ei kait anneta.
Tie pitäisi lanata, kun pinta on kostea ja on tulossa poutaa. Jos tie on jo päässyt kuoppaiseksi, se ei kertavedolla tule miksikään. Yrjö Teräväinen on joskus rientänyt omiinkin talkoihin.
– Lanasin sen kahteen kertaan nyt syksyllä ja perään tuli sopivasti pakkanen. Se onnistui aika hyvin.
Viime talvena Kimalantie oli tosi kehno, kun koko ajan satoi vettä.
– Jos vallan sataa ja tietä koittaa lanata, se menee ihan velluksi. Kesäaikaankin pitää olla tarkka ajoituksen suhteen. Mutta ei lanaajaa silloin kuulu kuin pitäsi. Ei kait ehdi joka paikkaan?
Tien huolto on Teräväisen mielestä huonontunut vuosi vuodelta.
– Toivottavasti uusi nimilista auttaa!
”Kimalantie Someron Häntälän kylästä kulkee Turuntielle Pyölin kylään. (Tienumero 13523) Tien kunto on suurimman osan vuodesta todella huono. Isoja kuoppia on koko tien matkalla, eikä tästä voi syyttää kelirikkoa, vaan ongelmat ovat läpi vuoden. Tielle ajetaan soraa aina, kun tarpeeksi moni kuopista jaksaa valittaa, mutta tämä ei auta mitään. Muutamassa päivässä sora on penkoilla, riippumatta onko satanut vai ei, koska tien pohja on monesta kohtaa hyvin savisekaista ja tiivistä. Soran kulkeutuminen aina penkoille tekee tiestä kostealla kelillä tietämättömälle vaarallisen, sillä pehmeä penkka vetää autoa ojaan. Tien kallistukset on myös monesta kohtaa huonot. Häntälän päässä heti ensimmäisessä mutkassa on tie muokkautunut jo vesiputken päälle, joka kuulemma on ollut rikki ennenkin. (kuva liitteenä) Yksityishenkilöt ovat yrittäneet kunnostaa tietä, jotta se olisi edes jonkinlaisessa kunnossa.
Kyse ei ole vain maaseudulla olevasta hiljaisesta pikkutiestä, vaan tien varrella on monenlaista elinkeinotoimintaa ja raskasta liikennettä on paljon. Autot kärsivät isoista töyssyistä ja väistelyä on tehtävä, ettei autot kärsi pahasti, tämä vaikuttaa turvallisuuteen myös. Tie on välttämätön kulkea ensinnäkin monille asukkaille, kuin myös yrittäjille. Tiellä on paljon poikittaista liikennettä mm. työmatka-ajoa.
Me allekirjoittaneet vaadimme, että Kimalantien hoitoluokitusta korotetaan ja tielle tehtäisiin kunnostus.”