Katselen perhettä, johon on syntynyt uusi jäsen. Äiti seuraa, miten pienokaisen ilmeet muuttuvat, kuuluuko inahdusta ja pitääkö toimia. Isä istuu vieressä. Välillä vanhemmat vilkaisevat toisiaan. Katseissa on rauhaa, iloa ja tyytyväisyyttä, myös ylpeyttä jälkikasvusta ja elämän jatkuvuudesta.
Kuin katselisi luontodokumenttia, jossa naaras imettää pentujaan puun alla, suojassa ulkopuolisilta. Koiras seisoo liki vartioiden, ettei peto pääse yllättämään.
Vaistot toimivat. Vauvan vanhemmat ovat vakaita ja rauhallisia, suojaavat ja ovat vastuussa uuden elämän alusta.
Vauva aukaisee silmät. Hänen katseensa on pohjaton, tarkkaileva ja viipyilevä. Aivan kuin tuo olento tietäisi jonkin suuren salaisuuden. Samanlainen kaiken ymmärtävä viisas katse on vanhoilla ihmisillä. Suusta ei tule sanoja, mutta ilme on syvä ja tietävä.
Pieni lapsi saa osakseen lempeyttä ja ymmärrystä. Vaikka ei ole yhteistä kieltä, niin lapsen hymy ja olemus saavat heltymään ympäri maailman. Rohkeimmat hipaisevat ja silittävät tuntemattoman päätä.
Lapselle halutaan kaikkea hyvää, häntä suojellaan.
Lapsen kirjaan runoillaan elämää enteileviä tulevaisuudenuskoisia alkutekstejä. Jaossa kortit eivät aina mene tasan; ensimetrit eivät ole kaikille pilteille tasavertaiset. Silti suurimmasta osasta kasvaa ihan kelpokansalaisia, kun on joku joka kuuntelee, ottaa sellaisena kun on ja johon voi luottaa.
Vanhuksen opuksessa on lopputekstien, tilinpäätöksen aika. Mitä tuli tehtyä, mitkä haaveet jäivät toteuttamatta. Oliko vierellä kanssakulkijoita, innostajia ja ilosta iloitsevia. Tuliko suoritettua vai elettyä elämää.
Sellaista se on: tavallisen arjen taaperrusta, välillä huokauksia, kipuilua ja pettymyksiä, toisinaan riemun kiljahduksia ja pientä tyytyväisyyden hyrinää rinnassa. Onnen, hyvän olon pilkahduksia, jotka ovat täyttä elämää. Kohtaamisia, joista saa voimaa ja iloa. Valitettavasti myös niitä tapaamisia, jotka imevät tyhjiin ja vetävät maton alta.
Jotkut taitavat jakaa onnen hippusia muillekin, harvat iloita elämästä viimeiseen hengenvetoon saakka.
Seison haudan äärellä laulamassa virttä. Kotikyläni asukas on poissa, mutta äänenpainonsa, silmiensä tuike ja yhdessä koetut sattumukset elävät muistoissa.
Omaisten katseet ovat hiljaisen tyhjiä, rauhallisen poissaolevia. Saattoväki helpottaa taakkaa katsomalla silmiin ja lausumalla sanat Otan osaa.
Kaikkeen elämässä, pieneen ja suureen, niin syntymään kuin kuolemaankin sopivat laulun lauseet: Maan korvessa kulkevi lapsosen tie… Vaan ihana enkeli vierellä käy. Lämpöä, turvaa ja uskoa tulevaan tarvitsee jokainen, syntymästä kuolemaan.
Merja Ryhtä
toimittaja