Pentti Kujala kohtasi joulupäivän suurimmaksi riemukseen pingviinit
Onneksi oli kesä! Etelämantereen jääoloista on vaikeaa selvitä talvella, kun mikään laiva ei liiku.
Iljusin 76 -rahtikone oli todella meluisa verrattuna normaaleihin matkustajakoneisiin.
Koneen yhtenä matkustajana Etelä-Afrikan Kapkaupungista oli somerniemeläinen professori Pentti Kujala . Oli vuodenvaihde, jolle oli selkeä syy: Jouluna Antarktiksella on kesä – ajankohta vastaa Suomen juhannusta yöttömine öineen.
Somerniemellä syntynyt ja Arimaan tienoilla 1994 asti asunut Aalto-yliopiston varadekaani ja meritekniikan professori Pentti Kujala nousi lentokoneeseen 18.2.2014. Once in a lifetime -reissua kelpaa muistella. Takaisin Kapkaupungissa hän oli 13.2. Noin kaksi kuukautta myöhemmin.
Aamulla herääminen myrskyyn, ulkona noin 30-40 solmun tuulia, näkyvyys muutamia metrejä. Tänään ei takuulla lennetä. (Lihavoituna tekstissä olevat lauseet ovat lainauksia Kujalan matkapäiväkirjasta Antarkikselle.)
Suunnitelmissa oli jatkaa pienellä koneella Etelä-Afrikan asemapaikalle (SANAE) ja edelleen helikopterilla suomalaista tekoa olevalle alukselle. Mutta säätilat panivat hanttiin.
Oli jäätävä parakkiin odottelemaan viideksi päiväksi norjalaisten, saksalaisten ja amerikkalaisten tutkijoiden kanssa: turisemaan, tekemään töitä kannettavalla – ja nakkaamaan välillä korttia.
Walesin prinssi Henry oli Antarktiksessa. Hän halusi aikaisemmin kotiin eikä halunnut odottaa huonon sään paranemista, joten me jäimme lumimyrskyn keskelle…
– Ulkona puhalsi joka päivä kova myrsky. Mutta syömään ja tarpeille piti mennä silti parisataa metriä, mikä siinä kelissä oli melkoinen suoritus, Pentti Kujala muistaa.
Vihdoin koitti jatkolento 15-paikkaisella, suksilla varustetulla pienkoneella. Parin tunnin lento perille.
Meitä oli vastassa iloinen SANAE:ssa talvehtinut 5 hengen ryhmä, jotka eivät olleet tavanneet muita ihmisiä vuoteen.
Asemalta päästiin, taas odottelujen jälkeen, helikopterilla jatkolennolle laivaan, nimeltään MS Agulhus II. Sää oli ollut niin sumuinen, ettei maiseman kontrasti riittänyt lentämiseen.
Laiva on syy ja tausta sille, miksi Pentti Kujala oli lähtenyt matkaan Antarktikselle kuuden hengen ryhmän mukana.
– Laiva, siis tutkimusalus ja kevyt jäänmurtaja, on tehty Rauman telakalla ( Rauma Marine Constructions Oy). Sen rungon meritekniikan laitos oli anturoinut 2012. Laivassa ovat automaattiset mittaussysteemit ja hienot tietokoneet, jotka mittaavat laivan lujuuksia – sekä potkuriin tulevia, että laivan rungon kohtaamia jääkuormia, Kujala selvittää.
Laivan laitteistolla mitataan suureita, jotka ovat hyvin keskeisiä arktiseen liikenteeseen suunniteltavissa laivoissa. Liikenne napaseutujen liepeille on vahvasti kasvussa. Kaikkiaan laivaan mahtuu noin 100 tutkijaa.
– Saadaan tietoa, miten laivan potkuri ja runko kohtaavat jäätä. Laivan instrumentointi, jossa olin mukana, oli iso projekti. Puhuttiin 2,5 miljoonan kotimaisesta kehitysrahasta, jossa olivat mukana Aalto-yliopisto, Rauman telakka sekä muita yrityksiä Suomesta.
Ensimmäiset kokeet tehtiin Perämerellä 30–40 sentin jäässä. Suomesta laiva matkasi Etelä-Afrikan ympäristöministeriön omistukseen. Laiva on pysyvästi Kapkaupungissa, josta se tekee kerran vuodessa matkan Etelämantereelle. Muu toiminta on lyhyempiä merentutkimusmatkoja lähempänä Afrikan eteläkärkeä.
– Meiltä yliopistolta on ollut vuodesta 2012 asti vähintään yksi tutkija Antarktiksen tutkimusmatkalla. Edestakainen matkahan kestää kolme kuukautta. Ajan säästön takia lensin sinne, sillä laivamatka takaisinkin kesti 14 vuorokautta.
– Tuloksina saamme pitkäaikaistietoa siitä, miten laiva käyttäytyy jäissä. Meillä on jo seitsemän vuoden mittausdata, jollaista ei ole kellään muulla maailmassa. Ei ole lähelläkään – muilla on viikkojen data, Kujala naurahtaa.
Koronasta huolimatta tiedot saadaan tänäkin vuonna. Tulokset ovat puolijulkisia, niihin on laaja kiinnostus kansainvälisesti.
– Anturit ja tietokoneet ovat toimineet. On sinänsä hyvin, että vielä kahdeksan vuoden jälkeen laivaan ja potkuriakseleihin asennetut instrumentit ovat edelleen kunnossa.
Jäänäytteiden tutkimus laivassa eteni vuorotyönä. Neljän tunnin vahtivuoroissa tarkkailtiin jään käyttäytymistä.
Tutkimusmatka oli Business Finlandin kustantama projekti, jota veti Aalto-yliopisto. Rahoittajina olivat yliopiston ja Rauman telakan lisäksi moottorivalmistaja Wärtsilä, laivalaitevalmistaja Rolls Royce ja laivan suunnittelutoimisto Aker Arctic.
Muutakin nähtiin, kuten mielenkiintoista luontoa. Ensimmäiset havaintonsa pingviineistä Pentti Kujala sai joulupäivän kunniaksi. Pingviinit tulivat hyvin lähelle laivaa ja ihmisiä. Myöhemmin niitä näkyi lisää.
Thulen saari oli erinomainen paikka harrastaa pingviinien kuvausta, koska niitä oli rannoilla tuhansia.
Merileijonat ja hylkeet lisäsivät eksotiikkaa. Igluja opiskeltiin rakentamaan, käytiin vuoristossa.
Saappaat desinfioitiin, ettei South Georgian saarelle tuotaisi uusia vieraita lajeja. Kävelykierros saarella oli melkoinen elämys, koska rannat olivat täynnä juuri synnyttäneitä hylkeitä ja niiden poikasia. Hylkeet olivat myös melko äkäisiä, joten niihin oli syytä pitää etäisyyttä.
Suomen talvi, eli sikäläinen kesä, on ainoa ajankohta tutkia manteretta.
– Talvella sinne ei ole millään laivalla mitään asiaa. Kun jäät heikkenevät, niin kelluvasta, mantereesta irti olevasta jäästä iso osa häviää. Maaliskuussa alkaa taas tulla uutta jäätä.
Virtausten mukana jäät liikkuvat. Vaara on laivan jäämisestä jäiden puristuksiin. Onneksi laiva saa liikkua jäiden mukana. Meren syvyyden takia ei ole vaaraa ajautua karille.
– Jos paha paikka tulee, mitä kaikki siellä eniten pelkää ja kipparit varoo, etteivät jäävuoret ajaisi jotain isoa jäälauttaa, jolloin jäätäisiin puristuksiin kahden jäävuoren liikuttamien suurten jäälauttojen väliin.
Siinä voisi käydä niin, että laivan rungolle tulisi vaurioita.
– Kipparit olivat siellä siis todella varovaisia. He miettivät tarkoin, etteivät koskaan jäisi kahden jäävuoren väliin. Siinä käy huonosti. Vesi liikkuu koko ajan.
Sataman louhiminen jäiden läpi laivalla oli todella mielenkiintoista. Paksukin jää murtuu kun riittävän monta kertaa puskee päälle. Lumen paksuus noin 2 metriä, plus saman verran jäätä. Vähitellen syntyy iso särö ja iso lautta irtoaa.
Pahimmillaan Agulhus II oli jumissa kahdeksan tuntia. Kolmen metrin jään rikkomisessa pitää rämmätä. Syöksytään vauhdilla pari laivan mittaa, jäädään kiinni – peruutetaan ja otetaan uusiksi.
– Yksi kilometri voi kestää edetä monta tuntia. Mutta joskus, kun ajat laivalla sisään, jäät puristaa niin kovaa, ettei peruutusteho enää riitä. Pikkuisen heijamaalla voi päästä irti. Ongelma on, että jos jäät kiinni, ei kukaan tule viikkoon tai kahteen sua auttamaan. Ketään ei ole lähellä.
Päiväkirjassa on merkintä myös jään hauraudesta. Hieman plussan puolella olleet lämpötilat vaikuttivat tähän osaltaan.
– Kun merenkäyntiä on paljon ja lunta tulee runsaasti, syntyy lumijäätä – lumen ja jään sekoitusta. Vesi on myös hyvin suolaista, neljäprosenttista.
Siksi Itämeren jää on lujempaa kuin jää siellä. Toisaalta jään paksuus on toista luokkaa. Myös runsas lumen paksuus lisää laivan kulkuvastusta.
Maisema ja luonto vaihtelivat runsaasti. Oli yli 20 metriä korkeita jäävuoria, joista fysiikan lakien mukaan noin 90 metriä korkea osuus kelluu piilossa vedenpinnan alapuolella. Oli myös vihreää ruohoa, jylhiä mutta jäisiä vuoria, sekä etäämpänä jääkenttiä.
Tuli aika myös lähteä.
Laiva lähti rannasta kohti Kapkaupunkia. Vilkuttamaan jäi 5 kaveria, jotka ovat koko seuraavan vuoden SANAE-asemalla.
– Se oli hieno reissu. Tutkimusteema Suomella on siellä hyvin uniikki, myös tieteellisesti. Suomen tutkimus on maailmanlaajuisesti kärkipäässä. Ehdottomasti!
