
K-Market Someron kauppias Mikko Lundén palkittiin ketjunsa Vuoden Asiakastyytyväisyyspalkinnolla.
K-Market-ketju palkitsi palkinnolla neljä K-Market-kauppiasta ympäri Suomen. K-Market-kauppoja on Suomessa yli 800.
Lundén kertoo palkinnon olleen hänelle henkilökohtaisesti tosi kova juttu.
– Meillä on henkilökunnan kanssa ollut lähtökohtana luoda sellainen kauppa, mihin itse haluaisi mennä, kertoo Lundén.
– Olen myös noudattanut omaa ohjesääntöäni: pidä kauppa avoinna, hyllyt kunnossa ja ole ystävällinen.
Hän korostaa koko henkilökuntansa antamaa panosta.
– Olen pyrkinyt johtamaan esimerkilläni, mutta yksin tätä palkintoa ei voi saavuttaa. Olen niin ylpeä koko tiimistäni! Tämä on kaupallemme suuri kunnianosoitus, iloitsee Lundén.
K-Market Someron asiakastyytyväisyystutkimuksessa oli ylistetty kauppaa, henkilökuntaa ja kauppiasta. Henkilökunnalle oli annettu arvosanaksi 10+. Kauppiasta on kehuttu mahtavaksi ja juuri työhönsä sopivaksi. Eräs asiakas kertoi, että kauppaan tullessa on aina hyvä ja tervetullut olo.
Mikko Lundén on paitsi kauppias, myös perussuomalaisten kansanedustaja.
– Ajanjako on helppoa. Jos en ole kotona, olen kaupalla tai eduskunnassa. Kaikille on riittänyt aikaa, kertoo neljän lapsen isä.
– Nämä kaksi hommaa ovat oikeastaan tietyllä lailla aika samanlaisia: Molemmissa kuunnellaan ihmisiä ja pyritään toteuttamaan heidän toiveitaan mahdollisimman hyvin.
– Tykkään molemmista hommista. Kun töissä viihtyy, se ei syö vaan antaa energiaa.
– Nöyrä kiitokseni vaimolleni ja henkilökunnalleni sekä asiakkaille, joilta saadun palautteen avulla homma pyörii.
– Meillä on pieni kauppa, mutta suuri sydän, Mikko Lundén kiteyttää.