Miksi koulun käytäville ei tuoda jo sohvia?

0
Kuva Aino Kesäniemi

Koulun käytäville pitäisi tuoda jo penkit ja sohvat takaisin. Useat oppilaat istuvat välituntisin käytävien lattioilla, jotka eivät aina ole puhtaita ja näin talvella usein märkiä. Käytävillä istuu vierekkäin useiden eri luokkien oppilaita, joista suurin osa ei ole muuten mitenkään tekemisissä koulupäivän aikana.
Muutamassa luokassa pulpetit ovat yhä vierekkäin, jolloin vieruskaverista voi saada myös mahdollisen tartunnan. Pulpetteja ei myöskään ehditä mitenkään desinfioimaan tuntien välissä, joten joitakin viruksia tai bakteereja siirtyy luokkien välillä. Muistakin pinnoista, kuten ovenkahvoista, voi tarttua viruksia tai bakteereja.
Ruokalassa neljä ihmistä saa istua samassa pöydässä. Ruokailun aikana ihmiset puhuvat ja ilmaan tulee väkisinkin partikkeleita. Kun ruokailijat lähtevät pöydästä, seuraavat tulevat nopeasti pöytään, eikä niitä ehditä desinfioimaan tarpeeksi usein, kuten ei sohviakaan.
Bakteerit selviävät tutkimusten mukaan todennäköisemmin kovilla kuin pehmeillä pinnoilla. Kuitenkin se säilyy kankaassa tutkimuksesta riippuen noin päivän. Penkkejä voitaisiin puhdistaa esimerkiksi joka toinen välitunti tai kerran päivässä. Penkkien puhdistaminen voisi olla kuitenkin vaikeahkoa, koska niitä kuljetetaan välillä ympäri koulua ja saattaisi olla vaikeaa pitää kirjaa siitä, mitkä sohvat ovat jo puhdistettuja. Kun oppilaat istuvat sohvalla, he eivät voi pitää turvavälejä. Useat ihmiset näkevät kuitenkin myös koulun ulkopuolella, jolloin ei aina noudateta turvavälejä. Myöskään tunneilla niitä ei ole aina mahdollista noudattaa.
Mielestäni turvallisuudesta voitaisiin huolehtia, jos oppilaat huolehtivat käsihygieniasta ja maskien käytöstä, koittaisivat olla huolellisia ja opettajat huomauttaisivat, jos huomaavat jonkun rikkovan sääntöjä. Mielestäni yläkoululainen pystyy ja hänen kuuluukin pystyä noudattamaan rajoituksia sen verran, että mahdolliset taudit eivät pääsisi leviämään laajalti.

Kyllästynyt yläkoululainen

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here