Myönteistä suhtautumista puurakentamiseen yli puoluerajojen

0

Puutuoteteollisuus ry on tuoreessa selvityksessä kysellyt kuntapäättäjien suhtautumista puurakentamiseen. Selvityksen tulos on, että kuntapäättäjät yli puoluerajojen suhtautuvat puurakentamiseen erittäin myönteisesti.

Puutuoteteollisuudet tutkimuksen mukaan kaikkia puolueita yhdistää vahva halu rakentaa kuntiin julkisia rakennuksia kuten kouluja ja päiväkoteja kotimaisesta raaka-aineesta puusta.

Jo joka neljäs koulu rakennetaan puusta. Kuntapäättäjien erittäin myönteinen suhtautuminen (57 prosenttia vastanneista) julkiseen puurakentamiseen johtuu uusiutuvan puumateriaalin matalasta hiilijalanjäljestä, puurakennusten miellyttävästä sisäilmasta sekä raaka-aineen kotimaisuudesta.

Myös aluetaloudelliset vaikutukset, esimerkiksi paikallisesti työllistävät yritykset nähtiin tärkeinä etenkin pääkaupunkiseudun ulkopuolella, jossa työpaikkojen määrän kasvattaminen on kunnille elintärkeää.

– Vaikka kunnissa on voimakas tahtotila edistää puurakentamista puoluekannasta riippumatta, niin silti suuressa osassa kuntia ei ole laadittu julkisen rakentamisen strategiaa. Ainoastaan 48 prosenttia kyselyyn vastanneista kuntapoliitikoista tai virkamiesjohtajista tunnisti tällaisen strategian oleva olemassa, Puutuoteteollisuuden toimitusjohtaja Matti Mikkola sanoo.

– Kunnat tarvitsevat julkisen rakentamisen strategian, joka ohjaa tulevaisuuden kestävää rakentamista. Tulevat kuntapäättäjät ovat avainvaikuttajia siinä, minkälaisessa ympäristössä kuntalaiset, lapset, nuoret, työikäiset ja ikääntyneet elävät, Mikkola korostaa.

Kuntien tekemät valinnat vaikuttavat merkittävästi ilmastonmuutoksen hillitsemiseen. Puurakentaminen leikkaa rakentamisen päästöjä 30 prosenttia ja varastoi hiiltä koko rakennuksen elinkaaren ajan.

Suomessa on asetettu kunnianhimoiset tavoitteet julkiselle puurakentamiselle: vuonna 2022 kuntiin nousevista julkisista rakennuksista tulisi olla puuta 31 prosenttia, vuonna 2025 jo 45 prosenttia.

On myös vallalla käsitys puurakentamisen kalleudesta. Suomessa puukerrostalot ovat kuitenkin saavuttamassa betonikerrostalojen hintatason. Ruotsissa puukerrostalot ovat jo 20 prosenttia betonikerrostaloja edullisempia.

Tärkeimmäksi puurakentamisen valintatekijäksi kuntien päättäjät nostivat rakennusten terveellisyyden (78 %). Myös rakentamisen korkea laatu koetaan erittäin olennaiseksi (65 %). Muita seikkoja olivat paloturvallisuus (58 %) ja energiatehokkuus (55 %).

Aluetaloudelliset hyödyt mainittiin niin ikään: metsänomistajat, puutuotteiden valmistajat, rakennusyritykset ja palveluntuottajat tuovat kunnalle kaivattua elinvoimaa ja entistä enemmän myös vientituloja.

Kyselytutkimukseen vastasivat kuntien ylin poliittinen johto sekä johtavat viranhaltijat. Tutkimuksen teki Aula Research Oy Puutuoteteollisuus ry:n toimeksiannosta.

Puutuoteteollisuus työllistää Suomessa suoraan 26 000 ihmistä ja sen liikevaihto on 8 miljardia vuodessa, josta 2,5 miljardia muodostuu viennistä.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here