Perhehoito tarjoaa turvallista ja tavallista perhe-elämää

0
Tämän perhekodin perustana ovat toiminnallisuus ja yhdessä tekeminen. Janne Siviranta tekee perheen koira Voitto sylissään vatsoja ja puoliso Taina Siviranta antaa tärkeän vastatuen nilkoista.

Sivirannan perhekodissa keskeisellä sijalla on ilo, toiminnallisuus ja yhdessä tekeminen

Pihassa, nyt hankien keskellä, on koripalloteline. Omakotitalon takapihalla on jalkapallokenttä. On sulkapalloa ja pingistä. Talven aktiviteetit ovat ulkoilun ohella silti enimmäkseen sisällä.

Paikka on keskivertokotia enemmän varusteltu. Sivirannan perhekodissa on sijaa nuorille tai aikuisille kehitysvammaisille sekä erityisen tuen tarpeessa oleville henkilöille.

Täällä ei ole vain kodinomaista, vaan nimenomaan koti. Taina ja Janne Siviranta auttavat asiakkaitaan Pappilanpellolla sijaitsevissa tiloissaan saamaan elämästä kiinni, pärjäämään ja onnistumaan.

Työtään he ovat tehneet vuodesta 2008. Hoito on osin ympärivuorokautista ja hoidettavat ovat osa perhettä.

Perhehoitajan koulutukseen on lähtijöitä, mutta kaikkia ei voida hyväksyä. Aina arvioidaan, onko työhön valmiuksia. Talousasiat ja parisuhde pitää olla kunnossa.

– Ensin valitaan koulutukseen menijät ja annetaan luvat pankkiasioille. Velkaa saa olla, muttei liikaa. Terveydelliset asiat ja rikosrekisteriote tutkitaan, koska toimintaa on alaikäisten kanssa. Työhön pitää lähteä puhtailla papereilla, Taina Siviranta listaa.

Työ on raskasta. Valmiuksia annetaan puolivuotisen koulutuksen aikana. Myös koulutettava arvioi kouluttajien lisäksi, ”onko minusta tähän”.

– Sinkut voivat lähteä tähän, mutta perhekodissa on raskas hoitaa yksinään koko leiviskää, Janne Siviranta huomauttaa.

Toimintaa ohjaa perhehoitolaki. Yksinasuvallakin voi olla perhehoidettavia. Kun molemmat ovat koulutettuja, voi saman aikaisesti olla kuusi hoidettavaa. Jos perheestä toinen on koulutettu, hoidettavia saa olla neljä.

– Aina se on koko perheen asia. Kaikkien on hyväksyttävä, sosiaalityöntekijän kysyessä lapsia myöten, että haluatteko että teille tulee hoidettava. Jos joku ei halua, se jää siihen.

Perhehoitoa tehdään lastensuojelu-, kehitysvamma- ja vanhuspuolella. Pienempi osa on mielenterveyspuolen asiakkuuksia.

– Jo edellisellä hallituksella oli tavoite, että laitoshoidosta entistä enemmän päästäisiin eroon. Olisi normaalia elämää perheen kanssa. Ettei hoidettava syrjäytyisi, vaan pääsisi osaksi yhteiskuntaa.

– Emme ole ammatillinen perhekoti, vaan teemme tätä muiden töiden ohessa. Mulle tämä on päätoimi. Janne tekee ja auttaa iltaisin ja viikonloppuisin, sillä leipätyö on yrittäjänä.

Asiakkaat tulevat omaan kotiin. Ammatillinen hoito tarkoittaisi, että jossain tilassa kävisi henkilökunta. Se on laitosmaisempaa.

– Monimuotoisena työ voi tapahtua meillä, tai asiakkaan kotona. On myös toisten perhoitajien lomittamista.

Taina Sivirannalla on terveys- ja sosiaalialan koulutus. Perhehoitajakoulutus tuli pakolliseksi 2012. Janne Sivirannalla on erityisnuorten liikuntakoulutus ja molemmilla on kaltoin kohdeltujen lasten koulutus.

Lisänä on vielä isännän judo. Tämä perhekoti on hyvin liikunnallinen.

– Yksi parhaimpia koulutuksia on se, että olen kymmeniä vuosia toiminut lasten ja nuorten kanssa. Judoon hakeutuu aina ne kaikkein vilkkaimmat. Heitä, jotka eivät välttämättä viihdy joukkuelajeissa. Voi olla ylipainoa tai ei ole kauhean liikunnallinen.

Integroituminen tapahtui kymmenisen vuotta sitten.

– Ennen kuin kaikkia hienoja termejä tulikaan, Sobudossa alkoivat kaikki painaa yhdessä, samoissa treeneissä. Ihan sama systeemi toimii tässäkin. Judossa on painotettu siihen, ettei ole mitään erityisryhmää. Meillä on paljon erityisnuoria, eikä kukaan tiedä toisesta yhtään sen enempää, Janne Siviranta painottaa.

Perhekodin toiminnassa porukka tavallaan on yhteensopivaa, mutta lähtökohdat ovat monenkirjavia.

– Lapset ovat hirmuisen sopeutuvaisia, mutta niin pitää olla myös meidän.

Toiminta on painottunut jo pidempään pelkästään poikiin. Ikäjakauma on 10–19 vuotta.

– Jos mukana oli yksikin tyttö, muut hurmurit yrittivät saada tietysti hänen huomionsa. Homma ei onnistunut, ei ainakaan meillä. Voi tulla skismaa, mustasukkaisuutta. Myös toiminta, saunomiset ja nukkumiset ovat helpompia.

– Näin pystymme antamaan pojille enemmän. Heidän tekemiset ovat samanlaisia ja tykkäävät esimerkiksi peleistä. Olemme käyneet monitoimitalonkin tatamilla, mutta oma tatami on sivurakennuksessa, Taina Siviranta jatkaa miehensä perään.

Tatamilla saa ottaa ”höyryjä”. On puntit, terapiapalloja, jukeboxi ja nyrkkeilysäkki. Pääsee purkamaan fyysistä oloa. Häiriökäyttäytyminen vähenee selkeästi.

– Toimintamme on aika lailla tavoitteellista. Tavallaan me poiketaan siitä normaalista perhehoidosta, jota tietysti ensisijaisesti annetaan, eli normaalia perheen arkea heidän kanssaan. Ekstrana annamme sitä, mikä tulee meidän osaamisemme kautta. Haemme vahvuuksia: missä juuri tämä poika voisi olla hyvä.

Yleensä hoidettavilla ei ole valmiina harrastuksia eikä kavereita.

– Pyrimme siihen, että he innostuisivat jostain. Saisivat muista pojista kavereita. Niin on käynytkin!

Harjoitellaan arkipäivän asioita. Esiintyy opittuakin avuttomuutta, kun ihan ymmärrettävästi on tehty liikaakin puolesta. Sivirannoilla opiskellaan itsenäistymistä, mitä varten pihassa on itsenäistymisasunnot.

Itsetunto nousee. Kun tulee lähtö erityisammattikouluun, he uskaltavat kulkea bussilla. Tehtäviä annetaan ikätason ja osaamisen mukaan – rappujen harjaamisesta lähtien.

– Kaikki tykkäävät olla tarpeellisia. Pyrimme tarjoamaan onnistumisia. Se lisää vahvuuksia ja itsetuntemusta.

Janne Siviranta kertoo, että avautuminen tapahtuu usein kaksin.

– Silloin ruvetaan kertomaan jutuista, huolista ja muusta. Hauskimpia ovat fyysiset jutut, kun hoidettavat ottavat säkkiä tai repivät taljaa – kuka mitäkin tehden. Voittaessa pääsee loistamaan ja syntyy vahvuuksia.

Harrastuksia tuetaan Someron runsaiden mahdollisuuksien mukaisina. Ketkä ovat halunneet, saavat Sobudon puvun.

– Harva osaa sanoittaa tunteitaan. Ne saavat olla kielteisiäkin. Yritämme kanavoida, miten niitä kielteisiä tunteita puretaan. Niitä ei pureta toisiin, tavaroihin, eikä vanhempiin. Hiljalleen hiljaisuus väistyy.

Asioita opetetaan selvittämään.

– Meillä on vain kolme kirjoittamatonta sääntöä: Kiusaamista ei hyväksytä millään tasolla, eikä poisjättämistä. Aina saa tulla porukkaan mukaan, jos haluaa. Kolmas on se, että ilman lupaa pihasta ei poistuta. Järvi on niin lähellä.

Kylän nuorten kanssa saa välillä keskustella siitä, miten tärkeää on integroituminen ympäristöön.

– He saattavat olla helppoja kiusanteon kohteita niille, ketkä jotain ylemmyyden tunnetta potevat. Kun on käyty asialliset keskustelut, eivät pojat ole siitä olleet pahoillaan.

Hoidettavia voi olla viikonloppuisin ja arki-iltaisin. Tai sitten voi olla pitkäaikaisia. Voi olla myös ”perhe perheessä”, äiti pienen lapsensa kanssa, joiden elämää arjessa tuetaan. Lähettävän kunnan sosiaalihoidon kanssa pohditaan, mikä olisi kullekin oikea paikka, ja mikä määrä hoivaa tarvitaan.

– Hoitomuotona tämä on hyvin halpa, kunnalle kaikkein halvin. Laitoshoito on aina kallista.

Ennen perhehoitoa Taina Siviranta toimi yli 30 vuotta kehitysvamma-alalla.

– Saimme pihatalon valmiiksi ja meille tuli nuori, joka tarvitsi tukea asumiseensa. Omien lastemme ollessa pieniä olin puhunut Jannelle, että mitä jos otettaisiin meille sijaislapsi.

– Silloin ei oltu valmiita, mutta yllättäen tämä nuori tuli meille Jannen kautta, oltuaan judossa ja tet-harjoittelussa peltifirmassa Jannella. Meillä oli asunto ja hän oli täysi-ikäinen. Sen jälkeen menimme koulutukseen. Vähitellen kunnat alkoivat ottaa meihin yhteyttä.

Moni poika on ollut peltihommissa ja apumiehenä, joko kesätöissä tai tettinä.

– Ollaan saatettu kiinni työnsyrjään. Saamaan kiinni päivärytmistä. Saa vähän taskurahaa ja työstä palkinnon, kun tienattu raha on omassa käytössä. Pääsee mukaan työyhteisöön.

Taina Siviranta jäi 2014 vuorotteluvapaalle.

– 2015 kuoli meidän Veeti . Vapaalla oli mahdollisuus miettiä. Tiesin, että en enää jaksa kahta työtä. Oli valittava päivätyön ja perhehoidon välillä. Tiesin tämän olevan erilaista.

Perheen tytär Vilma , 22, opiskelee Turun yliopiston yhteiskuntatieteellisessä tiedekunnassa. Hän on sosiaalityöntekijä, samalla alalla.

– Hän oli 9-vuotias, kun meille tuli ensimmäinen hoidettava. Hän on kasvanut siihen. Vilma teki kandin lopputyönä aiheen Vammaispalvelun ja lastensuojelun erottelu asiakastilanteessa , tapausesimerkki varhaisen puuttumisen lain soveltamisesta sosiaalityössä . Meillähän on ollut juuri niitä molempia eli tutkielma oli meidän työstä. Hän sai jo viransijaisuuden ja opiskelut jatkuvat.

Sivirannat ovat tyytyväisiä valintaansa.

– Tämä antaa enemmän ja saa itse rytmittää päivän tekemiset. Tämä antaa niin hirveästi. Miinuksena on se, ettei tavallaan ole työyhteisöä eikä sen tuomaa turvaa. Siitä pitää huolehtia itse. Samoin sairastumisista, koska tätä tekee free lancerina ja kunnista saatavilla toimeksiantosuhteilla. Vertaistapaamiset ovat Kaarinassa.

Töitä tehdään isolla sydämellä. Koulutus on tärkeänä osana toiminnan pohjana, sillä tunteita ei voi feikata. Tärkeää on, että lapsiin ja nuoriin kiintyy oikeasti. Päinvastaisessa tapauksessa he kyllä huomaavat teeskentelyn.

– Peruskivijalka perhekodin toiminnalle on, että omat asiat ovat kunnossa. Silloin pystyy keskittymään nuoriin – olemaan oikeasti läsnä. Eikä vain sitä, että sä räpläät kännykkää tai luet lehteä.

– Olet kiinnostunut heidän tekemisistään ja siitä, mitä he saavat aikaiseksi. Pystyt noukkimaan kerralla yhden nuoren vahvuudet, ja tukemaan niitä. Tavoitteena on, että he pärjäävät itsekseen. Me emme voi olla tukena maailman tappiin asti.

————————————-

Kehitysvammaisten henkilöiden perhehoito

Perhehoito on kunnan palvelua, se myöntää palvelun ja laskuttaa asiakasmaksun.

On hoivan ja huolenpidon järjestämistä yksityiskodissa tai perhehoidettavan kotona.

Perhehoitoa haetaan kehitysvammaisen tai henkilön, jolla on erityistarpeita, oman kunnan vammaispalveluista.

Voi sijaita toisella paikkakunnalla kuin perhehoitoon hakija.

Kehitysvammaisten henkilöiden perhehoito on inhimillinen, kotoisan ja turvallisen arjen mahdollistava hoitomuoto.

Tarjoaa yhteisöllisyyttä, seuraa ja iloista mieltä.
————————————————————-

Perhehoitoa tarvitaan

Sivirannan perhekoti toimii Varsinais-Suomen perhehoitoyksikön alaisuudessa. Lisääkin perhehoitoa tarvitaan.

Perhehoidon koordinaattori Reija Suomi Kaarinasta, kertoo, että hoidon tarve on kunnissa samanmoinen. Asiakkaita käy muualtakin kuin omasta kunnasta.

– Perhehoitajat toimivat työssään useita vuosia. He tykkäävät olla ja kokemukset ovat usein hyviä. Uusiakin pitää saada. Tarvetta on koko ajan, etenkin lyhytaikaiselle perhehoidolle, eli viikonloppuhoidolle lapsille ja nuorille.

Perhehoitajat ovat erilaisia. Joillain käy yksi lapsi muutaman kerran vuodessa, jolloin tarve ei välttämättä ole edes joka kuukausi.

– Tavallisin on yksi viikonloppu kuukaudessa. Sitä useimmat kaipailee. Moni on töissä kodin ulkopuolella.

Varsinais-Suomessa työtä tekee noin 30 perhettä. Osa on pariskuntia, osa yksin toimivia. Pitkäaikaisia perhehoitopaikkoja on noin 10. Yhteensä 40.

– Monet asiakkaat käyvät monta vuotta, jopa 10, vaikka yksittäiset käynnit ovat lyhyitä. Tulee lapsena ja lähtee kun aikuistuu. Siinä tunnetaan jo hyvin toisensa ja on hyvät ja syvät välit hoidettavilla ja perhehoitajilla.

Koulutettavat kehitysvammaisten hoitoryhmät ovat kerrallaan pieniä. Viime vuosi jäi koronan takia väliin. Normaalisti ryhmässä on keskimäärin viisi perhettä, jolla valmennus saadaan ryhmämuotoiseksi.

Maaliskuussa on alkamassa seuraava valmennus, johon halutaan vielä mukaan muutama perhe.

Reija Suomella on työparinaan Vilja Tuominen, joka on ikäihmisten perhehoidon koordinaattori.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here