Uusia latuja ja jää

0
Metsäkoivulan lenkin latu.

Kaikki kaupungin ladut ovat nyt loistavassa kunnossa. Latujen ylläpidosta vastaava Janne Puotsaari sai tällä viikolla ajettua myös hulppean jäälatumme Havuharjun ja Hovimäen väliin.
– Hiihtää sopii kummalla tahansa tyylillä, mutta retkiluisteluun jää ei kuitenkaan nyt sovellu, hän kertoo.
Talvilla on eroja, sillä viime vuonna Puotsaari ei tehnyt yhtäkään latua.
Myös luistinjäät ovat kunnossa. Yksi uusi jäädytettiin Sepäntien ja urheilukentän väliin. Paikalla on myös uusi pieni hiihtolatu.
Havuharjun pulkkamäen yhteyteen yritettiin tehdä luistinjäätä, mutta se ei täyttömaalle onnistunut. Kaupungin maanrakennusmestari Jyrki Rinta-Paavola sanoo, että antaa maan laskeutua ja katsotaan sitten ensi talvena tilannetta uudelleen.
– Kovaa käyttöä vaan niin laduille kuin jäillekin, kun kerran talvi on näin suotuisa, hän kannustaa.

Havuharju-Hovimäki -jäälatu (kuva Anu-Miisa Forell)
Hiihtolatuja

Rankkula: 1,7 km, vapaa ja perinteinen valaistu latu, Hyppäkiventie 23, Somero (iso parkkipaikka)
Esakallio-Hovimäki (14): noin 6,3 km perinteinen latu, ei valoja, matkalla 2 laavua, Salontie 40, (Esakalliolla iso parkkipaikka, Hovimäessä olematon)
Havuharju–Hovimäki: jäälle tehty vapaa ja perinteinen latu (retkiluistelu ei onnistu), (Havuharjulla iso parkkipaikka, Hovimäessä olematon)
Ämyri: valaistu 2,4 km, vapaa ja perinteinen, lisäksi noin 5 km metsälenkki perinteinen (iso parkkipaikka tanssilavan lähistöllä)
Metsäkoivulan latu

Metsäkoivula: tasainen, perintenen latu, ei valoja, 2,8 km (yhteen suuntaan 1,4 km), Levolantie 3 Somero (parkkipaikka noin 10 autolle)
Akustinpuisto noin 1 km, tasainen hiihtolenkki, Suotie 7 Somero (parkkipaikkaa ei ole)

Ruunalanpelto: noin 1 km (koirahiihtopaikka), Liiketien pää, ensimmäinen risteys vasemmalle Tehdastieltä (useamman auton parkkipaikka)
Pitkäjärven kuntorata: vapaa ja perinteinen valaistu latu, Turuntie 1307, Pitkäjärvi (iso parkkipaikka koulun pihalla)
Pitkäjärvi, taukotuvan peltolenkki: noin 3 km, perinteinen, ei valoja, Isoniituntie 185 (lenkille pääsee Pitkäjärven kuntoradan ladulta)
Luistelupaikkoja
Jäähallin ulkojääkaukalo, Joensuuntie 51
Pitkäjärven koulu, Turuntie 1307
Kirkonmäen koulu, Kirkkotie 3
Oinasjärven koulu, Helsingintie 2103
Sepäntien ja urheilukentän väli
Pulkkamäkiä
Pitkäjärven pulkkamäki: valaistu pulkkamäki, jossa myös klapeja grillausta varten, Alhaistentie 75 (parkkipaikka)
Havuharjun mäki: laavu Helsingintie, ensimmäinen risteys Tokmannin jälkeen vasemmalla (iso parkkipaikka)

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here