Teksti Olli Salomäenpää
”Mutta eihän Ehrukaisen tytöstä voi tulla maisteria!”.
Mitä lie ollut tehdasyhteisön entisellä nokkamiehellä todellisuudessa mielessä, kun meni aikanaan tällaista toteamaan. Jotain kuvaavaa se edusti pohjoiskarjalaisen tehdasyhteisön luokka-ajattelusta vielä 1980-luvulla.
Eija Komun lähtökohdat elämään eivät olleet missään muodossa loisteliaat. Perhettä kohtasi myös syvä tragedia, kun isä kuoli yllättäen Eijan ollessa vasta neljävuotias. Tätä hän pitää elämänsä suurimpana menetyksenä, joka jätti häneen jälkeensä myös perusturvattomuuden tunteen. Äidin tehtävä toimia nelilapsisen perheen yksinhuoltajana tehtaan siivojan palkalla ei ollut helppo.
– Kyllä äiti lujille joutui, Eija Komu muistelee.
– Ja itsellekin asiasta on jäänyt pitkät, kaksijakoiset tunteet. Olen syvästi kiitollinen hänen tekemästään työstä, mutta itselle jäi loputon kiitollisuuden velan tunne. Osasinko minä varmasti hyvittää kaiken sen mitä häneltä sain?
Vaikka perheellä oli talou-dellisesti tiukkaa, niin lasten kouluttamista äiti arvosti.
– Äiti sanoi aina, että voimme kouluttaa itseämme niin pitkälle kuin haluamme.
Tätä mahdollisuutta Eija Komu todellakin hyödynsi. Ylioppilaaksi kirjoittamista seurasi opiskelu Joensuun yliopistossa aina filosofian tohtoriksi asti. Maisteriopintoihin kuuluneessa gradussa hän käsitteli vastuun ja syyllisyyden ongelmia Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla -trilogiassa, jossa Matti Kuusen sanoin luotiin historiaa eteen- ja taaksepäin. Itse kirjailija sai myös gradun luettavakseen ja antoi siitä kiittävää palautetta.
– Minulla on kaksi lempikirjailijaa: Väinö Linna ja Sinikka Nopola. Nopolan teksteissä minua viehättää hänen kykynsä luoda ahdistavistakin asioista huumoria. Kumpikin kirjailijoista on myös hämäläisiä. Liekö sattumaa mutta näin vain on.
Työ kirjallisuus- kriitikkona
Eija Komun pitkäaikaista työsarkaa on ollut toimia kirjallisuuskriitikkona, jonka työn hän aloitti vuonna 1982 Karjalainen -lehdessä. Työ on jatkunut tähän päivään asti. Mediakentän muutosten ja yhdistymisten myötä hänen kritiikkejänsä voi lukea Savon Media -konsernin aluelehdistä Keski-Suomalaisesta, Savon Sanomista, Karjalaisesta ja Etelä-Suomen Sanomista.
– Kriitikon työssä minulle palkitsevinta on löytää uusi kirjallinen kyky. Pyrin kritiikeissäni myös aina rakentavuuteen, teilaaminen ei kuulu minun keinovalikoimiini.
Uransa suurimpiin saavutuksiin kirjallisuuskriitikkona hän pitää saamaansa kutsua Runeberg-palkintoraateihin reilut 10 vuotta sitten.
– Vuonna 2009 olin esiraadissa ja vuonna 2010 pääraadissa. Palkintoraatien tehtävä on lukea vuoden aikana ilmestynyt suomalainen kaunokirjallinen tuotanto. Joten luettavaa riitti.
Kriitikon työssä Eija Komu pitää haastavimpana lähteä aina puhtaalta pöydältä. Tyhjän paperin syndrooma on tuttu.
– Se on aina uusi juttu, rutiini ei siinä auta, Eija Komu pohtii.
– Toisaalta on luotto ja varmuus, että on se ennenkin onnistunut.
Muutto Somerolle
Eija Komu muutti Somerolle 2010. Takana oli muutaman vuoden takainen avioero, jota hän pitää elämänsä suurimpana epäonnistumisena. Välit ex-mieheen ovat pysyneet lämpiminä, he ovat viikottain toisiinsa yhteydessä.
– Minut toi Somerolle elämäni suurin intohimo, eli Rauli ”Badding” Somerojoki , Eija Komu toteaa.
– Baddingin moneen taipuva ainutlaatuinen ääni, hänen eläytymiskykynsä, herkkävireisyytensä. Hänen muistonsa toi minut tänne. Ilokseni olen saanut hyviä ystäviä Baddingin lähipiiristä ja sainpa yhden yön yöpyä hänen kotitalossakin ennen remonttia. Se oli unohtumaton yö, ei tullut uni silmään.
– Kyllä minä viihdyn Somerolla oikein hyvin. Arvostan paikkakunnan vireyttä, mutta myös länsisuomalaisten ihmisten suoruutta. Täällä ei kierrellä eikä kaarrella. Olihan se toki aluksi vähän vaikeaa, kun siihen ei ollut tottunut, mutta arvostan kun seistään asian takana. Karjalassa vatvotaan, jahkaillaan, katotaan ja mitään ei tapahdu. Sitä minä en kaipaa. Täällä kulttuuri on toiminnallisempaa. Yhteistyötahojakin on löytynyt kirjastosta ja Somero-lehdestä.
– Sielunmaisemaani ovat mäntykankaat ja suot. Ne tuovat mieleeni lapsuuden maisemat. Näitä kumpiakin löytyy onneksi vaikkapa Somerniemeltä tai Torronsuolta.
Baddingin musiikin lisäksi muusikoista Eija Komulle ovat tärkeimpiä Juice ja Maija Vilkkumaa.
– Juicen biiseissä minua viehättää riimien tuoreus ja yksilönvapauden puolustaminen. Maija Vilkkumaassa hänen kappaleiden novellistisuus. Niistä löytyy kertojaa ja tarinaa.
Aina ei ollut helppoa
Eija Komu ei halua piilotella omia kokemuksiansa elämästään. Elämä on ollut rankkaa, ja hän tuntee olevansa ihmisenä rikkinäinen. Toisaalta hän rakastaa elämää ja hänellä on kyky iloita pienistä asioista.
Työkin on yleensä varsin yksinäistä. Mutta kaikesta huolimatta hän pitää itseänsä sosiaalisena, ystävyyssuhteet ovat hänelle tärkeitä ja hän pitää niistä myös omasta mielestään huolta.
– Mutta on toki elämä helpottunut nuoruusvuosista iän mukana, Eija Komu pohtii.
– Toki sitä toivoo, että olisi tehnyt ja tekisi edelleen viisaita valintoja. Ja kasvu eettisenä ihmisenä jatkuu tästä eteenpäinkin.
Monet Eija Komun lähimmistä ystävistä puhuttelevat häntä Nalle Puhista tuttuna Nasuna. Sadusta löytyykin yksi hänen lempilausahduksistaan:
”On vaikea olla rohkea”, sanoi Nasu ja nyyhkytti hiukan, ”kun on hyvin pieni ja arka eläin”.
Pähkinänkuori:
Eija Marjatta Komu, o.s. Ehrukainen
syntynyt 2.3.1961yntymäpaikka Pielisjärvellä (nyk. Lieksa)
tehdastyöläisperhe, yksi isoveli ja kaksi isosiskoa
eronnut (v. 2007)
ylioppilas 1980 (Lieksan Rauhalan lukio), filsofian maisteri 1985 (Joensuun yliopisto), filosofian lisensiaatti 1992, filosofian tohtori 1995
väitöskirja ”Armon tyhjiössä” (pohjautuu Sören Kierkegaardin ja Paul Tillichin filosofiaan)
ollut pettajana alakoulusta ammattiopistoon, kirjallisuuden assistentti 2 v. (Joensuun yliopisto), stipendiaatti 2 v. (Joensuun yliopisto), vapaa kirjoittaja
harrastuksina kirjallisuus, musiikki, teatteri
motto: Näytin sinulle haavani, ’katso’, sinä paranit (Anon.)
viettää merkkipäivänsä koronan sallimissa rajoissa ystäväpiirissä