Ruokavaa ei syksyllä järjestetty, eikä Paajanen päässyt tuttuun tapaan myymään puu- ja päretöitä. Sen seurauksena Metsätien varressa Joensuun koulun lähellä on jo usea koriste.
– Ajattelin, että pitää tehdä jotain ihan muuta. Jotain, mikä liittyy tähän aikaan. Aloin neidon veistämisen lokakuussa. Tuumasin, että vitsi, olisi hyvä idea panna maski kasvoille. Tehtiin sateenvarjo, ja pantiin häveliäisyyssyistä vihreä tammenlehvä peittämään alapäätä. Kaulaa lämmittää liina.
Nimeksi tuli Korona-Eeva . Päivänvarjo suojaa ”avaruuspölyltä”.
Alle parikymppisen Eeva-neidon edessä katselee ylväästi peura. Sen Raimo Paajanen veisteli kolmisen vuotta sitten. Sirojalkaista eläinhahmoa ei ole ollut helppo tehdä, mutta mikä ei Paajaselle luontuisi.
– Olihan siinä veistelyä, mies toteaa.
Eläkkeellä ehtii, kun osaa. Omenapuun oksalla lököttelee ilves. Ollut siinä parisen vuotta.
Ilves ja peura ovat eläväisen näköisiä. Peuran potka on erityisen luonteva ja kintereissä on hyvä muoto. Pari kertaa oli puu loppunut ”kesken”, mutta sitten otettiin uusi.
– Yksi tuttu kaveri, kun olin peuran tuonut ulos tullessani syksyllä mökiltä, sanoi: ”Tulin autolla tuolta. Säikähdin, että hyvänen aika, tuo peura hyppää aidan yli tielle!”
– Kun mie sain Korona-Eevan valmiiksi, mietin että pitää järjestää naapurille ja tuttaville hauskuutta. Pidettiin patsaalle avajaiset. Soitin Paakkasen Heikille ja sanoin: ”Nyt ois kuule peijaiset”. Tenniskaveri Liikasen Ekille sanoin: ”Ois kovat juhlat, tarvittais vähän seremoniamestaria”. Syötiin peuralihaa, otettiin vähän kastiketta. Ilta oli todella rattoisa!
Eki oli sanonut: ”Ei ole pitkään aikaan näin hauskaa ollut”.
– Ja Heikkihän on maanmainio, sillä riittää juttua!
Peuran korvat on veistetty ohuiksi ja aidonnäköisiksi. Silmät on käsitelty kirkkaiksi petsilakalla.
– Ne kun olivat uutena vielä puhtaat, niin kiilsivät ihan kuin luonnolliset silmät. Keittiössä kun olen, niin on hauska katsella näitä tekemisiään.