Maailmanlaajuisten kulkutautien yhteydessä puheet palaavat usein espanjantautiin, joka piinasi ihmisiä ympäri maailmaa 1918–20. Ihmiset eivät liikkuneet nykyisellä lailla, mutta sotia oli meneillään joka puolella. Epidemia eteni sotilaiden mukana.
Kaikkien aikojen tuhoisimmaksi mainittu influenssaepidemia tuli Suomeen neljänä aaltona, joista ensimmäinen sisällissodan jälkeen.
Tauti tappoi Suomessa kolmen vuoden aikana 20 000 ihmistä. Maamme väkiluku oli noihin aikoihin runsaat 3 miljoonaa.
Synnyinkotini naapurustossa asui papparainen, jonka ansiosta sana espanjantauti tarttui mieleeni.
”Vilikki” muistutti mielellään, miten hän oli apulaisena apteekissa ja murskasi siellä morttelissa kärpäsiä lääkkeeksi espanjantautiin.
Tieteentekijät eivät mainitse murskattuja kärpäsiä eivätkä muita ötököitä. Toteavat vain, että mitään tehokasta lääkettä ei ollut. Helpotukseksi tarjottiin kamferitippoja ja konjakkia. Ainoa rokote, isorokkorokote löytyi sattumalta.
Kansalaisia kehotettiin välttämään yleisötilaisuuksia ja pesemään usein käsiä. Ohje pätee edelleen sata vuotta myöhemmin, kun kamppailemme koronan kanssa.
1920-luvun ja 2000-luvun välillä on suuri ero. Nyt on lääkkeitä, rokotuskampanjat meneillään ja tieteellistä tutkimusta ja tietoa tulvii joka tuutista. Taudin etenemistä yritetään estää monenlaisin liikkumis- ja kokoontumisrajoituksin. Jokainen voi vaikuttaa elämäntavoillaan.
Mitä sen jälkeen, kun korona on ohi? Tutkija Heini Hakasalo Oulun yliopistosta toteaa, että historiallisilla pandemioilla ruttoepidemioista tuberkuloosiin on ollut merkittäviä yhteiskunnallisia, poliittisia ja taloudellisia vaikutuksia.
Tartuntatautien varhaisvaiheeseen kuuluvat huhut, syyllisten etsintä ja nopeiden ratkaisujen vaatiminen. Ihmisten on vaikea kestää epävarmuutta, joka liittyy heidän perusturvallisuuteensa, mutta epidemioiden historia tarjoaa myös esimerkkejä kasvusta, yhteistoiminnasta ja luovuudesta.
Salli Lehtinen
toimittaja, eläkkeellä