Liipola yhdellä heitolla Suomen mestariksi

0
Henri Liipola, kuva Mikael Rydenfelt/TS

Teksti Aulis Tiensuu

Jos oli naisten kilpailussa erikoisia piirteitä, niin miesten kilpailu oli myös varsin harvinainen. Päivän viimeisenä vuorossa olleen miesten kisan käynnistyttyä lumipyry sakeni sakenemistaan. Kun kierros oli heitetty, kilpailu jouduttiin keskeyttämään sään vuoksi. Lunta tuli niin rajusti, että alastulopäässä olevat toimitsijat eivät enää nähneet moukarin lentoa ja oli todella vaarallista toimia kentällä.
Noissa olosuhteissa, kun rinkikin oli sohjoinen, oli todella merkillistä, että kaikki seitsemän kilpailijaa saivat tuloksen. Kilpailua johti Someron Esan Henri Liipola tuloksella 71,06, toisena oli Noormarkun Tuomas Seppänen 68,96 ja kolmantena Siuntion Roope Auvinen tuloksella 63,75. Kun sitten samalla ilmoitettiin, että se oli sitten tässä ja mitalit jaetaan yhden kierroksen tulosten perusteella, ennakkoon vahvin kolmikko vei mitalit. Kari Pihkasen valmentamalle Liipolalle talvimestaruus oli toinen yhden hopean ja pronssin lisäksi.
– Vähän harmittaa, etten nyt pääsyt heittämään enempää, mutta noille säille ei nyt voi mitään, sanoi 75 metrin heittoihin tähdännyt Suomen mestari.
Esan nuorten naisten valmentaja Jani Pihkanen oli kilpailussa seitsemäs tasan 20 metrin päässä Liipolasta.

Max Lampinen heitti myös SM-kultaa

Päivän ensimmäinen SM-kisa käytiin jo varhain aamupäivällä nuorten miesten kilpailuna. Esan Max Lampinen oli M17-sarjan ylivoimainen ennakkosuosikki, eikä hän pettänyt tälläkään kertaa. Kaikki kolme hyväksyttyä heittoaan olivat noin kahdeksan metriä pidempiä kuin hopeamitalistin.
Lampisen kilpailu lähti käyntiin kahdella mitättömällä, mutta kolmannella Lampinen sai tuloksen ja heitti parhaansa 69,33 sitten viimeisellään, jolla tuli SM-kultaa. Toiseksi tuli Nurmijärven Mikko Huhta 60,67 ja kolmanneksi Kaipolan Simo Piirainen 58,53.
– Hyvää tulosta tultiin mestaruuden ohella hakemaan, mutta kylmä sää ja lumisade hyydyttivät, ja kun heittojen välit jäivät myös pitkiksi kahden sarjan yhtäaikaisessa kisassa, kertoi valmentaja-isä Tero Lampinen.

Viime kesänä otetussa valokuvassa Max Lampinen ja valmentajaisä
Tero Lampinen poseeravat kolmen SM-kultamitalin kanssa.