Teksti ja kuva Olli Salomäenpää
– Kyllä minulla on aina ollut vähän levoton sielu, Matti Karvia pohtii elämäänsä.
– En ole oikein hetkeäkään viihtynyt paikallani. Ja vaikka vähän elämä onkin kolhinut ja kroppa siinä sivussa kärsinyt, niin silti mitään en kadu, enkä mitään olisi tehnyt toisin.
Matti Karvia aloitti elämänpolkunsa Tammelassa maatalon ainoana poikana. Töitä hän opetteli tekemään 7-vuotiaasta toimiessaan tädillä renkipoikana. Ja töitä todella tehtiin. Mutta toisinkin olisi voinut elämässä käydä.
– En minä käynyt kuin kansa- ja jatkokoulun, mutta pidin itseäni kohtuullisen hyvänä kouluhommassa ja olisin halunnut oppikouluun. Mutta sain opettajalta, joka oli naapurin tyttö, siinä vaiheessa niin huonon todistuksen, että se haave tyssäsi siihen. Vieläkään en oikein ymmärrä, että miksi hän niin teki. Se tuntuu katkeralta vieläkin.
Matti Karvia oli 13-vuotias koulun loppuessa. Siitä alkoi täysipäiväinen työnteko.
– Olin apupoikana vähän siellä sun täällä ja monenlaista hommaa tuli kokeiltua. Olin Korvenojalla maitoauton apupoikana ja salaojahommissa. Ruotsiin pääsin sukulaissuhteiden avulla sahalle apupojaksi ja olinpa merivartiostossakin 17-vuotiaana puoli vuotta kokkina.
Päätyönsä Karvia on kuitenkin tehnyt raskaan liikenteen kuljettajana, rekan ja bussin ratissa.
– Aloitin maitokuskina Jokioisten meijerillä ja sitten ajoin pari vuotta tukkeja. Korvenojalla ajoin rekkaa ja Someron Linjalla vuoden verran linja-autoa, kunnes 1960-loppupuolella muutin Ruotsiin, jossa aloitin ensin trukkikuskina, kunnes sielläkin siirryn kuorma-auton rattiin.
Ripaus kansainvälisyyttä
– Saksassa oli 1972 iso hirmumyrsky ja sinne tarvittiin paljon väkeä siivoamaan metsätuhoja. Sinne lähti paljon väkeä Ruotsista, metsureita sekä metsäkone- ja autokuskeja. Ja sitä hommaa riittikin muutamaksi vuodeksi, kunnes loppuvuodesta 1977 palasin takasin Ruotsiin töihin.
– Sen jälkeen kävi eräänä juhannuksena vähän epäonnea. Olin kahden kaverin välissä riitaa selvittämässä, kun jalka meni kuormauslavasta läpi ja porukka kaatui jalan päälle. Kävi niin pahasti, että jouduin osittaiselle sairauseläkkeelle. Mutta autohommat jatkuivat sen jälkeenkin. Ajelin bussia, taksia ja rekkaa sen minkä pystyin. Kaiken kaikkiaan kilometrejä tuli ajettua lähes kolme miljoonaa.
Eksoottisimmat keikat Matti Karvialle lienee olleet kaksi matkaa Irakiin 1980-luvun alussa.
– Vietiin sähkö- ja rakennustarvikkeita suomalaisten rakennusliikkeiden varastoihin. Se oli kyllä surkeaa hommaa. Monenlaista mielivaltaa sai kokea. Toisella reissulla jouduin odottamaan kaksi viikkoa keskellä aavikkoa, että pääsin purkamaan lastin. Joten ei minulle kovin miellyttävä kuva irakilaisista jäänyt.
Mutta ei Karvian työura ihan pelkkää ajoa ollut. Jonkin aikaa hän toimi myös myyntihommissa ollessaan tuotepäällikkönä räystäskouruja myyneessä yrityksessä, mutta sekin homma loppui yrityksen lopetettua toimintansa.
Eläkkeellä takaisin Suomeen
– Vuonna 1994 jäin lopullisesti eläkkeelle. Samana vuonna isä sairastui niin vakavasti, että päätin muuttaa takaisin häntä auttamaan. Eikä Ruotsissakaan ollut enää mitään, mikä minua olisi siellä pidätellyt. Mutta kävikin niin, että isä kuoli jo samana vuonna. Minulle jäi Urheilutiellä ollut omakotitalo. Myin sen pois ja muutin tähän Jormantielle rivitaloon, jossa olen asustellut nyt lähes 30 vuotta. Tässä olen sitten vapaaherrana reissannut Ruotsin ja Suomen väliä kahta siellä asuvaa lastani ja heidän perheitään tapaamassa.
– Onhan se elämä ollut vähän hullun hommaa. Onneksi on töitä ollut koko ajan, eikä ole tarvinnut olla työttömänä. Että varmaankin minulla on ollut hyvä maine työntekijänä. Vähän minä noita tämän päivän nuoria ihmeissäni katselen. Tuntuu, että heillä on välillä vähän liian suuret vaatimukset, kun itse ei ole aikoinaan saanut mitään ilmaiseksi.
– Ja vaikken sinänsä mitään elämässä kadu, niin tupakan kanssa on tullut vähän liikaa pelattua. Eihän siinä auton ratissa oikein ollut muutakaan tekemistä, joten parhaimmillaan meni kolmekin askia päivässä. Nyt sitten on keuhkoahtauma asiasta muistuttamassa ja pumppukin tikittää vähän huonosti.
Kulunut koronavuosi on ollut Karvialle raskas. Paikoillaan pysyminen kulkemaan tottuneelle miehelle ollut hyvin vaikeaa.
– Vuoteen en ole päässyt tapaamaan perhettä Ruotsiin.
– Aikamoista hiljaiseloa tämä on ollut ja äänikin on vähän mennyt, varmaankin puhumattomuudesta. Mutta onneksi yksi poika (Veli-Pekka Karvia) asuu täällä Somerolla, joten edes sen verran näkee jälkikasvua. Ja onneksi on hyvät välit kaikkiin lapsiin, se tuntuu kaiken eletyn ja koetun jälkeen todella hyvältä.
————–
Matti Pellervo Karvia
syntynyt 5.3.1941 Tammelassa
maanviljelijäperheen ainoa lapsi
eronnut, kolme lasta, yhdeksän lastenlasta ja kaksi lastenlastenlasta
koulutuksena kansa- ja jatkokoulu
harrastaa haulikkoammuntaa
motto: Elämä on ihanaa, kun sen oivaltaa.
viettää merkkipäivää perhepiirissä