Työ ei lopu eläkeläiseltä – eikä ole aikaa tarttua kävelysauvoihin
Kapu Toivosen persoona, reilunmittainen ja -luonteinen, erikoisiin laitevempaimiin pystyvä mies, on tunnettu.
Someron lisäksi Toivonen tunnetaan laajasti ammattipiireissä. Kun tarvitaan henkilöä, joka osaa luoda ja keksiä jotain muuta kuin toiset. Kapun ristimänimi on Kauno, mutta ei sitä kukaan käytä.
Kapu-merkkisillä kalkinlevityskoneillaan Toivonen on niittänyt nimeä. Vaunut ovat järeästä päästä.
Ne hän on räätälöinyt tilaajan tarpeisiin. Joskus samaan koneeseen ympätään Sora-Mara ja kalkinlevitin. Erilaiset sekoitusmyllyt ja kasettilavat ovat myös spesiaalitavaraa.
Viime viikolla Kapu saatteli maailmalle Helsingintien varrelta Somerniemeltä Silento Oy Ab:n pajasta vielä erikoisemman laitteen. Näitä on nähnyt ani harva.
Ruotsinlipun väreihin maalattu härkkäin seisoo tukevasti 2,5-metristen telojen päällä. Jättiläisen tyhjäpaino on 35 tonnia. Pyttyihin sopii 20 tonnia tavaraa. Ei ohjaamoa – kaukosäätöinen.
– Se on ”poransyöttövaunu” – ”porsas” eli ”possu”, niin kuin sitä maanrakennusfirmojen ammattilaiset kutsuvat, Toivonen myhäilee arvoituksellisesti.
Kone työskentelee tietyömailla, tekee rakennusten, pihojen ja aukioiden pohjia ja perustaa isoja viemärikaivantoja. Teloja tarvitaan, sillä konetta ajetaan siellä, missä maapohja on kallista – mutta kehnoa.
Isojen asutuskeskusten infran toteutuksissa ei riitä, että rakennettaisiin vain parhaille maapohjille. Pitää mennä kaikkeen, myös märimpiin ”rutakoihin”; hetteiköille ja pehmeiköille.
– Maata ei ole olevinaan siellä missä rakennetaan, vaikka sitä muualla onkin, Kapu huomauttaa lakonisesti.
Kohteet stabiloidaan paikoilleen niin sanottujen kalkkipilareiden avulla. Pilareilla tehdään eräänlainen paalutus.
– Luikkisavi kuivataan, sidotaan menetelmän avulla. Paikat ovat merenpohjia, kaikenlaista kuravelliä Helsingissä. Oikeastaan rannikkoalueet ovat kaikki samanlaisia, rakentajille vaativia. Se kuitenkin on tarkoitus, että saadaan sidottua maa paikkaansa.
Kaikki tämä, jotta ei käy samalla tapaa kuin joulukuussa Norjan Gjerdrumissa, jossa isot maamassat vajosivat asuinalueen alta. Talot katosivat monttuun. Maan historian suurimmassa maanvyöryssä kuoli 10 ihmistä, joista yksi oli raskaana.
Maailmalla possun työparina on kaivuri, jonka kauhan tilalla on korkea porapuomi. Sen nimike on ”kalkkipilarikone”.
Porsasta ohjaava kaveri istuu kalkkipilarikoneen kopissa. Molemmat koneet ovat letkun ja sähköjohdon välityksellä kiinni toisissaan.
– Porsas punnitsee kaivurin poraan syötettävän ainemäärän. Kun pora menee maahan, se puhaltaa ensin pelkkää ilmaa. Porsaan kalkkiventtiili aukeaa, kun porattavasta maasta tulee kova vastaan. Sieltä pora nousee hiljalleen ylös ja syöttää tietylle metrimäärälle porsaan pytyissä olevaa jauhoa eli sideainetta.
Possu siis ”ruokkii” kalkkipilarikonetta.
– Possua käytetään työmailla myös itsenäisesti. Kun tavara säiliöistä loppuu, niin kaivuri jää sijoilleen. Porsas irrotetaan letkuista ja ajetaan tien poskeen, jossa ovat varastosäiliöt. Sieltä possu palaa porakoneen viereen jatkamaan taas hommia.
– Eläkeläiselle tämä on vähän jumalattoman hyvä harrastus. Eipä tarvitse mennä kiertämään kylälle rinkiä millään kepeillä (kävelysauvoilla) muijain kanssa, kun keskittyy tällaiseen tekemiseen. Voisi eläkepäivänsä huonomminkin viettää!
Kapu epäilee, että sellaiseen elämään on liian hyvä mielikuvitus. Pitää odottaa, että ”dementoituu lisää”.
– Viisi vuotta on mennyt hurauksessa. Helluntaina tulee 70 vuotta täyteen. Olen tehnyt myös kaksi uutta porakaivinkonemeininkiä, ”virittänyt” ne. Näitä isompia porsaita olen tehnyt kaksi, ja pienempiä on korjailtu. Varastosäiliöitäkin on korjattu ja maalailtu lukematon määrä, Toivonen luettelee.
Myös poranteriä korjataan Somerniemellä. ”Vispilä” tekee 70-senttisen reiän maahan. Maan alle menevä ”porakanki”, johon terä on kiinnitetty, saattaa olla 20 metriä pitkä.
– Terä sekoittaa paluumatkalla sementti- ja kalkkiseoksen maamassaan, kun pora nostetaan ylös. Tuloksena on eräänlainen ”tolppa”, joka maahan syntyy.
Possun hydraulivetoinen tela-alusta on rakennettu alunperin Suomessa ihan eri tarkoitukseen. Se toimitettiin töihin Ruotsiin, josta se rahdattiin edelleen kehiteltäväksi Somerniemelle.
Possun säkäkorkeus on 3,90, jotta se juuri saadaan ajettua siltojen ali työmaille. Työasennossa säiliöt nostetaan sylintereillä 40 senttiä ylöspäin. Koneen leveys on 3,5 metriä.
Hydrauliletkua, venttiilistöjä, pumppuja, Valmetin moottori, polttoaine- ja hydrauliöljysäiliötä, suodatinkaappia ja kompressoria ja kaikenlaista muuta varustetta porsaassa riittää.
– Niistä on oma hunteeraaminen, kun kaikki romut pistää ja sovittaa tuollaisen rungon päälle!
Tällaisten koneiden rakentajia ei ole Suomessa montaa. Tilaajalla on suusanallinen selvitys siitä, mitä se haluaa.
– Tässä on se pirullinen tilanne, kun vanhat koneet tuodaan pihalle ja sanotaan, että ”mä tarttisin tämmösen”. Ei ole minkäänlaista mittakuvaa mistään asiasta. Mielikuvat ovat ainoat, jotka korvan taakse on saanut.
– Siitä kun lähtee tekemään, niin on siinä pyörittelemistä ja ihmettelemistä hetkeksi aikaa, kun ”konsvärkin” saa päähänsä, että tuollainen sen pitää olla. Niissä sitä ajankulua sitten on. Monta kertaa tulee pahan hengen nimi mieleen, kun hydrauliikkojen kanssa vääntää.
Kutsumanimensä Kapu sai Uuden-Kaskiston kansakoulussa.
– Se oli sen ajan pilapiirros, Kapu ja pojat , jossa nuijapojat keksivät kaikenlaista jäynää muille.
Yrittäjän luonne on jämpti. Toivosella on töissä neljä miestä, joista oma poika on yhtenä.
– Kun on vereen saanut yritysbakteerin, niin siitä ei pois pääse.
Tilaajaosapuolen suusta
Sauli Kaipainen
Paavo Tikka on tilaajaosapuolen, KFS:n mestari, ammatiltaan stabilisoinnin kalustovastaava.
Tikka on ollut ilmeisen tyytyväinen saamiinsa palveluihin Toivosen Kapulta, koska on aina uudelleen palannut tilaajaksi.
– Näiden koneiden tekijöitä ei montaa ole Suomessa. Jaa-a, mistä heitäkin saadaan lisää, kun luonnollisesti varsin pian pitäisi tulla sukupolvien vaihdon aika. Nämä koneet ovat aina itse tehtyjä, omaa suunnittelua. Vaativat osaamista.
KFS Finland Oy perustettiin 2012. Sen nykyiset omistajayritykset ovat Kreate Oy ja saksalainen Keller Grundläggning Ab. KFS, Kreate ja Keller: näistä nimistä tulevat porsaiden pyttyjen tekstilogot.
– Tehdään niitä Euroopassakin. Mutta hinta on ihan toinen, paljon, paljon kalliimpi. Eli kyllä Suomessa koneita saadaan kilpailukykyisesti tehtyä, kun vaan löytää oikeat tekijät, Paavo Tikka kiittelee.
Tilattavaa ja töitä löytyy edelleenkin Somerniemelle.
– Ilman muuta kyllä! Riittää olemassa olevan kaluston kunnostusta sekä mahdollisien uusien tekoa. Töitä riittäisi vaikka kuinka pitkään, mutta väistämättä ikä tulee Kapulle jossain vaiheessa vastaan. Toivotaan, että vointi on hyvä, ja työvuosia ja elinvuosia on vielä pitkälti.
Eikä Paavo Tikankaan korvantaustat ole märät, kun on hommia 30 vuotta tehnyt. Sukupolven vaihdosta tarvitaan vielä tuimasti sillekin alalle.
– Olen 57-vuotias. Tulin KFS:lle 2014. Olin Ruotsissa 16 vuotta, suurimman osan Kellerin palveluksessa. Suomeen tultua olin ensin 2–3 vuotta Peabilla ja tulin sitten takaisin Kellerille, nykyiselle KFS:lle.
