Somero-lehti 11.3.2011
Teksti ja kuvat Sauli Kaipainen
Autokauppias piste fi. Mainio valinta autokauppiaan domainille eli verkkotunnukselle! Ei jää epäselväksi, mikä on firman toiminta. Seikka myös kuvaa Keijo Lehtosen perusteellisuutta ja kaukonäköisyyttä kaikessa, mihin milloinkin ryhtyy.
Lehtonen kuuluu niiden, varsin harvalukuisten ihmisten joukkoon, jotka elämänsä aikana ovat liioittelematta ehtineet vaikka mitä. Sellaiset miehet huseeraavat ja saavat aikaiseksi muutakin kuin villoja.
Mäntsälä mielessäin soi Lehtosen kännykän soittoäänenä, sillä siellä on Keijo Lehtonen Oy:n autoliike.
Puoliso, Marianne Autio on painepesurin varressa ja pistää autoja myyntikuntoon.
– Keijo sotkee sekä järjestää lisää hommia ja minä putsailen autoja, hän huikkaa, ja keskeyttää hetkeksi pesurin huminan.
Töitä riittää. Vaihtoautoja on myynnissä kerrallaan noin 70–80 kappaletta. Toimitusjohtaja Keijo Lehtonen arvioi, että yrityksen liikevaihto kohoaa tänä vuonna 3–3,5 miljoonaan euroon.
– Sen verran on budjetoitu, ja siihen väliin se menee. Lomarakennuksia valmistavan ja markkinoivan Masterhouse Oy:n liikevaihto on noin miljoona.
Laulajien sukua
Järvenpäässä asuva Keijo Lehtonen määrittää itsensä edelleen hyvin somerolaiseksi. Koti oli Kiikalan Hirvelässä, Lehtolan talossa. Sieltä hän kävi Kärkölän kansakoulun ja loput oppivelvollisuudestaan Somerolla.
Lehtonen oli juuri seuraamassa Somerniemen musiikkiteatterin juhlakonserttia, sillä esiintyjien joukossa on sisaruksia ja heidän lapsiaan. Mutta laulaako Lehtonen itse?
– Se on ollut meillä tapana. Yhdessä Tuulan, Marjan ja Jorman sekä myös Antin kanssa lauleskellaan erilaisissa tilaisuuksissa, kun tavataan yhdessä etenkin kesällä. Minä tykkään, että lauleskellaan. Se on meille mieluista ja tulee luonnostaan. Minulle läheisimpiä ovat tangot.
Somerniemellä on myös mökki, tai oikeammin vanha maalaistalo.
– Somerolla asuu paljon tuttuja. Sinne on aina kiva tulla ja sillä on edelleen tärkeä sija sydämessä.
Drinkkejä ja hampurilaisia
Keijo Lehtonen aloitti työuransa näkyvillä paikoilla, eli ravintoloissa Syvälammella ja Hämeeportissa. Hän sekoitteli paukkuja yhdessä kaimansa, Keijo Lindholmin kanssa.
– Hämeenportti tuli tutuksi tiskiltä ovelle asti ja väki saapui ravintolaan aikaisin illalla. Paukut piti tehdä nopeasti ja Lindholmin Keijolta sain paljon oppia. Hän oli työssään showmies. Viinuriksi ja baarimikoksi opiskelin Kuopion hotelli- ja ravintolakoulussa .
Olli Lehden kanssa Lehtonen perusti Someron Seutu -lehden, jonka toimitus oli Oraksen yläkerrassa. Hän teki myös keikkoja täytettyjen porojen kanssa, valokuvautti lapsia, mummoja ja vaareja.
– Rekvisiitta tuli Koivuniemen Reiskalta ja hänen kanssaan rakensimme myös mökkejä Someron Hirsiveistämön nimissä.
Hot Burgersin perustamisen jälkeen 1984 Lehtosesta tuli muutamaksi vuodeksi grillimestari. Lisäksi oli grillibussi, joka liikkui muun muassa Teeriharjulla. Toinen liikkuva grilli oli asuntovaunussa.
– Leipurien Tukussa tuli käytyä yhdessä Salmelan Heikin kanssa monet kerrat. Hänellä oli Puutorin grilli ja myöhemmin Hesburger. Jälkeenpäin olen miettinyt, olisiko sittenkin pitänyt jatkaa grillialalla.
Hiihtohissi Hovimäkeen
Yhdessä Kauko Hongiston kanssa Keijo Lehtonen otti hoitoossa Hovimäen leirintäalueen 1986 ja laskettelukeskuksen avajaset olivat 1988. Kainaloon löytyi Saarijärveltä Someron kirjastoon töihin tullut Marianne Autio.
Lehtonen lähti 1988 ensin pienelle visiitille Floridaan sekä myi lomatontteja Suomessa. 1989 hän lähti pidemmäksi aikaa ja syntyi perheen esikoinen, Kalle. Muu perhe seurasi myöhemmin mukana. Kuopus Mariia syntyi Amerikassa.
– Lähdön taustalla oli, että Suomessa kaupanteko alkoi laman myötä hidastua. Menin vain aluksi katsomaan, ja parin viikon päästä olin perustanut sinne autovuokraamon. Näin, että sielläkin pärjää. Myöhemmin perustin autokaupan ja välitin sekä pakkasin kontteja Suomeen mukana erilaista tavaraa. Tein kauppaa 80-prosenttisesti Venäjälle ja myös Viro oli juuri avautunut.
– Rantatuvan Petterin kanssa tehtiin turistikauppaa Floridassa ja minun kauttani Petterikin taisi päätyä Somerolle.
Puoliso ei kuitenkaan viihtynyt Amerikassa, sillä tekemistä ei riittänyt niin paljon kuin miehelle.
– Lisäksi piti valita, missä Kalle aloittaa koulunsa. Marianne muutti takaisin etukäteen, ja -95 ostettiin talo Järvenpäästä. Minä muutin takaisin Suomeen 1996.
Mutta oliko elämä Amerikassa erilaista?
– Työtä se on ollut, toki ilmanala oli erilainen. Ei minusta koskaan tullut mitään Amerikka-fania. On sama, missä meikäläinen on, paikallaan ei osaa olla kuitenkaan. Se on luonteenpiirre.
Päätoimialaksi autojen myynti
Suomeen palattua myyntisortimenttiin kuului muun muassa jääkiekkokortteja, sen ajan muotitavaroita. Autoja oli koko ajan myynnissä muutamia kerrallaan.
– 1997 hommasin Järvenpäästä hallitilaa. Autojen lisäksi myynnissä oli moottoripyöriä ja erilaista tavaraa Euroopastakin.
Uusiin, entistä isompiin tiloihin autokauppa muutti vuosi sitten heinäkuussa. Mökkejä myyvän Masterhousen esittelypiha on liki vieressä, mutta toimitusjohtajan pestin Lehtonen jätti viitisen vuotta.
Puolison apua hän kehuu merkittäväksi.
– Olin välillä oikeissakin töissä Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksella, sosiaali- ja terveysministeriössä sekä kirjastossa, mutta nykyisin täällä. Mistä muualta Keijo saisi näin hyvän työntekijän, joka lähtee tarvittaessa aamuseitsemältä yllättäen hakemaan autoja Helsingin satamasta tai viemään papereita Lahden tulliin, Marianne Autio tuumii.
Tempukas tyyppihyväksyntä
Jenkki- ja erikoisautojen sekä autoharvinaisuuksien rinnalla autoliikkeen valikoima on laajentunut myös tavallisempiin autoihin.
– Peruseurooppalaisten autojen osuus myynnistä on noin 70 prosenttia. Sitä pitää myydä, mitä kysytään. Mopoautoja myydään nykyisin paljon ja ne edustavat tässä liikkeessä ainoina uutta kalustoa.
Amerikkalaisilla autoilla on oma ostajakunta.
– On liikuttava ostajien ehdoilla. Markkinapaikkana on nykyisellä internet-kaudella koko Suomi. Sieltä autoja katsotaan etukäteen, ja tullaan sen jälkeen paikan päälle. Ja liittyyhän erikoisautoihin PR-arvoa.
Lehtonen toteaa EU:n teettävän työtä tyyppihyväksyntöjen hankkimisessa.
– Kaikki autot on saatu kilpiin, mutta usein joudutaan valot, jopa ikkunatkin vaihtamaan katsastusta varten. Jos lasissa ei ole E-hyväksymismerkintää, joudutaan hyvät valot hajottamaan ja rakentamaan tilalle sellaiset, mitkä saadaan sopimaan. Turhaa byrokratiaa, mutta välillä on voitontunne, kun joku hankalampi tapaus vihdoin on kilvissä.
Aika aina kortilla
Mariia, 16 vuotta, käy lukiota Hyrylässä ja harrastaa esteratsastusta. Poika Kalle, 21 vuotta, meni juuri alikersanttina komennukselle Rovaniemen lennoston tekniselle puolelle.
Vanhemmista lapsista Markus on apuna autoliikkeessä sen minkä opiskeluiltaan ehtii. Mirka valmistui stailistiksi ja on töissä Turussa.
Keijo Lehtonen joutuu tunnustamaan, että omia harrastuksia on liian vähän.
– Lentäminen oli, ja siitä tykkäsin sekä lentokoneella että helikopterilla. Kopteri on vieläkin tallessa Somerniemellä.
– Metsähommia olen joskus pyrkinyt tekemään, mutta aika on aina kortilla. Sulkapalloakin harrastin, mutta sitten Järvenpään sulkapallohallin katto romahti.
– Jos muuta harrastusta ei osaa nimetä, niin kai se sitten on työ. Tulee edettyä ihmisten ehdoilla, enkä osaa sanoa, ei.
Onko jäänyt haaveita, mitä vielä haluaisit alkaa?
– Ei niitä voi lähteä luettelemaankaan, mitä mielessä liikkuu, siellä on kaikenlaista suunnitelmaa. Ehkä tärkein haave liittyy liikuntaan, sen merkityksen alkaa huomata iän karttuessa.
Seuraavana Lehtosen kalenterissa kolkuttavat neuvottelut Gasumin edustajien kanssa maakaasun jakelupisteiden lisäämisestä Etelä-Suomeen sekä myös biokaasun käytön lisäämisestä. Uusi tekniikka tunkee itseään väkisin läpi.
– Yhdellä kaasusäiliöllä ajaa 300–500 kilometriä ja lisäksi on bensatankki. Käyttövoimaveroa ei peritä. Näissä halleissa on jo maakaasulämmitys. Kotona on suora sähkölämmitys, mutta olen laskeskellut, että muuttaminen vanhaan taloon tulee niin kalliiksi, ettei se kannata.