Yksi maailman tunnetuimmista ja sankarihahmoksi kohonneista henkilöistä teki tempun joka sävähdytti vuonna 1961 ihmisiä ympäri pallon. Nuori kaveri uskalsi kiivetä kapseliin, jossa tuskin paniikkinappulaa oli asennettuna. Taivaalle kun katselee varsinkin iltaisin, siellä se on, samanlaisena edelleen.
Monenlaisia sankaritekoja historia pitää sisällään. Sankareina pidetään yleensä henkilöitä, jotka ovat tehneet jotain poikkeuksellista. Usein tarinat vain ovat syntyneet sellaisista tapahtumista, joissa toinen ihminen on ollut häviävä osapuoli. Mies se hävinnykkin mies on ja tosi huono mies onkin, sanotaan.
Gagarinin 60 vuotta sitten tekemä temppu, jos niin voi sanoa, kuuluu eri luokkaan kuin suurin osa uroteoista. Yksi mies purkkiin ja taivaalle, josta takaisin pääsy elävänä takaisin ei ollut ollenkaan varmaa.
Vuosien saatossa tuosta alkusysäyksestä on ollut varmuudella paljonkin hyötyä avaruuden valloituksen alkutaipaleella. Täällä ollaan pienenä pisteenä kokonaisuudessa, mutta hyvähän täällä on olla, joskin todennäköinen tulevaisuus joskus sitten kun se on mahdollista, on juuri tuolla tähtien täyttämällä taivaalla.
60 vuotta on minimaalinen aika, mutta silti tälläkin ajalla on jo saatu useita onnistuneita tutkimuksia tehtyä avaruudessa.
Gagarin siis palasi ymmärrettävästi sankarina maankamaralle, ja vientiä riitti, kotimaan isot herrat ottivat kaiken irti tapahtuneesta tietenkin. Suomessakin hän vieraili Kekkosen kutsumana, olikohan Tamminiemessä. Urkki lahjoitti Gagarinille saunan, saunaa kutsutaan Venäjällä ”banjaksi ”.
Varmasti on mietitty, miksi juuri sauna. Urkki oli fiksu mies, sauna on monelle suomalaisille avaruuttakin autuaallisempi paikka, ehkä siinä se ajatus oli. Uskoisin että Gagarin, jonka älykkyyttä on turha epäillä, ymmärsi lahjan suuren arvon ja merkityksen sen antajalle ja tietysti saajalle myös.
Urotekoja tarvittaisiin tänäkin päivänä. Uroteoksi voi luokitella kaikki, millä pystyisimme edesauttamaan kehitystä positiiviseen suuntaan. Luin Hjallis Harkimon kirjoituksen hänen pienestä kateudestaan Tamperetta kohtaan, siellä on tietyt asiat, kuten hän mainitsee, hyvällä tolalla. Kaupunkia kehitetään jatkuvasti.
Kyllähän Helsingissäkin varsinkin rakennetaan huimasti, torninosturit näkyvät jo pitkälle Tarvontielle, mutta asia josta enemmänkin oli kyse, on yhdessä päättämisestä.
Isoissa kaupungeissa on paljon ihmisiä, mutta samanlaiset ongelmat ovat yhtälailla arkipäivää pienissäkin kaupungeissa ja kylissä.
Politiikka on saanut liiaksi jalansijaa kaikessa päättämisessä, joka asiasta pitää olla eri mieltä, vaikka oltaisiinkin samaa mieltä. Surkuhupaisaa seurattavaa. Kepu pettää aina, demarit pettää aina, kokoomus pettää aina ja niin edelleen. Näitä lauseita saa kuulla jo aivan liikaa.
Kunnallisvaalit lähestyvät ja toivon mukaan saadaan järjestettyäkin. Vaalimainokset ilmestyvät katukuvaan ja postilaatikkoon alkaa tipahdella viisaiden ehdokkaiden todistelua siitä, miten hommaa hoidellaan, jos päästään olemaan eri mieltä asioista toisten kanssa. Toivottavasti tuo edellinen lause osoittautuu vääräksi ja valtuustoon päässeet henkilöt alkaisivat tosissaan miettiä, jos kuitenkin oltaisiin edes jostain asiasta samaa mieltä muiden valtuutettujen kanssa.
Gagarinin 60 vuotta sitten tekemä urotyö on tietysti aivan omaa luokkaansa, mutta esimerkkinä sitä voidaan pitää tavalla tai toisella, jos halutaan yhteisiä huolia ja murheita yrittää hoidella sillä tavalla, jota minun mielestäni päättävissä elimissä olevien henkilöiden ensisijaisesti pitää noudattaa.
Gagarinin tuoman julkisuuden ja tietynlaisen kilpailun voittamisen ilon suoman hehkuttelun voi ymmärtää ja jotenkin hyväksyäkin, useinhan suurin ansio menee johonkin toiseen osoitteeseen, mutta rajansa kaikella pitäisi olla. Tänä päivänä kun tahtoo jonkun aikaansaannosten imppaaminen mennä jo niin pitkälle, että seuraavana päivänä homman onkin hoidellut joku toinen, ainakin omasta mielestään.
Kesää kohti ollaan menossa, uusille uroteoille on vielä rutkasti tilaa ja tarvetta, aletaan siis toimia.
Tuomo Lehtinen