Palman Ohratiellä, Hankkijan kanssa samassa rakennuksessa sijaitsee Konehuolto A. Uotila. Maaliskuun loppupuolella sisässä on viisi traktoria, kuusikin mahtuisi. Meneillään on korjausten ja huoltojen kovin sesonki. Se edeltää pelloille lähtöä.
Lähimpänä ovea on joukon kääpiö. 1960–70-vaihteen Massey-Ferguson 165:n moottori on männänrenkaiden vaihdon vuoksi remontissa. Rengastuksen jälkeen se jaksaa jälleen käydä ja kukkua.
Vieressä on iso ”mörkö”. Vuosimallia 2018 olevan Massey-Ferguson 7718:n takarenkaiden leveys on 650 milliä.
Koijärveltä huoltoon tulleen traktorin ohjaamossa istuu yrittäjä Arto Uotila. Rattia vasten lepää tietokone.
– Nämä on menneet vallan näihin. Ei auta muu kuin pysyä perässä. Kehitystä on tapahtunut, mutta noin 30 prosenttia kaikista huolloista ja korjauksista liittyy sähköpuoleen tai tietotekniikkaan.
– Silti edelleen noin 70 prosenttia vioista on mekaanisia, aika paljonkin tutumpia. Usein viat ensin haetaan sähköisesti, minkä jälkeen vasta pääsee laittamaan, Uotilan ”Artsi” arvioi muutosta.
MF 165 painaa noin 2 000 kiloa, uusi kone yli 6 000. Tehoa uudessa on yli kolminkerroin, vääntöä samassa mitassa. Nämä painivat ihan eri sarjoissa. Paljon on muuttunut Kekkosen ajoista.
Yksi vieras on koko ajan palkkatöissä. Lisäksi toinen mies on apuna tilanteen mukaan. Yrittäjä, joka tekee Uotilalle alihankintatöitä.
Paikka on Massikoiden merkkihuolto. John Deere -traktorien edustus siirtyi juuri Hankkijalta Wihurille. Lisäksi on Avantien huolto ja vähän työkoneita. Puimurit laitetaan huoltoauton kanssa maakunnassa. Hallin ovista ne eivät enää mahtuisi. Joskus harvoin joku kone tehdään pihalla.
Homman aloituksesta tulee juuri kuluneeksi 31 vuotta. Siitä kun Arto Uotila aloitti yrittäjänä.
– Olin viimeisen vuoden palkkatöissä Kuisman Sepolla. Hakas-huollossa olin ensin Lindholmin Heikillä kuusi vuotta ja myös Romun Ristolla, joka paikan osti Heikiltä.
Arto Uotilan koti oli maitotila Pitkäjärvellä. Kansakoulua hän kävi vanhassa alakoulurakennuksessa. Päivääkään ei tullut peruskoulua.
– Kansalaiskoulussa oli maatalouslinja. Me tehtiin puu- ja metallitöitä; hitsailtiin ja sorvattiin. Paajasen Raimo opetti sähköoppia. Sain häneltä arvonimen Mestarikäämitsijä. Oli käämitty ankkuria ja se vissiin osui nappiin. Eikä sen jälkeen ole mitään käämittykään, Uotila naureskelee hyvillään tittelille.
Ammattikouluun pääsi haun kautta 15-vuotiaana kahden kansalaiskouluvuoden jälkeen. Ne ketkä eivät päässeet, kävivät vielä 9. luokan.
Forssassa Uotila kävi kaksivuotisen maatalouskoneasentajan koulutuksen, jonka perään oli vuosi autonasentajakoulutusta.
– Sen jälkeen olin Turussa Hankkijan maahantulohuollossa. Keijo (veli) oli siellä sopivasti varastomiehenä ja asunto järjestyi työviikkoina hänen luotaan. Hytitin Massikoita, 265:ia ja 500-sarjaa. Ja tehtiin luovutushuoltoja, samoin 2000-sarjaan.
Hämeenlinnan vanhojen Suomen kasarmien jälkeen Uotilalla oli Turussa jo asunto. Hän kävi armeijan kranaatinheitinpuolella.
– Tavoitteena oli päästä yhdeksällä kuukaudella. Ehtiä kotihommiin syksyllä vähän jeesaaman. Äiti oli siellä yksin, kun isä kuoli niin nuorena. Olin silloin 15.
– Viikonloppuisin tehtiin hommia yhdessä, niin että äiti pärjäsi yksin viikot. Olin vuoden kotonakin. Sitten Ari tuli jatkamaan ja minä lähdin Turkuun. Armeijan jälkeen olin huoltomiehenä pari vuotta Essossa. Heikki (Lindholm) sanoi, että tulet sieltä pois heti kun hänellä aukeaa paikka.
Suurinta vaikuttajaa yrittäjäksi ryhtymiseen on vaikea nimetä. Ikää oli 29 vuotta.
– Siitä se vaan lähti. Meinasin, että koitetaan sitten. Työ oli samanlaista, taloudellinen vastuu vain isompi. Lähdin alkuun huoltoauton kanssa. Ja Sepolta (Kuisma) sain hallitilaa tehdä töitä sisällä kun se oli tarpeen.
Lomat jäivät vähiin.
– Viikkoon kesälomat ovat jääneet viimeiset melkein 30 vuotta. Puimurihuollot alkavat jo kesällä ja väli kevättöiden jälkeen jää lyhkeiseksi.
Varastojen määrä on pitänyt vetää pieneksi. Merkkejä ja malleja on liikaa sellaiseen. Puimuripuolella on pakko olla jotakin, suodatinta ja remmiä.
– Kaikkia suodattimia ei voi enää autossa pitää. Pitäisi olla linja-auto, että mahtuisi. Ilmansuodattimien pahvilaatikko voi olla tämän pöydän kokoinen, Uotila näyttää.
Harrastuksista tärkein on mökkeily. Paikka sijaitsee Jämsän alapuolella Kuhmoisissa. Sääksjärvi on kirkasvetinen. Näkee kun ”raitapaidat” saapuvat lähelle.
– Siellä tulee kalasteltua. Kalaa, pääasiassa haukea ja ahventa tulee virvelillä. Liikun soutuveneellä. Harvoin jaksaa soutaa järven päästä päähän.
Ajatukset irtautuvat töistä.
– Ei aina ole niin väliä, tuleeko kalaakaan. On hienoa soudella. Olla järvellä, siellä on niin rauhallista. Kaikki unohtuu väkisin.
– Aika paljon tulee marjastettua. Viime syksynä noukittiin emännän kanssa yli 120 litraa mustikoita. Lisäksi tuli puolukkaa noin 60 litraa.
Niistä on riittänyt tyttärille ja siskoillekin.
– Talvella tulee käveltyä kolme kertaa viikossa, 4–5 kilometrin matkoja. Se on treeniä varsinkin puintisesonkia varten. Kesällä melon välillä kajakin kanssa. Kummallakin on oma.
– Lääkäri sanoi, että myös vapaalla ollessa pitää saada käsille liikettä. Työssä ne ovat kovilla. Jos liikunta jää, niin tulehdukset ottavat kiinni. Sitä neuvoa olen noudattanut.
Uotilalla oli pitkä tauko liikunnassa.
– 16-vuotiaana lopetin liikunnan harrastamisen ja nyt olen tehnyt sitä viitisen vuotta. Kotona Pitkäjärvelläkin tuli soudeltua ja kalasteltua.
Arto Olavi Uotila
- syntynyt Somerolla 26.3.1961
- vanhemmat Johannes ja Maire o.s. Kesä (kesäk. 97 v.)
- muut sisarukset Keijo, Kauko, Jukka, Merja, Ari ja Raija
- puoliso Riitta Uotila, o.s. Laaksonen Loimaalta, perheeseen kuuluvat myös hänen kaksi lastaan, puolisolla neljä lastenlasta
- lapset Erika ja Essi ovat edellisestä avioliitosta, kolme lastenlasta
- motto: ”Eiköhän se siitä.”