Villalangasta tehdyt keltaiset tiput ja valkoiset puput nököttävät kuvattavina. Leila Järvisen sormien on pitänyt soutaa joutuisasti, kun hän on aikoinaan väsännyt näitäkin koristeita.
Hän ei malta olla tekemättä.
– En osaa vaan olla. Jotain pitää tehdä käsillään. Olen pienestä saakka virkannut, neulonut ja kutonut koukulla, puikoilla ja kangaspuilla. Minulle tämä on elämisen ehto, summaa Järvinen.
Kun hän keskittyy kutimeen ja silmukoihin, niin tulee rauhallinen olo. Maailma ympäriltä häviää.
Työn puolesta 4H-kerhoneuvojana hän askarteli monenmoista kerholaisten kanssa. Kun yhdellä kerhokerralla oli aikaa rajallisesti, ei lasten kanssa voinut oikein virkata ja neuloa, vaan oli valittava hieman helpompia malleja ja materiaaleja. Vessapaperirullista ja kävyistäkin syntyi mielikuvituksellisia juttuja.
Pääsiäisen villatipu- ja pupukoristeisiin ei ole ollut mitään valmista ohjetta. Järvinen on päässään pähkäillyt, miten saa sukkapuikoillaan aikaiseksi eläimen vartalon. Massapallo pitää eläinhahmon muodon.
Hän pohti mistä ja miten tekisi isommille kanoille siivet ja heltan. Hän virkkasi ne kuin aikoinaan pyyheliinojen päihin koristeet.
Tipuset ja pupuset ovat aiempien vuosien satoa. Leila Järvinen ei juurikaan enää askartele, vaikka vielä jonkin verran kotiaan koristeleekin juhlapyhiksi. Mutta ei niin tarkasti kuin aiemmin, kun piti olla keltaista liinaa, verhoa ja koristetta.
Leila Järvinen on antanut askartelemiaan tonttuja ja muita koristeita uusiin koteihin. Hän ei aio täyttää uusilla koristeilla lisää kaappejaan ja niiden päälisiä.
– Nyt teen sukkia Svenssonille, josta ne lahjoitetaan tarvitseville. Svenssonilta saa niihin myös langat.
Kun Leila Järvinen löytää jonkin uuden kivan mallin, niin sitten pitää kokeilla. Malli ei kuitenkaan saa olla liian konstikas.
