Tapahtumia jälleen luvassa

0
Yksi tulevan kesän tapahtumista on musiikkinäytelmä Herra Satumaa ja Laulava Taksikuski. Siinä esiintyvät muun muassa Suvi Karjula, Simo Frangén ja Reeta Saranpää.

Suomalaiset ovat lähtökuopissa kirmaamaan rientoihin: kesäteattereihin, näyttelyihin, tanssilavoille, puistoihin laulamaan, kuuntelemaan musiikkia, terasseille nauttimaan seurasta sekä juomasta. Lämpö ja valo saavat jörön suomalaisen vapautumaan, elämään ainakin lomallaan rennommin.

Suomalaisilta koronarajoitukset sujuvat. Kansa on tottunut elämään lakien ja säädösten mukaan. Se uskoo, että toimitaan parhaan tiedon mukaan. Pidämme etäisyyttä toisiimme, vieroksumme halailua, poskisuudelmia ja tulemista liian liki. Suomalaiset tekevät mielellään jonon ja odottavat.

Mutta tällekin kansalle alkaa jo riittää. Kun koronarajoitukset höllenevät, niin jalkapohjat vaan vilkkuvat. Vai ollaanko edelleen varovaisia? Ainakin lähitienoolle uskalletaan lähteä ja laajentaa reviiriä kotimaan kohteisiin.

Somerolaisten ei välttämättä tarvitse suunnata oman kunnan ulkopuolelle. Eri tahot ovat järjestäneet tänne kosolti tapahtumia, kuten teatteria, näyttelyitä, musiikkia. Kun vaan rokotukset etenevät ja sitä mukaa saadaan purettua rajoituksia.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here