Someron lukion toisen luokan oppilaat ovat ikäluokasta toiseen rakentaneet karonkan, harjoitelleet näytelmän lukiosta lähtevien abiturienttien iloksi. Se on esitetty samalla viikolla, kun on penkkarit. Viime vuonna karonkka ehdittiin pitää ennen koronapandemian alkua.
Marraskuussa 2020 lukion kakkoset, 65 opiskelijaa aloitti uuden näytelmän työstämisen. Louisa May Alcottin alkuperäisteokseen pohjautuva, Hannu Tuiskun dramatisoima Pikku naisia -näytelmä on teon alla. Taukoja on ollut etäkoulun vuoksi. Pisin tauko oli viisi viikkoa.
– Sen jälkeen harjoituksissa tuntui, että voi ei. Mutta nyt kun on ollut tiiviimpiä periodeja viikonloppuisin, iltapäivisin ja iltaisin, niin alkaa jo näyttää näytelmältä, kertoo lukion draamaopettaja Helena Jalo.
Koronapandemian vuoksi on harjoiteltu pienissä porukoissa ja porrastetusti, kohtauksittain. Näytelmä kuvataan samalla periaatteella osissa.
Koronan takia opiskelijat eivät pääse esittämään karonkkaa live-yleisölle, vaan näytelmä taltioidaan. Opettaja Jalo sanoo, että tämä on hyvin poikkeuksellista aikaa esittävän taiteen kannalta.
– Tämä on meille uusi tapa, eka kerta ikinä. Live-yleisö puuttuu. Mutta tästä tulee hieno, kunnon karonkka, jatkaa Jalo.
– Kun yleisöä ei ole paikalla, niin vuorovaikutus jää puuttumaan. Yleisöstä saa energiaa, josta esitys hyppää toiselle tasolle. Nyt meidän pitää silti antaa ilmaisuvoimamme. Kyllä tästä tulee oikein hieno esitys, kuten on ollut ennenkin, lupaa musiikinopettaja Katriina Helmi.
Näytelmän tallenne esitetään jossain vaiheessa myöhemmin. Yhdeksi esityspaikkavaihtoehdoksi on ehdotettu Jukolan elokuvateatteria.
Kakkosluokkalaiset Katri Veikkola ja Elina Jurva sanovat, että koko karonkkasessiota on leimannut epävarmuus. Voidaanko harjoitella ja esittää, miten harjoitella pandemia-aikana, tehdäänkö tallenne, voidaanko se esittää elokuvateatterissa, miten suurelle yleisölle ja milloin.
– Tämä on lukion perinne, jota isosiskot ovat tehneet, äidit ja niin edelleen. Eihän sellaista perinnettä voi lopettaa. Emme ainakaan me, toteavat Jurva ja Veikkola.
Homma pannaan purkkiin hyvin tiiviissä aikataulussa. Viime viikon perjantaina oli viimeinen kuvauspäivä. Editointi voi alkaa.
Elina Jurvan ja Katri Veikkolan tehtävänä on ollut lavastaa kohtauksia. He ovat miettineet esimerkiksi, minkälaisia tavaroita tarvitaan Marchin kotiin, entä hieman rikkaampaan naapuritaloon ja hyvin köyhään asumukseen, ja että kodit erottaa toisistaan. Kuvataideopettaja Tanja Holmberg on etsinyt rekvisiittaa oppilaiden kanssa.
– Tämä on opettanut suunnittelutaitoja, organisointia, aikataulussa pysymistä ja vastuunottoa. Kaikkien pitää hoitaa hommansa, muuten tulee stoppi eikä projekti etene, tietävät Jurva ja Veikkola.
Työskentely on ollut kovin sirpaleista.
– Hauskaa nähdä kokonaisuus, miten olemme onnistuneet.
Pikku naisia kertoo Marchin perheen neljästä tytöstä, sisarusten psykologisesta ja moraalisesta kasvusta 1860-luvun Yhdysvalloissa. He ovat Meg, Jo, Beth ja Amy. Heidän isänsä on pappina rintamalla sisällissodassa. Äiti yrittää elättää perhettään ja kasvattaa lapsiaan. Tarinaan liittyy naapurissa asuvan rikkaan herra Laurencen pojanpoika, josta tulee Marchin perheen hyvä ystävä. Pikku naisia on näytelmän dramatisoijan Hannu Tuiskun mukaan ”komediallinen draama, jossa herkän autenttinen nuoruuden kuvaus yhtyy dickensiläisten tyyppihahmojen verevään meininkiin”.
Someron karonkassa Minttu Grönholm on Amy, Lotta Mäkinen Beth, Nelli Aunola Jo, Aino Kesäniemi Meg ja sisarussarjan äitiä, rouva Marchia esittää Janita Uusitalo . Kun karonkkaväkeä on paljon ja kaikille pitää saada tehtävä ja 20 näyttelijälle rooli, niin sisaruksissa kolmessa on kaksoismiehitys. Linnea Varjus on Meg, Riikka Silander Jo ja Adelina Frankberg Amy.
– Tämä on erilaista, kun näytelmä kuvataan, eikä ole yleisöä, toteaa Aino Kesäniemi.
Karonkan tekeminen on venynyt. Aloitus kun oli jo syksyllä.
– Ei tässä ainakaan ylimääräistä vapaa-aikaa ole ollut, heittää Lotta Mäkinen.
Puvut on tehty poikkeuksellisesti puvustuskurssilla, jota on ohjannut Pirita Kämi-Conway. Pukuja on osittain itse ommeltu, mutta pääasiassa ne tulevat Ypäjän musiikkiteatterista ja Salon teatterista.
Olli-Oskari Virta hoitaa valoja ja Kasper Mikkola kuvaa. Virta on päässyt suunnittelemaan, minkälaista valaistus kuhunkin kohtaukseen laitetaan. Tarvitaanko tunnelmaan lämmintä keltaista vai kylmää sinisempää valaistusta. Myös valojen rajauksista on huolehdittava.
– Tallennamme teatteriesityksen. Muutamassa kohtaa otetaan lähikuvaa. Aika on rajallinen, kertoo opettaja Holmberg.
Musiikista huolehtiva joukko on suunnitellut, millaista musiikkia näytelmään kohtauksiin tarvitaan ja tunnelmaan sopii. Mukana on esimerkiksi Yhdysvaltain sisällissodan sotilaslaulu ja joululaulu, mutta joukkoon on löytynyt ja sopinut myös uudempia kappaleita.
Sovituksista päävastuussa on ollut lehtori Katriina Helmi, mutta myös opiskelijoilla on sormensa pelissä. Musiikkiryhmä soittaa kaikki näytelmän biisit. Ryhmässä musisoivat Elisa Kujanpää (piano), Juuda Mäntymaa (basso), Johanna Koskinen (huilu), Anu-Liisa Haho (viulu), Linnea Heinonen (ukulele, lyömäsoittimet), Lianxu Dong (kitara, laulu, lyömäsoittimet), Moona Fromholtz (harmonikka) ja Katriina Helmi (saksofoni).
Biisit on äänitetty koulun studiossa. Opettaja sanoo työskentelyn tätä karonkkaa varten olleen hyvin erilaista kuin ennen.
– Joihinkin asioihin ei ole aiemmin kiinnittänyt huomiota. Kun esimerkiksi on ollut livenä säestämässä näytelmän läpimenoa, niin siinä on voinut soveltaa asioita, kun näkee näyttelijät. Nyt me soittajat olemme istuneet studiossa ja tehneet oman osamme sovitun mukaisesti, kertoo Katriina Helmi.
– Olemme oppineet tekemään asioita eri tavalla kuin ennen. Se ei ole ollenkaan huono asia. Esimerkiksi on opittu musiikin teknologiaa. Olemme pohtineet muun muassa mikä on järkevin tapa äänittää, ensin musiikki ja sitten solistit vai päinvastoin, sanoo opettaja
Kaikkien palasten yhteensovittaminen on vielä edessä. Editointi on opettaja Tanja Holmbergin päävastuulla.