Kylien elinkelpoisuutta on kehitetty vuosikymmenestä toiseen. On tehty kehittämishankkeita ja suunnitelmia palvelujen säilyttämiseksi ja parantamiseksi. On valittu henkilöitä ja ryhmiä hankkeiden vetäjiksi ja toteuttajiksi. On jaettu rahaa kylätoiminnan tukemiseen ja palkittu Vuoden kyliä. Kaikkea tätä on jatkunut kauemmin kuin miesmuistiin. Ja kaikesta huolimatta kylien palvelut ovat vain vähentyneet.
Olen seurannut mielenkiinnolla Facebookissa ja WhatsAppissa toimivaa Somerniemen kehittämisryhmää, jossa on mukana 150 jäsentä. Ryhmä on perustettu paikallisille ja vapaa-ajan asukkaille seudun kehittämiseksi. Ideoita on kirjattu ryhmän sivuille jo kymmeniä. On ehdotettu konttikauppaa, siirtolapuutarhaa, kevyenliikenteen väyliä, kuntoportaita, näkötornia, karavaanialuetta ja uusia linja-autovuoroja.
Nykyisten palveluiden, kuten koulun ja päiväkodin säilymistä on pidetty erityisen tärkeänä. Viime vuonna ryhmä lobbaili huonokuntoisten maanteiden korjaamisen puolesta ja tulostakin syntyi, kun Oinasjärventie sai Eduskunnan joululahjarahoista 800 000 euroa tien parantamiseen. Minkä verran ryhmän mielipide painoi hallituspuolueiden päätöksenteossa, on asia erikseen, mutta kaikki kunnia heille asian esilletuomisesta ja vaikuttamisesta. Toinen kehittämisryhmän aikaansaannoksista on kauppa-auton pysähtyminen kerran viikossa Somerniemen kesätorille. Asiakkaiden määrästä päätellen tarvetta palvelulle oli.
Ideoiden ja mielipiteiden vaihto sähköisen median välityksellä on hyvin erilaista kuin perinteiset ryhmäkokoukset, joissa fläppitaululle kirjataan nelikenttäanalyysin heikkouksia ja vahvuuksia. Omaan läppäriin tai kännykkään voi kirjata ajatuksiaan yöllä tai päivällä, eikä tarvitse esittää niitä ääneen isomman porukan keskellä. Näin mielipiteiden kirjo saadaan laajemmaksi ja hyvien ehdotusten todennäköisyys suuremmaksi.
En halua maalata piruja seinälle, vaikka ryhdynkin muistelemaan vanhoja. Siitä on kaksikymmentä vuotta, kun EU:n maatalouden ohjaus- ja tukirahasto ja Salon seudun kunnat rahoittivat isolla summalla hanketta, jolla laadittiin kehittämissuunnitelma Somerniemen neljääntoista kylään. Hankkeen vetäjiksi saatiin kaksi pätevää nuorta naista ja vuoden mittaan pidettiin lukuisia tilaisuuksia, joihin osallistui 180 henkilöä. Kesätorilla tehtiin muun muassa kysely, jossa kolmeltasadalta henkilöltä kysyttiin, mitkä palvelut olivat heidän toivelistansa kärjessä. Niitä olivat koulu, kauppa, pankkiautomaatti, huoltoasema ja posti.
Kehityshankkeesta saadut ideat ja tulokset kerättiin 36-sivuiseen julkaisuun, joka sai nimekseen Hyvä Somerniemi. Tämä lehti postitettiin jokaiseen talouteen Somerniemellä. Mitä sen jälkeen tapahtui? Seuraavina vuosina lopetettiin kaksi kauppaa, kahden pankin konttorit sekä Rauhankallion ryhmäkoti.
Suunnitelmien valmistuttua on yleensä helpoin tapa sysätä ne jonkun toisen tahon toteutettavaksi, esimerkiksi kunnan tai valtion. Kaupungin johto ja luottamushenkilöt toki lupaavat, että kylien elinkelpoisena pitämiseen pyritään ja kaikki voitava tehdään.
Kauniista puheista huolimatta päätöksenteossa toimitaan sen vanhan uskomuksen mukaan, että vain keskustaajamaa kehittämällä luodaan parhaat edellytykset koko kaupungin kasvulle. Kilpailuasetelma haja-asutusalueen ja kuntataajaman välillä on hyvin epäreilu. Keskustaan on rakennettu yhteisillä verovaroilla kymmenien miljoonien kuntapalvelut ja harrastustilat, mutta kylille tarjotaan vaalivuonna 5 000 euron kyläraha asukkaiden omaehtoisen kehittämistyön koordinointiin. Omaehtoisesti pitäisi houkutella kylille lapsiperheitä, vaikka samaan aikaan lakkautusuhan alla on koulu ja päiväkoti.
Somerniemen innokkaalle kehittämisryhmälle toivon kaikesta huolimatta intoa ja menestystä. Tilastot ainakin kertovat, että asuntokauppa kylillä on vilkkaampaa kuin asemakaava-alueella.
Manu Kärki