Kylvöt alkoivat vapunaattona

0
Miehet Antti, Esa ja Atte Haho lyhyellä tauolla. Ford TW-25:n perässä on Amazone Catros-lautasmuokkain.

Kolea kevätsää on laittanut mittarit pakkaselle säännöllisesti. Päivälämpötilatkaan eivät ole nousseet järin korkeiksi. Kylvötraktoreita ei ole juuri näkynyt edes Someroa etelämpänä olevissa kunnissa. Eikä pohjoisempana.

Lautelan kylässä Esa Haho vietti kuitenkin perinteistä työn juhlan päivää työhaalareissa, kylvöpellolla. Haho toteaa yllättyneensä siitä, miten kuivia ja kylvökunnossa pellot jo ovat.

– Aloitimme perjantaina puolen päivän jälkeen. Lauantaiaamusta valmiiksi tuli 30 hehtaaria Sibelius-kevätvehnää. Kone kulki koko yön. Ja lauantaina päästiin ohrankin kylvöön.

Pelto on Kallioviidan naapurissa olevan Harjulan tilan entistä kuusikkoa, kunnon savimaata. Entinen isäntä istutti ja kasvatti siinä 20 vuotta metsää. Esa Hahon jäljiltä lohko on ollut uudelleen viljelyksessä vuodesta 2011.

– Nyt on satanut tosi vähän. Pellot kuivuvat, kylmä ei haittaa mitään viljoille. Kaikki maat ovat menneet hyvin hienoksi. Oikeastaan enempää ei voi edes vaatia maita kuivuvaksi.

Asia olisi eri, jos olisi lämmintä ja kylvettävänä olisi esimerkiksi hernettä.

– Sitä olisi riski kylvää liian aikaisin, jos se itäisi ja jälkeen tulisi pakkanen. Nyt kun on kylmä, ei vilja ehdi tulla pintaan. Ei nyt ole mikään riski aloittaa, Haho muistuttaa.

– Kylvöalusta ratkaisee, miten maat on käsitelty ja hoidettu.

Syysviljaoraat ovat hyvässä puhdissa.

– Sitä saatiin kylvettyä 45 hehtaaria, eivätkä ne ole olleet vielä koskaan noin hyviä. Juurtuivat kunnolla. Kevätlannoitus tehtiin huhtikuun puolivälissä.

Homma hoitui yöpakkasilla viskan kanssa. Silloin maat olivat sopivasti jäässä.

– Traktorin keulalla oli paneelissa 15 000 lumenia ledi-valoa, jolla näki ajaa. Yhtään ei tarttunut renkaaseen, jatkaa poika Atte Haho, jonka nimissä ovat viereisen Mäkelän talon pellot.

Sesonkiaika pitää käyttää tarkoin hyödyksi. Lauantaina kylvöön tuli 15 hehtaaria lisää, ja maanantaina työt jatkuivat. Kaikkiaan Hahoilla on viljelyksessä 280 hehtaaria vuokramaineen. Kokonaan uuttakin peltoa on hiljattain raivattu metsästä reilu 13 hehtaaria.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here