Miehen saamasta äitienpäivämitalista nousi kohu

Mikä mies Häntälästä? Lyhyt otsikko Somero-lehdessä 12.3. herätti valtavan kiinnostuksen.

Jäljitystyöhön tehdyssä mielipidesivun jutussa kyseltiin Häntälässä asuneesta tai asuvasta miehestä, jolle on myönnetty äitienpäivämitali.

Juttuvinkin antaneella ihmisellä ei ollut tietoa nimestä. Eikä tietoa myöskään tunnustuksen myöntämisajankohdasta.

Oli vain muistikuva, että joku Häntälässä asunut/asuva mies oli joskus takavuosina saanut äitienpäivämitalin. Plus että asiasta oli silloin noussut valtakunnallinen kohu.

Se oli noussut siksi, että kyseessä olisi ollut ensimmäinen kerta, kun äitienpäivämitali Suomessa olisi myönnetty miehelle. Sellainen oli ennenkuulumatonta Kekkosen aikana.

Somero-lehti kyseli apua lukijoiltaan: Tietääkö joku kertoa tapauksesta lisää?

Ensimmäisenä toimitukseen soitti Juhani Kaivo. Kertoi muistavansa miehen nimeltä Hannes Tiainen. Oli saanut äitienpäivämitalin ehkä 1960- tai -70-luvulla. Ja että asiaa oli päivitelty televisiota myöten.

– Lapsia oli kolme, Rainer, Allan ja Elna. Hannekselle oli haettu mitalia, ja oli ainoa mies, joka Suomessa oli siihen asti sellaisen saanut.

Kaivo kehotti kyselemään myös Arto Koivulta ja Pirjo Merivirralta, jotka tahoillaan olivat asuneet lähempänä mitalin saajaa.

Koivu kertoi Tiaisella olleen kuusi lasta. Heistä viisi asui kotona ja kuudes, muita vanhempi muualla.

– Siellä oli myös lapset Liisa ja Arvo. Osa lapsista oli kehitysvammaisia. Rainer innokkaana järjesti kylän lapsille hiihtokilpailuja. Tiaiset muuttivat pois 1973, jonnekin Itä-Suomeen. Tänne he tulivatt Kaavilta (kunta Pohjois-Savossa).

Koivu kertoo Tiaisella olleen mukava, vahva murre. Se aiheutti kylällä joskus väärinkäsityksiä.

– Hannes oli suutari. Vaimo oli kuollut jo aiemmin ennen perheen Somerolle tuloa, lasten ollessa vielä pieniä.

– Hannes piti huushollin todella siistinä, koti oli aina kunnossa. Me olimme heidän kanssaan aika paljonkin tekemisissä. Siihen aikaan sellainen ei ollut harvinaista.

Koivu arvelee, että Tiainen olisi saanut mitalin 60-luvulla.

– Heidän kotinsa oli Kerkolantien alkupäässä. Lehdon Mika ja Tuulia asuvat siinä nykyisin, mutta talo on uusi. Pihapiirissä on vanhoja jäljellä Tiaisen aikaisia talousrakennuksia – navetta, kanala ja lato. Uusi talo on vanhan talon paikalla.

Tiaisen ammatti oli maanviljelijä. Oli lypsykarjaa muutama lehmä, jokunen kana. Samassa hän hoiti myös perheensä.

– Vaikka hän oli yksinäinen mies, joka hoiti isoa lapsilaumaa, niin hän myös leipoi ja pesi pyykit itse. Tytöt hoitivat navettatyöt. Silloin lapset pantiin tekemään töitä.

Somerolla asuessaan perheen lapset eivät enää olleet lapsia. Vanhimmalla Somerolla asuneellakin Koivu arvioi olleen ikää lähelle 50 vuotta.

– Eli hänkin oli syntynyt jo 30-luvulla ennen sotia. Liisa oli nuorin lapsista. Allan kävi töissäkin. Mahdollisesti kunnan sosiaalipuoli mitalia Hannekselle haki. Eino Riikonen kävi heidän luonaan kylässä Itä-Suomessa, mutta hän ei pysty enää auttamaan muisteluissa. Tiaisen talon osti Ritva Lehto, hänkin ehkä voisi auttaa.

Antti Kotti kertoi etsineensä Tiaisesta tietoa jo vuosia sitten eduskunnasta käsin. Mitään kuitenkaan ei selvinnyt. Ei enempää tietoa miehestä, ajankohdasta eikä silloisesta asuinpaikastakaan.

Pikku hiljaa muistelijoita kertyy lisää. Aikataulu mitalin saamisesta laajenee. Joku sanoo 60-luvulla, toinen 70-luvulla ja kolmas 80-luvulla.

Eira Taurén on varma, ettei Tiainen saanut äitienpäivämitalia Somerolla ollessaan.

– Todennäköisesti sai uudessa kunnassa asuessaan. Perhe sai siinä vaiheessa aika paljon huomiota lehdissä ja televisiossa.

Taurén muistaa vanhimman tyttären olleen Sinikka.

– Hän ei tullut perheen mukana Häntälään. Tiaisen perheellä oli vaikeuksia, sillä lapsista osa oli vammaisia. Pojista Allan kävi kuitenkin Someron sahalla töissä. Somerolta he lähtivät Valkealan kuntaan.

Selma Kalliola kertoo, että heillä itsellään olleen mylly Häntälän keskustassa.

– Pojat kävivät myllyllä tuomassa viljaa. Kaksi poikaa tuli aina ja he nostivat säkit itse. Myllärin ei tarvinnut, niin kuin muilla asiakkailla. Ne pojat olivat hiljaisia ja ujoja, eivät paljoa puhuneet.

Oiva Merivirta kertoilee olleensa nuori poika tapahtuman aikoihin.

– Minua kysyttiin sahalle töihin. Sanottiin, että pääset heti, kun Tiainen ei ole tullut. Kerran kävin heidän kotonaan. Mulla oli moottoripyörä ja olin Allania kyydissä, koska hän yleensä kulki töihin mopolla.

– Hänen sisaruksistaan muistan, että olivat poikkeavia ja hieman pelokkaita. Luin taikka näin TV:stä siitä mitalin saamisesta.

Pirjo Merivirta kuvaa perhettä erikoiseksi.

– Mutta mitalin se mies kyllä ansaitsi! Persoonallista väkeä – ei ollut isälläkään helppoa.

Naapurissa asuneella Timo Simolalla myös on epäilys, että Tiainen sai mitalinsa Somerolta muutettuaan.

– Tämä vanhin sisko Sinikka kävi kerran heinäpellolla Häntälässä. Hannes esitteli hänet ”kansalaisopiston käyneenä”. Oli ilmeisesti eri äidistä.

– Joku oli Hannekselle huomauttanut Sinikan olleen ”hyvästä siemenestä”. Siihen Hannes oli savolaiseen tapaan virkonnut, että ”kyllä siinä maaperääkin tarvitaan”.

Simola muistaa, että Heikki Rasila oli muuttanut talosta pois siinä vaiheessa, kun Tiainen perheineen oli muuttanut kylään.

Ritva Lehto, 85, kertoo heidän tulleen taloon siinä vaiheessa, kun Tiaiset muuttivat pois. Vaimo oli kuollut jo ”ajat päivät sitten”.

– Se oli vuonna 1973, kun he muuttivat Valkealaan, ja me ostimme talon Raimon kanssa. Ja sitä funteerasin, että kyllä he siellä olivat, kun Hannes äitienpäivämitalinsa sai. Mun mielestä kukaan mies ei ole sellaista saanut, ei ennen eikä jälkeen.

Ritva Lehto kertoo tilan nimen olevan Rasila. Viljelypinta-ala on 10 hehtaaria ja metsää 13 hehtaaria. Eino, Heikki Rasilan veli oli kuollut sodassa, minkä jälkeen Heikki jäi pitämään tilaa.

– Siinä vaiheessa kun Riikosen Eino kävi katsomassa Tiaisia Valkealassa, oli osa lapsista jo kuollut. Poika ja ilmeisesti tyttökin.

– Ja se pappa oli jo silloin vanha, kun se sieltä Häntälästä lähti pois. Ei varmaan ole elossa enää, kun aikaa on kulunut 50 vuotta. Kaksi lapsista oli ottolapsia. Elna ja Liisa olivat kaksostytöt.

Ritva Lehdon poika Mika oli vuoden ikäinen, kun he muuttivat Häntälään.

– Eli on siitä aikaa. Mika täyttää ensi vuonna jo 55.

Vanha Rasiloiden historiikkikirjanen/lehtiö, joka Ritva Lehdolla oli ollut hallussaan, kertoi myös Tiaisesta enemmän. Sitä ei löytynyt mistään. Ei myöskään hänen miniältään Tuulia Lehdolta, jolla oli hallussa kaksoiskappale.

– Kuin maa olisi sen niellyt. Historiikki oli aikaan tehty Rasilan paikasta, joka tässä on alkujaan asunut, Tuulia Lehto toteaa.

Tuulia ja Mika Lehto muuttivat aikanaan mineeriitillä päällystettyyn rintamiestaloon, johon Tuulian vanhemmat olivat rakentaneet elintasosiiven. Vuonna 2004 talo piti purkaa homeen takia pois ja rakentaa uusi.

– Vanhan talon vintille oli sahanpurun sekaan jemmattu kengänlestejä, koska hän kerran suutarikin oli. Niitä löytyi sieltä ihan järjettömän paljon.

– Anopin kertoman mukaan Tiainen oli aina huushollannut kotiaan ahkerasti, oli hirvittävä talousihminen. Oli ommellut ja korjannut vaatteita, leipoi ja siivosi.

– Varmasti hän on kyllä mitalinsa ihan ansainnut!

—————————————————–

Vastaus Ritarikunnista – Totuus alkaa selvitä

Sauli Kaipainen

Suomen Valkoisen Ruusun ja Suomen Leijonan ritarikunnat kirjaavat ylös kaikki kunniamerkkien saajat. Kunniamerkkejä jaetaan itsenäisyyspäivän, äitienpäivän ja kansallisen veteraanipäivän yhteydessä sekä erikseen myös Pro Finlandia -mitaleita taiteilijoille ja kirjailijoille.

Rekisteri Palkitut äidit 1946–2021 julkaistiin 28.4.2021. Luettelo kattaa tiedot kaikista palkituista äideistä juhlavuoden kunniaksi. He ovat saaneet Suomen Valkoisen Ruusun I luokan mitalin kultaristein.

Listasta löytyy kaksi Tiaista vuosilta 1968 ja 1970, mutta he ovat molemmat naisia. Hakusanalla Somero löytyy kaksi äitienpäivämitalin saajaa: ensimmäisenä Taru Eira Inkeri Välttilä 2015 ja toisena Ulla Liisa Vallenius 2019.

Ritarikuntien kanslian kanslisti Satu Savolainen ei osaa aluksi auttaa pidemmälle. Lupasi kuitenkin yrittää selvittää asiaa vielä tällä viikolla.

Maanantaina Savolainen lähetti tekstiviestin:

”Perjantain puhelun jälkeen tarkistin vielä, voisiko henkilön etunimi kuitenkin olla Johannes.”

Savolaiselle selvisi, että kunniamerkkijärjestelmässä on kuin onkin valkealainen maanviljelijä Johannes Tiainen, joka on palkittu SVR M I kr -kunniamerkillä itsenäisyyspäivänä 1980.

Satu Savolainen jatkaa:

”Historia tuntee yhden miehen, joka on palkittu äitienpäivänä. Hän on verkkosivujemme äitirekisterissä vuoden 1993 kohdalla oleva betonityömies Armas Vilho Leskinen.

”Tässä ovat kaikki julkiset tiedot, jotka asiasta on annettavissa – nimi, kunniamerkkitaso ja ajankohta. Muu taustoittaminen ei ole mahdollista (KHO 2010:68).”

—

Näin siis Hannes Tiainen osoittautui todellisuudessa Johannekseksi. Hän ei saanut äitienpäivänä mitalia, vaan palkittiin itsenäisyyspäivänä 1980.

Aikalaiset Somerolla, ehkä myös tiedotusvälineissä, mielsivät asian kuitenkin niin, että Johannes Tiainen sai mitalin äitinä toimimisen ansioistaan.

————————–

Äitienpäivän palkitsemisen tausta

Vuodesta 1946 Ritarikuntien suurmestari on huomioinut kasvatustyötä erityisellä tavalla. Tästä syntyi äitienpäivän perinne antaa SVR:n I luokan mitali kultaristein niille äideille, jotka ansiokkaasti ovat kasvattaneet lapsia.

Alkuvuosina äideille annettiin joko SVR:n ansiomerkkiä, SVR:n I luokan mitalia kultaristein tai SVR:n I luokan mitalia. Äitienpäivän mitaliksi kutsuttu SVR M I kr on korkein SVR:n kolmesta mitaliluokasta.

Lähde: Ritarikunnat

—————————–

Lisää faktaa

Äitienpäivänkunniamerkki on äitienpäivänä annettava Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan I luokan mitali kultaristein. Se on myönnetty vuodesta 1946 saakka, ja sen myöntäjänä on tasavallan presidentti ritarikuntien esityksestä. Tasavallan presidentti itse luovuttaa ne äitienpäivänä Helsingissä Säätytalossa.

Kunniamerkin saajat ovat yleensä suurperheen äitejä, mutta vuoden 1997 jälkeen lasten lukumäärä ei ole ollut tärkeimpiä perusteita myöntämiselle. Merkin voivat saada myös muut lasten ja nuorten hyväksi merkittävää työtä tehneet kasvattajat. Kunniamerkin saajaksi voi esittää 40 vuotta täyttänyttä biologista äitiä, adoptioäitiä sekä sijaisäitiä. Ammatissaan kasvattajina toimiville kunniamerkkiä ei kuitenkaan myönnetä. Kerran sen on saanut mies; nykyisin merkki myönnetään vain naisille.

Kunniamerkkiä voivat ehdottaa lapset tai yhteisöt. Perheen tekemän hakemuksen puoltajiksi vaaditaan vähintään kaksi järjestöä tai yhteisöä. Vuoteen 1992 viralliset esitykset kunniamerkeistä teki ja juhlan järjesti Väestöliitto. Sen jälkeen esitysten tekeminen siirtyi lääninhallituksille, vuodesta 2010 aluehallintovirastoille. Hakuaika päättyy vuosittain marraskuussa. Juhlan järjestäminen on ollut vuodesta 1993 Mannerheimin lastensuojeluliiton vastuulla. Palkitsemisesta vastaa sosiaali- ja terveysministeriö. Kunniamerkkejä jaetaan vuosittain 30–40.

Lähde: Wikipedia