Somero-lehti 31.5.1991
Urheilukentän hiekkakentällä oli kiivas tunnelma tiistaina. Kiiruun koulun yläasteen oppilaat pelasivat opettajiaan ja koulun muuta henkilökuntaa vastaan pesäpalloa.
Oppilaat kannustivat omiaan ja heittivät vettä niskaan vastapuolelle huutamalla väliin sutkautuksia. Monenlaista tekstiä tuli: ”Ahti laskee, millä todennäköisyydellä pallo putoaa maahan.”
”Raimo, älä seiso aidan vieressä, vaan kiipee yli.”
”Janne, ota kiinni! Räpyläkoura!”
”Olisit ehtinyt!”
Opettajien rivistössä oli hiljaista. Mistä lie johtunut? Opettajat syttyvät kai niin hitaasti…
Edellisen kerran opettajat olivat uskaltautuneet vastaavanlaiseen touhuun 10 vuotta sitten.
Niin siinä sitten kävi, että kanat saivat tunnustaa munat paremmikseen. Oppilaiden joukkue otti voiton juoksuin 13-9.
Rehtori Pirkko Kanto totesi, ettei pelistä tullutkaan sellaisia murskalukemia kuin he luulivat.
– Vanhempina henkilöinä opettajat pääsivät vauhtiin vähän hitaammin kuin oppilaat. Mutta pienen verryttelyn jälkeen alkoi opettajillakin peli sujua.
Oppilaiden joukkueessa pelasivat Katariina Usano, Satu Jalava, Anu Lehtonen, Marko Ylösmäki, Laura Turkki, Anu Kupila, Johanna Vaha, Leo-Pekka Vuola ja Toni Manninen.
Yhdisetyssä opettajien ja koulun muun henkilökunnan joukkueessa olivat mukana Raija Valanne, Anja Vinko, Monica Rantanen, Riitta Kyyrä, Erja Talonen, Ahti Kukkonen, Janne Aaltonen ja Raimo Paajanen.
Tuomarina oli Satu Rautakoski.
