Puolitoista vuotta sitten, kun sana korona oli meille vielä vieras, kukaan ei olisi voinut arvata, millaiset ajat oli edessä.
Täällä Englannissa ensimmäinen Lockdown oli niin tiukka, että kun käveli kaupungeissa, niin koko paikka oli kuin autiomaa. Vaikka sai mennä kerran päivässä ulos liikuntaa varten, oli sellainen olo, että oli rikollinen, kun yksin siellä pyöriskeli.
Monessa mielessä nyt on paljon rennompi olla, mutta edelleen uutisissa puhutaan koronasta joka päivä. Kun työskentelen sairaalassa, maskeja täytyy käyttää päivittäin ja matkustaminen maan ulkopuolelle ei ole vielä sallittu ilman karanteenia ja kaikenlaisia sääntöjä. Kukaan ei tule unohtamaan näitä aikoja.
Tämä korona-aika on kuitenkin myös antanut tilaisuuden pysähtyä ja miettiä, mikä on elämässä tärkeää. Kun monet harrastukset ja sosiaaliset kontaktit ovat meiltä toistaiseksi viety pois, on ollut merkityksellistä keksiä muita harrastuksia ja selviytymiskeinoja, jotta mielenterveys pysyy kunnossa.
Psykoterapeuttina kysyn usein ihmisiltä, mikä elämässä tekee heidät iloiseksi. Puhutaan ajoista, jolloin elämä on tuntunut mukavalta. Kun kysyin itseltäni saman kysymyksen, yksi vastaus on pysynyt aina samana.
Nuorena työskentelin DJ:nä eri maissa ja muistelen aina näitä vuosia. Levyjen soittaminen oli myös jonkinlaista terapiaa – sekä minulle itselleni että tanssijoille. Musiikki usein vie ajatukset ainakin hetkeksi pois huolista, muistuttaa kivoista hetkistä ja tuo positiivisia muistoja menneisyydestä.
Nykyisin suurin osaa DJ:stä soittaa musiikkia läppäristä ja usein koko illan musiikkilista on jo päätetty etukäteen. Itse kaipaan niitä aikoja, jolloin soitettiin vinyylejä ja joka kappale piti valita erikseen sen fiiliksen mukaan, mitä yleisöllä oli tanssilattialla.
Englannissa vinyylilevyt ovat nyt taas suosiossa ja monet keräävät niitä kotiin. Oman DJ-urani kokoelma, jonka olin säästänyt, oli varastettu, joten minulla ei ollut yhtäkään levyä jäljellä. Viime kuussa päätin, että nyt jos koskaan olisi mahtava hetki alkaa niitä keräämään uudestaan.
Kirjoitin ylös pitkän listan niistä kappaleista, joita soitin kaikista eniten. Siitä lähtien olen niitä etsinyt netistä, kirpputoreilta ja levykaupoista. Pikku hiljaa alan löytämään niitä, ja jokainen löytö on ollut onnellinen hetki, joka tuo iloisia ja positiivisia muistoja menneisyydestä.
Englannissa tämän hetkiset säännöt ovat että pubit ja ravintolat saavat olla auki, mutta tanssiminen ei ole vieläkään sallittua. Ajatus on, että kun kokoelma on kerätty ja säännöt taas sallivat, voisin taas ruveta silloin tällöin soittamaan.
Monet ovat sanoneet, että DJ, joka soittaa aitoja levyjä, tulee olemaan sen verran harvinaisuus, että töitä tulisi riittämään vaikka päätyökseni. Sitä en kyllä kaipaa. Nyt kun itse olen keski-ikäinen ja lapset vielä nuoria – en todellakaan halua olla hereillä kolmeen asti joka yö. Ne ajat ovat jo takanapäin. Mutta ajatus, että joskus voisin soittaa jonkun keikan, muistella omaa nuoruuttani ja toivon mukaan tuoda myös hyviä muistoja muille, on hyvin houkutteleva. Työssäni kehotan ihmisiä seuraamaan unelmiansa, joten kerrankin seuraan omia neuvojani ja omia unelmiani.
Jos tämä korona-aika on muistuttanut yhdestä asiasta, se on se, että elämä on lyhyt ja arvaamaton. Nyt, enemmän kuin koskaan, olisi korkea aika tarttua hetkeen ja tehdä niitä asioita, jotka tuovat iloa. Oma toiveeni olisi se, että kun pääsen joskus taas soittamaan, oma ilo siitä näkyy ja tarttuu muihinkin.
Jody Merelle