Someron tilakeskuksen päällikkö Jari Kauppi on kolmen haastateltavan joukossa Tammelan tekniseksi johtajaksi. Kauppi on kotoisin Letkulta ja asuu Forssassa.
Muut haastateltavat ovat Lapinlahden tekninen johtaja Rami Linna sekä Somersoran työpäällikkö Mika Vaittinen.
– Nykyinen pitkäaikainen tekninen johtaja Hannu Jalava jää osa-aikaeläkkeelle muutamaksi vuodeksi, tekemään projekti- ja asiantuntijatehtäviä. Lisäksi hän on tärkeä hiljaisen osaamisen antaja uudelle tulijalle. Kyse on isosta virasta meille, lausuu Tammelan kunnan henkilöstöpäällikkö Leena Ahola .
Jari Kauppi on aloittanut työnsä tilakeskuksen päällikkönä Someron kaupungilla syyskuussa 2015.
Ennen Kauppia tilakeskuksen päällikkönä oli Jouni Elo, joka jäi eläkkeelle.