Somerolle valmistui liikunnallinen lähiluontolaji, joka sopii koko perheelle

Tämän kevään runsaat sateet viivästyttivät Rankkulan frisbeegolfradan valmistumista. Mutta vain noin kuukauden verran.
Nyt pääsee heittämään, ja heittäjiä on radalla todella käynyt jo paljon. Viidakkorumpu on paukkunut lajiin vihkiytyneiden keskuudessa. Onhan se selvää, tätä on Somerolle odotettu. Akustinpuiston vaatimattomat kuusi väylää on ollut kalpea kuva lajin monipuolisuudesta.
Rankkulan pururadan lähituntumassa risteilee nyt 18 väylää. Se tarkoittaa sitä, että Somero sai ensimmäisen täysimittaisen radan. Harrastajien ei enää tarvitse ajella naapurikuntiin.

Radan suunnitteli Spin Oy:llä työskentelevä, lajin kaksinkertainen Suomen mestari Pasi Koivu. Hän kertoo, että alueesta tuli hyvin kompakti. Tilaa ei ollut käytettävissä liikaa.
– Alue ei ole mikään hirveän iso, mutta väylät sai siihen ihan hyvin menemään. Parhaiten se sopii aloittelevalle pelaajalle. Mikä on hyvä asia, sillä uusia harrastajia on tullut paljon. Ei niinkään Pro-pelaajille.
Frisbeegolf on nimenä sukua golfille. Sille on perusteet, sillä monet yksityiskohdat pohjaavat samantyyppisiin seikkoihin.
Kentän suunnittelijan laatima Par eli ihannetulos on 56 heittoa. Sitä lukemaa kohti pelaajat edistyessään etenevät.
– Jako menee niin, että Par3 -väyliä Somerolla on eniten, 16 kappaletta. Lisäksi on kaksi pidempää Par4 -väylää.
Esimerkiksi Par3 -rata saa nimensä siitä, että hyvä heittäjä onnistuessaan pistää kiekon koriin kolmella heitolla.
Radat ovat pituushaarukaltaan noin 50–150-metrisiä. Kaikkien väylien yhteispituus siirtymisineen on 3–4 kilometriä. Käveltävä kokonaismitta riippuu pelaajan osaamisen tasosta.
– Normitilanne on, että radalla heitetään neljän hengen ryhmissä. Isompia ryhmiä ei suositella, etteivät väylät ruuhkaudu. Kokonaisajaltaan Someron kentän kiertää, jälleen pelaajan taidoista riippuen, noin 2–2,5 tunnissa, Pasi Koivu arvioi.
Kenttä saatiin heittokuntoon ennen juhannusta.
Maanrakennusmestari Jyrki Rinta-Paavola kertoo, että vain kartat puuttuvat. Ne saadaan heittopaikkojen viereen.
– Frisbeegolf on nyt kuuma laji. Toimittajalla on ollut kiireitä monessa muussa paikkaa pitkin Suomea. Heittoalustojen ympäriltä puhdistamme vielä risuja.
Pasi Koivu lupaa, että karttaopasteet saapuvat Rankkulaan tämän viikon aikana.

Lahjomalla lajiin

Miten ihminen löytää uuden harrasteen?

– Meidän perhe vissiin vähän niin kuin lahjottiin tähän. Hannu ja Eelis ( Heikkilä ) saivat viime syksynä yhteislahjaksi repullisen täynnä kiekkoja. Se oli oikein hyvä lahja! kehuu perheen äiti Anu Lankinen.
– Kyseessä oli mun viisikymppiset ja Eeliksen rippijuhlat. Oli yhteiset juhlat, Hannu Heikkilä jatkaa.
– Takana oli kaveripiiri, joka aika intensiivisesti harrastaa frisbeegolfia. He antoivat porukkalahjan, Lankinen lisää.
Lahja osui nappiin. Alkoi ihmettely, mitä kiekkojen kanssa oikein tehdään. Sariolan Heikki auttoi paljon, mukana myös Suonpään Jouni ja Nikulan Mika.
Perheen nuorimmainen Lenni Heikkilä, 12, muistaa, että aloitus oli Kosken urheilupuiston radalla. Sitä seuraava pidempi rata oli Hevonlinnassa Koskella, jossa on 24 väylää.
Akustinpuistossa on käyty vain joskus ohi kulkiessa. Niin pieni se on.
– Lähdettiin heti innokkaasti pitkille radoille. Vaikka joutuu enemmän heittämään, tulee myös käveltyä enemmän. Pienet radat on äkkiä koluttu, Anu Lankinen huomauttaa.
Alkamassa on ensimmäinen kierros Rankkulassa. Taitotasot ovat tulleet esille jo aiemmin.
– Eelis heittää kovemmalla kädellä ja on meitä muita tarkempi. Lenni heittää vähän lyhyempiä. Me Hannun kanssa soudetaan siinä välissä, Anu Lankinen selvittää.
Selvää on, että nuoren kroppa taipuu enemmän kuin aikuisen, jolloin kiekon matkaan saatto onnistuu pidemmällä liikkeellä. Mukaan saadaan vartalonkierto. Kiekkoa ei ”vipata” sormilla. Kun frisbeekiekko irtoaa kädestä, niin saatto jatkuu. Samalla tapaa kuin golfin svingissä.
Apuvälineetkin ovat samantyyppisiä. Etäisyysmittareita ei käytetä.
– Frisbeegolfiin on sovellus, joka näyttää heiton ja kiekolle kävelemisen jälkeen, kuinka pitkälle on heittänyt, Eelis Heikkilä tietää.
Perheellä on puhelimissa Sportstrackerit ja Polar-kelloon omat ohjelmat.
– Onhan sitä hauska katsoa kartasta, että ohoh, olenpas minä tuolla puun ympärillä pyörinyt, kun kiekkoa olen etsinyt. Musta ja valkea kiekko ovat aika vaikeita löytää, Anu Lankinen hymähtää.
Viime kaudella perhe kävi radalla viimeisen kerran loppiaisen paikkeilla tammikuussa. Aloitus oli jälleen maaliskuussa. Pelitauko oli lyhyt.
– Useamman kymmentä kertaa tuli jo viime vuonna heitettyä, vaikka kausi alkoi kin vasta lokakuussa.
Tällä kaudella tulee heitettyä enemmän, he lupaavat, mutta töille on jätettävä kesällä enemmän aikaa. Hannu Heikkilä käy Esakalliolla ja parhaillaan näytelmäharjoituksissa.
Lisäksi hän urakoi vanhemman poikansa kanssa heinäntekoa. Kaverin kanssa on käytössä koko koneketju niitosta ja pöyhinnästä paalaukseen ja käärintään asti.
Ennen kevätöitä oltiin viikonloppuisin aina jossain heittämässä.
– Lokakuun jälkeen olen ollut 53 kierroksella 24:llä eri radalla. Että on niitä tullut vähän kierreltyä! Eikä ole tarvinnut käydä kovin kaukana koskaan, Hannu Heikkilä kertoo.
Puoliso Anu Lankinen katsoo puhelinsovelluksesta, että hän on pelannut yhteensä 67 tuntia, mikä kertyi siis ennen juhannusta. Ei huono!

Rystyheitto on vanhemmille kämmenpuolen heittoa helpompi.
Molempia tarvittaisiin. Lentoradan loppukaarre kääntyy siihen suuntaan, mikä on kiekon pyörimissuunta.
– Näiltä kahdelta onnistuu kumpi vaan, vaikka silmät kiinni. He ovat harjoitelleet enemmän, Anu Lankinen kehaisee poikia.
– Ja onhan siinä perussäännön lisäksi mukana kaikenlaisia käsiasentoja – ranteet ja sormet – Kaikki pitää ottaa huomioon. Me mennään Hannun kanssa ehkä sillä fiiliksellä, että heitetään, ja katsotaan mihin se menee.
– Nämä kaksi heittävät enemmän sinne, minne he haluavat. Tosin kaikilla on joskus huonoja päiviä. Mutta he osaavat vaikka kiertää jonkun puun, hän jatkaa.Anu Lankinen näyttää kiekkokassia: Siitä kaikki alkoi. Sisässä oli 29 kiekkoa.

– Se vei mukanaan. Ihan hauskaa tämä kyllä on. Meilläkin on vähän jokaisella omia menoja, mutta perheenä käymme heittämässä. Lisäksi pojat käyvät omien kavereidensa kanssa.
Harrastajia on paljon jo Somerollakin.
– Aina välillä näkee kun heittämässä käydään, näkee – jaahas somerolaisia. Että: morjes, morjes.
Pururata ja frisbeegolfrata ovat Rankkulassa riti rinnan pienehköllä alueella. Frisbeegolfradan 18:sta väylästä kolmella heittäjä joutuu risteämään pururadan yli. Yksi väylä kulkee pururadan suuntaisesti.
Frisbeegolfharrastajat tietävät, että ihmiseen osuessa kiekko ottaa kipeää. Joskus saattaa lipsahtaa.
Heittoväline on silti pinta-alaltaan laajempi ja myös pienempinopeuksinen kuin golfpallo. Yhtä vaarallista ei ole kuin golfkentällä pallojen kanssa.
Vaaratilanteilta on pyritty välttymään käytettävissä olevilla keinoilla.
– Kaikilla väylillä, missä pururata risteää, risteys on lähellä lähtöpaikkaa, eikä koripaikkaa. Ei tule turvallisuusriskejä, kun pururadan käyttäjät ovat näkyvissä. Suunnittelussa on otettu huomioon, että alueella on muitakin liikkujia, Someron radan suunnittelija Pasi Koivu kertoo.
Rankkulan radan suunnitelleen Spin 18 Oy:n ratatuote DiscGolfPark on maailman suosituin kokonaisratkaisu alallaan.