Veikka Sarénin EM-tavoitteet eivät täyttyneet

0
Veikka Sarén jäi vielä Itävaltaan, jossa kisaa sunnuntaina Euroopan Cupin kilpailun Welsissä. Kuva Jane Iltanen / TS.

Teksti: Aulis Tiensuu, kuva: Jane Iltanen/TS

Someron Esan Veikka Sarén kilpaili viikonloppuna triathlonin Euroopan mestaruuskisoissa Itävallan Kitzbühelissä, jossa hän M19-sarjan supersprint kisassa ei tällä kertaa päässyt tavoitteensa mukaan taistelemaan kärkipään sijoituksista vaan joutui tyytymään B-finaalin 16. sijaan. Kauden avauksessaan hän oli toukokuussa Italiassa Euroopan Cupin kilpailussa A-finaalin neljäs.

Perjantaina Kitzbühelissä käytiin karsinta, jossa kolmesta karsintaerästä yhdeksän parasta pääsi suoraan finaaliin. Sarén oli viimeisessä karsintaerässä yhdestoista jääden niukasti A-finaalin ulkopuolelle.

– En päässyt ottamaan uinnin alkuverryttelyä, kun muut erät olivat menossa, ja kuivaverryttely ei saanut uintia sujumaan normaalisti. Jäin kärjestä liikaa ja pyöräporukka, johon jouduin, ei pystynyt kärkeä tavoittamaan. Juoksu sujui parhaiten, mutta vaikka ohitin useita, niin se ei aivan riittänyt, kertoi Sarén karsintakilpailustaan.

Lauantaiaamun B-finaalissa Sarén sai uinnin toimimaan nyt paremmin ja pyöräporukkakin ajoi kärjen kiinni. Sarénin mukaan reitillisestikin vaikea pyöräilyosuus söi kuitenkin paukkuja kovassa helteessä liikaa, eikä hän ollut palautunut riittävästi karsintakilpailun rasituksista. Nyt ei enää juoksukaan sujunut totutulla tavalla ja niin hän jäi B-finaalin 16. sijalle.

– Koko kisa oli dominoefekti, kun se alkoi huonosti, niin se huono suorittaminen seurasi toinen toistaan. Taso oli vaan niin armottoman kova, että pieneenkään epäonnistumiseen ei ole varaa, kun taistellaan kärkisijoituksista. Tulipahan kuitenkin kaksi kovaa kansainvälistä starttia, joista toivon mukaan on hyötyä jatkossa.

Veikka Sarén jää Itävaltaan vielä viikoksi ja kisaa ensi sunnuntaina Euroopan Cupin kilpailun Welsissä.