Teksti ja kuvat Armas Töykkälä
Someron Kivimeijerin Tavoitellaan kiiltävää kohtaloa -näyttelyssä koetaan yleisinhimillisyyttä ja elämän rajallisuutta veistosten muodossa.
Kuvanveistäjä Riku Riippa on tuonut Kivimeijeriin valikoiman puisia ihmishahmoja. Patsaat seisovat hiljaa ja tarkkailevat ympäröivää tilaa. Kasvoillaan niillä on ilme, jota voisi ehkä pitää surullisena ja ahdistuneena. Lähempää tuttavuutta hahmoon tehdessä tunnetilan voi kuitenkin nähdä lähes neutraalina.
– Olen yrittänyt tehdä figuurit sillä tavalla, ettei olisi voimakkaita ilmeitä. Yritän saada niistä yleisinhimillisiä. En ole koskaan halunnut tehdä hilpeitä veistoksia, voimakas karnevalisointi viittaa johonkin liikaa. Joskus minua häiritsee, jos ihmishahmoissa on liian voimakkaat ilmeet.
Tummat, puusta veistetyt päät ja yläruumiit ovat kuin sarkofageistaan häädettyjä muumiota. Niissä voi aistia tyhjyyden lisäksi myös kärsimystä.
Kälviältä kotoisin oleva kuvanveistäjä on ammentanut teoksiinsa keski-pohjanmaalaista kulttuuriperinnettä.
– Osassa figuureista on viittauksia vaivaisukkoihin. Se on tarttunut kotiseudulta, missä niitä on paljon kirkkojen pielissä.
Jäätiköitä ja porrastettua vettä
Pitkä aika on Reijo Viljasen öljyvärimaalaus vuodelta 2005. Siinä kuin vihreän maiseman keskeltä porrastuu jotain virtaavaa, josta ei saa otetta. Teema toistuu muissakin teoksissa, kuten viereisessä Gletscherissä, jossa jää edustaa valuvaa elementtiä.
– Ajattelin tätä tehdessäni sellaista, kun näin Virossa tällaisia koskimaisia rakennettuja juttuja, joissa vesi virtaa porrastetusti. En tiedä, mikä niiden nimi on. Ehkä niillä on joskus ollut joku käyttötarkoitus, mutta nykyään ne toimivat silmänilona niin kuin taidekin.
Viljasen maalaukset edustavat abstraktia ekspressionismia seurannutta koloristista suuntausta.
– Kolorismissa väri peilaa valoa. Väri on tärkeä elementti ja väline. Maalaus on kuin runous, se voi viitata moneen asiaan. Voi peilata monia juttuja kokonaisuutena.
Muodon runtelua
Kimmo Schroderuksen elementti on teräs. Yhteistyössä puolisonsa Noora Schroderuksen kanssa syntyneet mäyräkoiraa esittävät Dachshund-veistokset kiemurtelevat krominhohtoisina kuin kaksipäiset käärmeet. Yhteen teoksista hän on tehnyt valumuotit omasta päästään ja käsistään. Siinä on aavemaista tunnelmaa.
– Tykkään muodon runtelemisesta ja vääristämisestä hirviömäiseksi. Käsien ja kasvojen taivutteleminen on innostavaa. Tavoite olisi, että jokaiselle tulisi oma tulkintansa, mutta otan tulkinnan aavemaisuudesta tyytyväisenä vastaan.
Aaveet vievät ajatukset kohti tuonpuoleista ja taiteilija myöntää ajattelevansa kuolemaa lähes päivittäin.
– Kuolema on ylivoimainen, kaikki tulevat sen saamaan, mutta se on silti henkilökohtainen. Haluan, että tässä olisi sekä synkemmät ja kevyemmät ainekset mukana. Ajattelutapani on erilainen kuin 20 vuotta sitten. Niveliä särkee ja minä kulun pois. En usko, että kukaan tietää, mitä kuoleman jälkeen tapahtuu.
