Kävinpä sitten minäkin katsomassa Somerniemen Musiikkiteatterin esityksen mielessäni Eija Komun perusteellinen kritiikki. Kirjallisanalyyttisiin ja dramaturgisiin asioihin en pysty ottamaan kantaa, niissä Eija Komu on suvereeni verrattuna allekirjoittaneeseen. Mutta musiikillisiin asioihin pystyn ottamaan kantaa. Ja olen siinä samoilla linjoilla Eija Komun kanssa. Aina voidaan keskustella, kuinka asian kirjallisesti ilmaisee, mutta kritiikin ytimestä olen samaa mieltä.
Vuosien varrella minulla säännöllisin väliajoin tullut olo, että musiikkiteatterin harmillisin kompastus on monesti yksilölaulu. Tärkeissä rooleissa on ollut ihmisiä, joiden laululliset taidot ovat olleet sillä hetkellä liian vajavaiset. Tai sanotaanko näin, että on tullut tunne, että oikeansuuntaisella lisäsparraamisella oltaisiin luultavasti päästy parempaankin lopputulokseen. Tämä tietysti edellyttäisi sitä, että esiintyjällä olisi aito halu ja sitkeys panostaa asiaan. Eli löydetään henkilö, joka tuohon opetustyöhön on kykenevä ja halukas sekä musiikkiteatterilla myös halua panostaa siihen taloudellisesti.
Voiko sitten amatööreiltä odottaa samoja asioita kuin ammattilaisilta. Jossain voi, jossain ei. Kyllä amatöörinkin pitää pystyä musiikkiteatterissa laulamaan tämän vaikeustason melodiat kohdalleen, ei Tikanmäen musiikki kuitenkaan niin vaikeaa ole. Amatööri-ammattilais -erot tulevat esiin sitten ihan muualla. Samoin amatöörinkin pitää sanoa ammattilaisen tavoin oikeat vuorosanat oikeassa kohdassa, vai eikö sekään olisi sitten niin tärkeää?
Olli Salomäenpää